Sininen kirja ja takana vihreä puistomaisema
Kesä

312. Kesälukemista automatkoille, riippukeinuun tai laiturille

Luen läpi vuoden, mutta huomaan, että kesällä lukemisen tekee hauskaksi se, kun voi keksiä erilaisia ihania paikkoja lukea – sellaisia paikkoja, joihin talvella ei missään nimessä tulisi mentyä. Kesään kuuluu myös omanlaiset kirjat ja tunnelma ja siksi ajattelinkin, että näin kesäkuun ensimmäisen päivän kunniaksi jaan teille kesäisiä kirjavinkkejä esimerkiksi automatkoille, laiturin nokkaan tai iltalukemiseksi valoisiin kesäöihin.

Ps. jos kirjavinkit kiinnostaa, niin päätin ruveta laittamaan niitä enemmän instagram-tililleni @marinmatkassa_

Mutta aloitetaan.

Anneli Kivelän Katajamäki -sarja

Kirjasarjaan on ilmestynyt niin monta osaa että en osaa sanoa sijoittuuko kaikki nyt ihan kesäaikaan (muistaakseni siellä oli myös syksyä ja kevättä), mutta siitä huolimatta aivan täydellinen sarja luettavaksi kesäiltoihin! Aitassa pimenevässä illassa tai sitten siellä kesämökin narisevilla puutarhakalusteilla.

Jokaisessa kirjassa seurataan eri päähenkilön elämää ja sivuhenkilöiden tarina menee koko ajan eteenpäin samoin kuin Katajamäen kylä. Hämäläisissä kesämaisemissa vireä kyläyhteisö Katajamäki pui niin maailmanlaajuisia asioita kuin asukkaidensa rakkauselämiä. Ihanaa nostalgista kesämaisemaa, mutta ajankohtaisuutta unohtamatta.

Anneli Kivelän Kotiin Katajamäelle -kirja aloittaa Katajamäki-kirjasarjan
Kotiin Katajamäelle aloittaa Anneli Kivelän Katajamäki-sarjan

Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi-sarja

Ja kun puhutaan Katajamäestä niin pitää samaan hengen vetoon mainita myös Jylhäsalmi-sarja, joka on hyvin paljon samanlainen, mutta tässä seikkaillaan Savon maalla ja vesistöjen äärellä ja näin ollen ihmisetkin ovat erilaisia. Jylhäsalmi-kirjoissa myös päähenkilöt vaihtuvat joka kirjan mukana, mutta tutut sivuhenkilöt pysyvät aina, samoin kuin Lossikahvila Lossari.

Tämä on täydellinen kirjasarja juuri sinne laiturinnokkaan tai veneretkille, koska jokaisessa kirjassa pääset samaan tunnelmaa, sillä vesistö on meillä Savossa läsnä. Tästä sarjasta tulee näin etelä-savolaisena todella kodikas tunne, joten jos podet koti-ikävää Savon mualle, niin mikseipä tämä olisi lääke siihen? Tai sitten se vain pahentaa sitä 😀

Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi-sarjan ensimmäinen osa Sydämenasioita Jylhäsalmella
Kirsi Pehkosen Sydämenasioita Jylhäsalmella on Jylhäsalmi-sarjan ensimmäinen osa

Lucy Diamond: Kesämuistojen huvila

Perhe kokoontuu kesähuvilalle ensimmäistä kertaa isoisän kuoleman jälkeen ja vastassa onkin yllätys, joka avaa salaisuuksien verhoja. Perheen äidin surun lisäksi myös muilla perheenjäsenillä on omia ongelmiaan ja salaisuuksiaan, jotka kesän hetket päästävät valloilleen.

Mielenkiintoinen, en olisi arvannut osaa juonenkäänteistä ollenkaan sellaisiksi ja myös täydellinen kirja riippukeinuun tai aittaöihin, missä itse kyseisen kirjan ahmin.

Kesämuistojen huvila -kirjan kansi Lucy Diamondilta
Kesämuistojen Huvilan kansikin on niin kesäinen ja kaunis

Lucy Diamond: Rantakahvila

Tähän kirjasarjaan tutustuin talven pakkasilla, mutta ajattelin nyt kesällä etsiä kirjastosta sarjan toiset osat luettavaksi. Olen viime aikoina rakastunut Lucy Diamondin kirjoihin ja tämä Rantakahvila -kirja, jos mikä sopii kesään siinä missä ne kärpäset ja jäätelöt.

Perheen musta lammas Evie perii yllättäen tätinsä omistaman rantakahvilan Cornvallissa ja kaikkien yllätykseksi päättää lähteä pyörittämään sitä – vaikka ei tiedä kahvilan pyörittämisestä mitään. Ongelmilta ei selvitä, mutta onneksi Eviellä on mielikuvitusta sekä ihana yhteisö auttamassa häntä. Tässä kirjassa on yhteisön tuomaa voimaa, joka on varsinkin kesällä kukassaan.

Lucy Diamondin Rantakahvila -kirjan kansi
Rantakahvila -kirja on ensimmäinen osa kirjasarjaa, jota minäkään en ole vielä ensimmäistä kirjaa pitemmälle ehtinyt tutustumaan. Mutta jo ensimmäinen osa oli hyvä, joten minulla on luottoa myös muihin

Maija Kajanto: Pyykkipäivä

Maija Kajannon tekstit yleensä ovat ihania tunnelmaltaan, mutta äänikirjana yksi suosikeistani on Pyykkipäivä, joka aloittaa Puistokadun pesula -kirjasarjan (kakkososa Tilinpäätös on julkaistu nyt keväällä). Vaikka kuuntelin tämän kirjan australialaisessa keväässä (ja kirjassa myös seikkaillaan muistojen merkeissä kyseissä maassa) tämä kertoo suomalaisesta kesästä ja ystävyydestä ja sinnikkyydestä.

Lukijana Sanna Majuri on aivan täydellinen ja tämä kirja sopii täydellisesti automatkoille, kukkapenkin kitkemiseen tai kesäisille lenkeille. Itse kävelin kuin huomaamattani 6 kilometriä mennen tullen valtatien reunassa kun oli tämä mielenkiintoinen kirja korvilla ja nyt keväällä kakkososa meni sujuvasti ruohoa ajaessa.

Muutenkin ruositus Maija Kajannon kirjoille ja Kahvila Koivu-sarjan aloittaa sopivasti Korvapuustikesä -kirja, jolla myös pääset varmasti kesätunnelmaan!

Maija Kajannon Pyykkipäivä -kirjan kansi
Rakastan tätä Maija Kajannon Pyykkipäivän kansikuvaa!

Ihania kesäisiä päiviä kaikille ja toivottavasti näistä lukuvinkeistä on apua rauhallisen kesätunnelman luomisessa! Katsotaan millaisena minun kesä näyttäytyykään ja palaan niihin tunnelmiin varmasti vielä monta kertaa!

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *