14. Talvinen makkaranpaistoretki
Lauantaina oli aivan ihana keli ja kerrankin sattui vapaapäivä kauniiden kelien aikaan, joten tästähän piti ottaa kaikki irti. Retki meni hyvin, mutta ei alkuun ihan suunnitelmien mukaan.
Kirjoitin tosiaan edellisessä tekstissä talven aktiviteeteistä ja mainitsin lainanneeni myös tänä vuonna lumikengät kirjastosta ja niillä oli siis tarkoitus mennä kävelemään lauantaina. Kun olimme saaneet retkirepun pakattua ja ulkovaatteet niskaan, huomasimme että olin lainannut vahingossa lasten lumikengät ja painorajat olisi paukkunut huolella yli, joten lumikenkäily vaihtui ihan tavalliseen talvikengiin.
Kohteena oli Kalliosaaren laavu, Juvalla Salajärven keskellä. Nimikin sen kertoo, että kyseessä on saaressa oleva laavu, jonne pääsee talvisin jäätä pitkin joko kävellen, pyörällä, retkiluistellen, potkurilla, moottorikelkalla tai suksilla. Nyt olisi ollut hyvä sauma kokeilla retkiluistelua, mutta en ollut varma reitin kunnosta, joten en uskaltanut myöskään sen varaan retkeä jättää.
Lisäksi laavulla oli yksi geokätkö, jonka kävimme etsimässä sillä aikaa kun nuotiossa puut paloivat ja tekivät meille makkaroille hyvän hiilloksen. Meillä meni vähän aikaa saada tulet syttymään, kun nuotion pohja oli märkä, mutta sinnikkäästi kun jaksoimme yrittää, saimme tulet ja hetken kuluttua pääsimme paistamaan makkaraa.
Aurinko ehti laskea meidän retken aikana, sillä pääsimme salibandypelieni takia lähtemään retkelle vasta iltapäivällä, mutta onneksi ehdimme ennen pilkkopimeää autolle ja kotiin. Eikä se muutenkaan haitannut, sillä oli aika upeata istuskella nuotion ääressä ja katsella auringonlaskua.
Kalliosaaren laavulle ainakin näin talvella pääsee kahta eri reittiä. Joko Kannashovista tai sitten Savonlinnantieltä moottorikelkan uria pitkin, niin kuin me kävelimme. Siellä on jostain syystä myös kaksi laavua, mutta ainakin lauantaina se oli hyvä siinä mielessä, että siellä oli toinen seurue samaan aikaan, joten kumpikin sai olla omissa oloissaan.
Mutta aivan ihana retkikohde oli ja tuli todettua, että pitää kesällä mennä veneellä uudestaan, koska on varmasti kesällä myös tosi upea paikka. Myös retkiluistelureitin kunto tuli tarkistettua, niin sekin pitää koittaa yrittää nyt talven aikana käydä kokeilemassa, olen niin monta talvea sitä meinannut tehdä! Kannattaa siis käydä, jos et ole jo käynyt!
Yksi kommentti
Paluuviite: