43. Teatteria teatterin nälkäisille
Perjantaina kävin pitkästä aikaa teatterissa ja vaikka näkemäni kappale ei ollutkaan juonellisesti niin hyvä kuin odotin, oli musiikit ja näyttelijänsuoritukset hyviä ja se sai minut odottamaan innolla seuraavia teatterikertoja. Kesähän on tulossa, mikä tarkoittaa, että kesäteatterit ovat pian täällä ja se onkin yksi lempitavoistani viettää kesäiltoja. Tähän väliin siis sopivasti vinkkipostaus tämän kevään ja kesän teattereista Etelä-Savon akselilla (Varkaus kuuluu Pohjois-Savoon, mutta otin sen kuitenkin mukaan)
Varkauden teatteri: Savonmuan piätön historia – revyy tahi ei
Vielä muutama näytös nyt keväällä ja esitykset jatkuvat taas syyskuussa. Tämä siis oli perjantai-illan ohjelmistossa ja vaikka juoni ja vitsit ei ihan täysillä uponnut meikäläiseen, niin silti tämä oli näyttelijäsuoritusten perusteella hyvä esitys. Toki itselleni ei muutenkaan oikein nuo revyyt uppoa, joten siitä syystä en ollut ihan oikeata kohdeyleisöä. Savon historiasta humoristisesti kertova esitys siis kyseessä ja lisätietoja: Savonmuan piätön historia -revyy – Varkauden Teatteri
Tuusmäen kesäteatteri: Arto Paasilinnan Onnellinen mies
Lähes joka vuosi on tullut käytyä katsomassa Tuusmäen harrastajateatterin esitys Rantasalmella ja tähän teatteriin erityisen iso suositus! Tulevana kesänä täällä esitetään Arto Paasilinnan Onnellinen mies mikä ilmeisesti siis perustuu Paasilinnan tämän nimiseen kirjaan ja saman nimiseen televisioelokuvaan. Muuta tietoa en juonesta tähän saanut, mutta esitysajat ja lippujen hinnat: Kesäteatteri 2023 | Tuusmäki, Rautainen Rantasalmi-taotaan Tuusmäellä (tuusmaki.net)
Hurissalon Harrastajateatteri: Evakko – Sutinaa Seniorikodissa
Hurissalon Harrastajateatteri on kyllä yksi parhaimmista harrastajateattereista, jotka tiedän ja joka vuosi he loistavat roolisuorituksillaan ja hauskoilla ja mukaansatempaavilla esityksillään. Vuonna 2023 esitetään Ilkka Korhosen ohjaama ja Markku Hyvösen käsikirjoittama näytelmä Evakko. Tietoa esityksestä sekä tämän harrastajateatterin historiaa: Hurissalon Harrastajateatteri ry – Hurissalon kyläyhdistys ry
Mikkelin teatteri / Naisvuoren näyttämö: Badding – Rauli Elää!
Mikkelin teatterin kesäteatteri on jo sijainniltaan kokemisen arvoinen, mutta joka vuosi näytelmiä tähdittävät taitavat ammattilaisnäyttelijät ja niin tälläkin kertaa suomalaisen rockin legendasta Rauli Badding-Somerjoesta kertovan näytelmän rooleissa ovat Kaarlo Haapiainen, Aapo Oranen, Aija Pahkala, Anu Palevaara sekä Tomi Turunen. Ensi-iltansa kesäkuun 21. päivä saavan näytelmän muut esitysajat yms. löydät seuraavasta linkistä: BADDING – RAULI ELÄÄ! – Mikkelin Teatteri
Ristiinan kesäteatteri – Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
Koska aika on kesälläkin rajallinen, niin minulta on jäänyt monena vuonna väliin Ristiinan kesäteatteri, mutta niinä kertoina kun sen olen käynyt katsomassa olen tykännyt näyttelijänsuorituksista sekä näytelmästä itsestään. Kesällä 2023 nähdään Mikael Niemen romaaniin perustuva näytelmä Populäärimusiikkia Vittulajänkältä. Enemmän tietoa kyseisestä näytelmästä sekä esitysajoista: Vittulajänkältä | Ristiinan Kesäteatteri | Ristiina (ristiinankesateatteri.fi)
Koirakiven kesäteatteri Mäntyharju: Katri Helena musiikkinäytelmä
Iskelmätaivaan tähden ja meidän sinivalkoisen äänemme Katri Helenan tarinan pääset näkemään tulevana kesänä Mäntyharjulla Koirakiven kesäteatterissa. Edellisessä kappaleessa mainitsemani rajallisen ajan vuoksi tämä kesäteatteri kohde on vielä minulta kokematta, mutta tulevan kesän näytelmä kuulostaa sen verran mielenkiintoiselta, että ehkä tämä tuleekin minulle nyt tutuksi. Ilpo Tuomarilan käsikirjoittama, Jukka Keinosen sovittama ja Auli Eskolan ohjaaman näytelmän lisätiedot: KATRI HELENA –musiikkinäytelmä – Koirakiven Nuorisoseura (koirakivi.net)
Savonlinnan teatteri: Niskavuoren nuori emäntä
Tämä Hella Wuolijoen näytelmä on minulle tuttu, mutta eri teatterin esittämä. Nyt tulevana keväänä on vielä parin viikon ajan nähtävillä tiheätunnelmainen väkevä draama Niskavuoren nuoresta emännästä Loviisasta. Ohjaaja Johanna Sorjosen tulkintaa voi käydä vielä parin viikon ajan katsomassa ja esitysajat löytyvät tästä linkistä: NISKAVUOREN NUORI EMÄNTÄ – Savonlinnan Teatteri. Juuri tätä kyseistä tulkintaa minä en ole nähnyt, mutta kuulostaa sellaiselta että uskallan vinkata tätä.
Rantasalmen Nuorisoteatteri: Screamhill-kantaesitysmusikaali
Rantasalmen lukion Musiikkiteatterilinja tuottaa joka vuosi musikaalin ja tänä vuonna siellä voi nähdä kantaesitysteoksen nimeltä Screamhill, joka on siis western-musikaali ja sen tarina sijoittuu ”villin lännen” maisemiin. Ystäväni vinkkasi, että tämä on hyvä näytelmä ja ensi viikolla vielä muutaman näytös jäljellä. Lisätiedot: Screamhill-kantaesitysmusikaali (visitsavonlinna.fi)
Kun alkaa miettiä ja etsiä tarkemmin, teattereita niin ammattilais- kuin harrastajateattereita löytyy tältä alueelta hurjasti enkä tähänkään postaukseen saanut mahtumaan läheskään kaikkia. Voi siis olla hyvin mahdollista, että kakkososa tulee jossain vaiheessa. Mutta jospa jo näistä teatterivinkeistä on kulttuuria haluaville apua!
Yksi kommentti
Paluuviite: