24. Kuukauden tarina: Paluu Tievatuvalle

Ja on taas se aika kuukaudesta, kun palataan ajassa taaksepäin ja muistellaan aikaisemmin tekemiäni matkoja. Tällä kertaa mennään vuoteen 2011 ja rippikouluun, jonka vietin Tievatuvalla Lapissa. Ripari oli yksi elämäni käännekohdista, koska sen jälkeen uskalsin enemmän elää sellaista elämää kuin itse halusin ja sen jälkeen alkoi tuntua, että maailma on auki.

Tievatupa on retkeily- ja kurssikeskus, joka sijaitsee 12 kilometrin päässä Saariselän tunturikylästä, joka taas sijaitsee Inarin kunnassa valtatie 4 varrella. Rovaniemeltä Saariselälle on matkaa 260 kilometriä ja Ivalosta 30 kilometriä. Lisätietoa paikan palveluista ja kuinka sinne pääsee: Tievatupa – Aito Lapin tunnelma.

Tievatupa oli meidän majapaikkamme ja kiintopaikkamme, josta teimme sitten päiväretkiä lähimaisemiin. Valitettavasti enää en muista tarkkoja vaellus/patikointikilometriä, mutta kohteet on mielessä ja niistä on valokuvia muistoina.

Ensimmäisen päivän kohde oli Pyhä Nattanen, joka on Nattasten tunturiryhmän kaunein ja kunnioitetuin. Sodankylän pohjoisosissa Sompion erämassa sijaitsevat teräväkärkiset Nattastunturit poikkevat muodoltaan selvästi muista Koilliskairan muista tuntureista. Maisemaa pääsee ihailemaan juuri Pyhä Nattasen huipulta, jonka huippu on 508 metrin korkeudessa. Huipulle pääsee kipuamaan merkittyä luontoreittiä pitkin ja internet tiesi kertoa, että reitin pituus on 7 km. Tämä siis todennäköisesti ensimmäisen päivän saldo. Lisätietoa kohteesta: Sompion luonnonpuiston nähtävyydet – Luontoon.fi

Toisena päivänä kohteena oli sitten Rumakuru. Tämä on Urho Kekkosen kansallispuistossa sijaitseva jyrkkäseinäinen kuru, jota viimeisen jääkauden sulamisvedet ovat muovanneet. UKK_rumakuru_tuotekortti.indd (metsa.fi) linkistä avautuu Metsähallituksen julkaisu, jossa kerrotaan tarkemmin reittikuvaus ja täältä bongasin reitin pituudeksi 14 km.

Kolmas retkipäivä suuntautui Inariin ja Pielpajärven erämaakirkkoon. Matkalla sinne pysähdyimme Karhunpesäkivellä, joka sijaitsee Ivalosta Inariin johtavan tien varrella. Se on maailman ainoa jääkauden aikana synnyinpaikaltaan siirtynyt tafoni eli rapautumisonkalo. Samalla tämä kohde on myös Suomen suurin ontto siirtolohkare, joka on syntynyt, kun kiven sisu on rapautunut vähitellen veden ja lämpötilavaihteluiden vaikutuksesta. Tässä blogitekstissä oli hyvin kuvailtu millainen kohde on kyseessä: Inarin Karhunpesäkivi – kivi, joka kätkee sisäänsä ihmeen – Retkipaikka

Pielpajärven erämaakirkko on rakennettu 1760 erämaisen järven rannalle, ja tämä oli 1800-luvulle saakka Inarin keskuspaikka. Nykyäänkin kirkossa pidetään muutama jumalanpalvelus vuodessa ja siellä vihitään myös aviopareja. Kirkkoon voi tutustua ympärivuotisesti ja se on omatoiminen ja maksuton tutustumiskohde. Alueelta löytyy lisäksi myös päivätupa, evästelykatos ja tulentekopaikka. Tämän reitin pituutta en saanut selville, mutta enemmän tietoa tästä kohteesta saat esimerkiksi seuraavan linkin takaa: Pielpajärvi vapaaehtoistyön kohde – Luontoon.fi.

Retkipäiviä meillä oli yhteensä viikon aikana neljä ja viimeisenä päivänä pääsimme Laanilan kultareitille ja pääsimme huuhtomaan kultaa. Löysin pari ihan minihippua, jotka sain ottaa muistoksi sellaisen pieneen purkkiin, jossa oli vettä ja ne hiput. Pari vuotta sitten löysin purkin, mutta siitä oli kaikki vesi päässyt haihtumaan, joten hippuja ei erottanut pelkästä purkista.

En löytänyt tähän mitään sopivaa linkkiä, missä kerrottaisiin tuosta Laanilasta ja kultareitistä tarkemmin, mutta tosiaan kävelimme siellä pienen matkan, jonka varrella meille kerrottiin kullankaivuusta ja Lapin kultakuumeesta ja tämän jälkeen pääsimme kokeilemaan itse kullanhuuhdontaa.

Iltaisin sitten ohjelmassa oli perinteiset rippileiriin kuuluvat aktiviteetit saunominen ja tunturijoessa uiminen tietenkin mukaan lukien. Viimeisenä iltana minä tosin sekoitin vähän pakkaa nyrjäyttämällä nilkan lipunryöstössä, mistä syystä piti lähteä yhden ohjaajan kanssa taksilla Ivaloon päivystykseen. Rippijuhlat sainkin sitten viettää keppien kanssa ja samoin paluumatkalla en päässyt samalla tavalla nauttimaan pysähdyksestä Napapiirillä, mutta se asia onneksi korjaantui myöhemmin elämässäni.

Rippileiri Lapissa siihen astisen elämäni pisin reissu ilman vanhempia niin ajallisesti kuin välimatkallisesti ja siellä tajusin, että minähän voin mennä lähes minne vaan! Innostuneena tästä seuraavana vuonna lähdettiinkin sitten vielä vähän kauemmaksi, mistä kerron lisää ensi kuun kuukauden matkassa!