Viime postauksessa mainitsinkin, että palaan edellisten kesien tunnelmiin muistelemalla ja esittelemällä Puumalassa noin 60 kilometrin rengasreitin. Rengasreiteissä on se hyvä puoli, että ne voi aloittaa mistä vaan ja tämänkin reitin olen aloittanut kahdesta eri pisteestä. Olen kiertänyt kyseisen lenkin kahdesti; ensimmäisen kerran kesällä 2018 ja toisen kerran viime kesänä. Ensimmäisellä kerralla aloitin matkan Hurissalosta ja …
68. Tulevaisuuden reissusuunnitelmia
Mainitsin parissa viime postauksessa, että ostimme pakettiauton, jota olisi tarkoitus käyttää reissaamiseen ja retkeilyyn. Koska nyt ei ole tällä hetkellä ajankohtaisia reissukuulumisia, ajattelin, että voisin hieman kertoilla tulevista suunnitelmista. Huom. nämä ovat kaikki siis vielä suunnitelma-asteella ja sitä ei tiedä, koska tapahtuvat vai tapahtuvatko koskaan. Mutta tykkään suunnittelusta ja haaveilusta. Pohjois-Norjan kansallispuistot Lofootit on ollut …
67. Pihlajaveden polkaisu
Punkaharjulla vuonna 2022 lanseerattu noin 65 pyöräilykilometrin pituinen reitti nimeltä Pihlajaveden polkaisu oli meidän tämän kesän pyöräilyretken kohde. Samalla se oli meidän uuden pakettiauton, josta on tarkoitus tehdä reissupaku, neitsytmatka. Kaikki ei kuitenkaan (taaskaan) mennyt ihan suunnitellusti, mutta loppujen lopuksi oli hieno ja kiva reissu. Matkaan lähdimme tiistaina ja ensin kissojen hoitoon viemisen, appiukon luona …
66. Kesän puoliväli
Puolet kesästä 2023 takana ja ajattelin päivitellä teillä hieman tuoreempaa päivitystä siitä, mitä suunnitelmia tälle kesälle mulla onkaan. Tarkoitus oli ottaa tämä kesä rennosti ja suunnitella mahdollisimman vähän, joten toukokuun lopulla on vaikea sanoa mitä tekee elokuussa. Enkä sitä osaa vieläkään välttämättä sanoa, mutta joitain kivoja juttuja on tulossa ja niistä haluan teille kertoa jo …
65. Saimaan kaunein Puumala
Vietin pari päivää mökillämme Puumalassa ja perinteisen mökkeilyn lisäksi ohjelmassa oli myös kesäteatteria ja lavatansseja. Siitä tulikin mieleeni, että Puumalalla on varsinkin kesäisin tarjota matkailijalle niin monenlaisia elämyksiä, joten teenpä aiheesta postauksen ja kerron omasta mielestäni parhaat tärpit, miten saat Puumala-lomastasi kaiken irti. Hurissalon Harrastajateatteri Yksi alueen parhaimmista harrastajateattereista ja vaikka on kyse harrastajateatterista niin …
64. Kuukauden tarina: Helteinen Pariisi
Pariisi oli mun yksi matkustushaaveista ja sen toteutuminen jo niinkin varhaisessa vaiheessa elämääni oli hieman sattumaa. Kuten viime kuun kuukauden tarinassa kerroin, olin kesällä 2014 kielimatkalla Brightonissa neljä viikkoa. En kuitenkaan kertonut siinä tekstissä kaikkea vaan alun perin, kun sain idean kielimatkalle lähdöstä olin suuntaamassa Torquayhin. Tänne kurssille ei kuitenkaan tullut tarpeeksi osallistujia, joten minulle …
63. Miksi kaiken pitää tapahtua kesällä?
Ajattelin nyt pyhittää yhden tekstin pienimuotoiselle avautumiselle ja pohdinnalle. Olen jo useampana vuonna pohtinut tiettyä ilmiötä ja itsekin syyllistynyt ajattelemaan samankaltaisesti, mutta vasta viime vuosina ja aikoina havahtunut, että ei se välttämättä tarvitsisi olla näin. Ja puhun siis kesästä ja siitä, että miten noin kolmeen kuukauteen pitäisi saada mahtumaan kaikkien ystävien ja sukulaisten tapaaminen, kaikissa …
62. Paluu lapsuuden kesiin
Kesä on joulun lisäksi aika, jolloin muistot palaa omiin lapsuuden aikoihin ja kokemuksiin. Kesä ja lomat ovat lapsuuden ehkä tärkeimpiä ja muistorikkaimpia hetkiä ja ovat ne sitä tietenkin myös aikuisena. Mutta tarkoitin tätä huomiota niin, että omat muistot lapsuudesta keskittyykin aika paljon juuri kesäaikaan ja kesälomaan. Olen maalta kotoisin ja kasvanut siis ihan oikealla maatilalla, …
61. Tämä vai tuo?
Viime postauksessa kirjoitin hyvin mystisesti viikonlopun suunnitelmista, mutta totuus oli siis se, että vielä perjantaina aamupäivällä tekstiä julkaistessani en tiennyt, mitä oli viikonloppuna tarkoitus tehdä. Sateisen lauantain ja työsunnuntain johdosta kovin arjesta ja normaalista poikkeavia asioita ei tehty, joten kirjoitan tämän päivän tekstin eri teemasta. Pinterestissä olen monesti törmännyt tällaisiin this or that-aiheisiin sisältöihin ja …