Nykyään puhutaan paljon kestävästä kehityksestä ja vastuullisuudesta, mikä myös koskettaa matkailua elinkeinona sekä yksittäistä matkailijaa. Olen koulutukseltani matkailupalvelujen tuottaja ja yksi osa opinnoistani keskittyi kestävän kehityksen mukaiseen matkailuun. Jokainen meistä voi matkaillessaan toteuttaa kestävän kehityksen periaatteita ja ajattelinkin kertoa tässä postauksessa hieman enemmän näistä asioista. Maailman matkailujärjestön mukaan kestävä matkailu määritellään matkailuksi, jossa otetaan huomioon …
19. Olavinlinnan mysteereitä
Helmikuussa tuli käytyä pitkästä aikaa Savonlinnassa ja poikettiin myöskin Olavinlinnalle, kun siellä suunnalla oli pari geokätköä, jota ei oltu aiemmin käyty etsimässä. Käytiin myös linnan etupihalla, mutta ei ostettu lippua ja tehty kierrosta sillä se on tullut jo monta kertaa aiemmin käytyä tsekkaamassa. Olavinlinna on suosikkipaikkani Savonlinnassa ja lähes joka kerta kun kaupungin keskustassa piipahtaa, …
18. Tuulahdus Etelä-Pohjanmaalta
Viikonloppuna oli sitten taas reissun aika, kun hyvä ystäväni meni naimisiin Seinäjoella ja matkasimme sitten hänen häihinsä juhlistamaan tätä rakkauden ja onnen päivää. Vaikka päätarkoitus viikonlopulle oli juurikin nämä häät, ehdittiin me sunnuntain kotimatkalla poiketa Keskisen kyläkaupassa eli Tuurissa. Seinäjoki sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla ja on sen maakuntakeskus. Seinäjoen maamerkkejä on muun muassa Alvar Aallon suunnittelemat Lakeudun …
17. Peruuntuneita suunnitelmia
Lupasin viime postauksessa, että seuraavaksi kerron teille suunnitelmista, jotka peruuntuivat kun kolme vuotta sitten covid19-virus valtasi maailman ja sulki rajoja ja peruutti tapahtumia. Minulla kuten varmasti monella muullakin oli tarkoitus viettää vuosi 2020 hieman eri tavalla, mutta maailmankaikkeus päätti toisin. Ensinnäkin minulla oli lentoliput ostettu maalis-huhtikuun vaihteeseen ja oli tarkoitus lähteä tarkastelemaan miltä Itävalta ja …
16. Kuukauden tarina: Tyttöjen reissu Tukholmaan
Kuukauden tarina on täällä taas ja tällä kertaa hypätään Tukholmaan! Jos ei lasketa risteilyjä, joissa laiva seisoo hetken satamassa, olen käynyt tasan kerran Tukholmassa lokakuussa vuonna 2010 eli reilu 12 vuotta sitten. Suunnitelmana olisi päästä tänä vuonna käymään uudestaan, mutta aika näyttää miten tämän kanssa käy. Mutta nyt mennään vuoden 2010 tunnelmiin! Olin tuolloin kasiluokalla …
15. Travel bucket list: Skotlanti
Kirjoitin tammikuun alussa yhteen ensimmäisistä tämän blogin teksteistä listan kohteista, joissa haluaisin vielä käydä ja sen pääsee tarkastamaan 4. Missä haluaisin käydä? Ulkomaat edition – Marin Matkassa. Ajattelin sitten pikkuhiljaa alkaa avaamaan näitä kohteita enemmän, koska ainakin kolmeen ensimmäiseen kohteeseen liittyy niin paljon odotuksia ja syitä, miksi sen kohteen haluan nähdä. Aloitetaan Skotlannista, koska nämä …
14. Talvinen makkaranpaistoretki
Lauantaina oli aivan ihana keli ja kerrankin sattui vapaapäivä kauniiden kelien aikaan, joten tästähän piti ottaa kaikki irti. Retki meni hyvin, mutta ei alkuun ihan suunnitelmien mukaan. Kirjoitin tosiaan edellisessä tekstissä talven aktiviteeteistä ja mainitsin lainanneeni myös tänä vuonna lumikengät kirjastosta ja niillä oli siis tarkoitus mennä kävelemään lauantaina. Kun olimme saaneet retkirepun pakattua ja …
13. Talven riemuja
Talvi on ainakin minun kohdallani se aika, jolloin ehkä eniten tulee liikuttua. Onhan kesälläkin paljon kivoja aktiviteetteja, mutta jotenkin talvi saa menemään ulos ja liikkumaan paljon herkemmin. Pyrin joka vuosi käymään, jos vain lumi- ja jäätilanne sen sallii, vähintään kerran rinteessä, kerran hiihtämässä, kerran luistelemassa ja kerran pulkkamäessä. Myös lumikenkäily on tullut tähän lisäksi nyt …
12. Tammikuu pähkinänkuoressa
Tervehdys helmikuu! Vaikka tammikuu oli periaatteessa aika tylsä ja sellainen, että en ole paljon missään käynyt, niin ajattelin silti kirjoittaa teille pääpiirteet kuun tapahtumista, reissuista ja käynneistä. Aion tehdä nimittäin jatkossa jokaiselta kuukaudelta samanlaisen postauksen ainakin nyt ensimmäisen blogin kirjoitusvuoden aikana. Työt sekä tämän blogin aloittaminen veivät suurimman ajan tammikuustani ja yhden ainoan reissun ehdin/pääsin …