Hei, hei kesä! Haikeaa, että lähdet mutta olen myös onnellinen siitä, että koittaa syksy ja pääsen syventymään kaikkeen minulle kivaan ja voimaannuttavaan. Olen aina ollut lapsesi, mutta viime aikoina minusta on tuntunut, että otat minulta enemmän kuin annat. Pidän lämpimistä ja valoisista illoistasi, auringon säteistä järven pinnalla, auringonlaskuista, jotka värjäävät koko tienoon, tuoksuistasi ja siitä …
77. Geokätköilyn aarteita
Puolitoista vuotta sitten, kun aloitimme kumppanini kanssa yhteisen geokätköily-harrastuksen, en arvannut millaisiin paikkoihin tämä harrastus meidät johtaa. Geokätköjen myötä on tullut nähtyä paljon sellaisia kohteita, joita en tiennyt oikeasti olevan olemassakaan. Tässä tekstissä nyt ajattelinkin esitellä teille muutamia tällaisia kohteita: Karsikkomäen siirtolohkare Juvan kaakkoiskulmalla Karsikkomäellä sijaitsee jääkauden muovaama iso siirtolohkare, joka on haljennut kolmeen osaan …
76. Kesän 2023 kohokohtia
Kesää on jäljellä vielä muutama päivä, mutta silti ajattelin jo kirjoitella tämän kesän kohokohdista ja mieleenpainuvimmista hetkistä, kun tämä ajatus tuli tosi voimakkaana viime viikonloppuna mieleen. Olimme viettämässä lapsuudenystävieni kanssa mökkiviikonloppua tällä kertaa meidän mökillämme ja tämä oli yksi odotetuimmista viikonlopuista tämän kesän osalta. Olemme tunteneet siis ihan lapsesta asti ja käyneet saman koulun esikoulusta …
75. Suvi Teräsniska Sahanlahdessa
Oli vuosi 2012 ja tapahtuma nimeltä Metsä rokkaa Juvalla. 16-vuotias Mari sai vanhemmiltaan luvan osallistua tapahtumaan ja näin ollen kyseessä oli tämän tytön ensimmäiset festarit. Esiintymässä oli silloin vielä uransa alkutaipaleella ollut Suvi Teräsniska, jonka musiikkiin Mari rakastui. Laulaja esiteltiin myös vanhemmille ja isä varsinkin tykästyi laulajan ääneen ja tapaan tulkita niin iskelmää kuin joululaulujakin. …
74. Kuukauden tarina: Tyttöjen reissu Prahaan
Hypätään ajassa taaksepäin noin kahdeksan vuotta. Olin lukioaikoina mukana nuorisotoimen järjestämässä tyttötalo-toiminnassa, joka oli siis tytöille tarkoitettua toimintaa. Yhdessä pidettiin erilaisia teemailtoja ja sitten oltiin kahvioissa yms. keräämässä rahaa yhteiseen reissuun, joka sitten kohdistui Prahaan. Muistaakseni ihan ei meidän keräämä rahasumma riittänyt matkaan, vaan joku omavastuuosuus piti maksaa, mutta koska tästä on jo se kahdeksan …
73. Tuusmäen tunnelilavan tunnelmaa
Elokuun ensimmäinen viikko vaihdettiin enemmän ja vähemmän Tuusmäen tunnelilavan maisemissa, kun tiistaina käytiin katsomassa kesäteatteria ja perjantaina käytiin tanssimassa. Tuusmäki alueena on jo upean näköistä ja Tuusjärven rannalla sijaitseva tunnelilava ympäristöineen on myös kuin jostain Suomileffasta. Tuusmäen tunnelilava ansaitsee tästä syystä aivan oman tekstin. Ensinnäkin niille, jotka eivät tiedä, Tuusmäki on kylä Rantasalmella (on myös …
72. Harry Potter Mikkelissä
Viime viikon lauantaina yksi haaveistani tapahtui, kun pääsin Harry Potter -tunnelmaan (lähes koti)kaupungissa Mikkelissä. Mikkelin musiikkijuhlien päätöspäivä huipentui Harry Potter elokuvista tutun musiikin konserttiin Mikaelissa ja sen kunniaksi päivällä oli oheistapahtumaa kaupungilla. Oma taloudellinen tilanne ei tällä kertaa mahdollistanut konserttiin pääsyä, mutta ystäväni mukaan se oli hieno konsertti ja Mikaeli oli koristeltu myös Harry Potter …
71. Heinäkuu pähkinänkuoressa
Heipä hei heinäkuu! Niin se on vaan tämäkin kesä jo suurelta osin vietelty ja käännytään päivä päivältä lähemmäksi syksyä, joulua ja talvea. Mutta ei kuitenkaan ihan vielä, vaan vietetään elokuu ja muistellaan heinäkuuta! Heinäkuu olisi voinut toisaalta olla ehkä hieman aktiivisempi kuukausi tai ainakin sen osalta, että toukokuun tanssi- ja kesäteatterihypetyksen perusteella olisi voinut ajatella, …
70. Juhlapaikkoja Etelä-Savossa
Moikka jälleen. Pidin noin viikon mittaisen ”loman” blogin kirjoittamisen suhteen, kun tuntui, että aika ja jaksaminen ei enää riitä samalla tavalla. Nyt kuitenkin taas tietyllä tavalla helpottaa, niin jää aikaa myös kirjoitella tännekin. Ja nyt onkin paljon asiaa seuraaviin postauksiin. Viimeksi julkaisemassani tekstissä mainitsin, että juhlatunnelmia luvassa. Viikko sitten tanssittiin nimittäin sukulaiseni häitä aivan ihanassa …