102. Isän ja tyttären laatuhetkiä

Viime viikonloppuna juhlittiin isänpäivää ja meidän ohjelmaan tällä kertaa kuului isänpäivän brunssi Kyyhkylän kartanolla. Olen useampana vuotena kokkaillut itse, mutta muuttostressin myötä en lähtenyt tänä vuonna siihen rumbaan, vaan menimme valmiiseen pöytään. Kuvia en ottanut valitettavasti yhtään, sillä puhelin pysyi visusti käsilaukussa ja nautin yhteisestä seurasta, mutta ruokalistalla oli erilaisten salaattien ja leipien lisäksi muun muuassa makkaramix, leikkelelajitelmaa, kasvisgratiinia, porsaan ribsejä ja uunilohta. Jälkkäriksi oli juustoja, konvehteja ja kinuskitäytekakkua.

Lippu totta kai myös nostettiin salkoon ja puoliskoni etsikin isänpäivän aamuna tietoa isänpäivän liputuksesta. Isänpäivä on ollut vakiintunut liputuspäivä, mutta vuonna 2019 valtioneuvosto hyväksyi liputusasetukseen muutoksen, joka teki isänpäivästä virallisen liputuspäivän äitienpäivän tavoin.

Mutta tämän tekstin tarkoitus ei ollut nyt kertoa isänpäivästä yleisesti vaan muistella minun ja oman isäni sekä ukkini yhteisiä hetkiä. Isänpäivänä mielestäni pitäisi myös muistaa isoisiä ja minäkin kävin oman ukkini luona pari päivää ennakkoon kahvittelemassa. Minulla on hyvät välit sekä isäni että ukkini kanssa ja meillä on monia sellaisia yhdistäviä asioita ja ihania muistoja, jotka halusin nyt jakaa myös täällä blogin puolella.

Suvi Teräsniskan konsertit isän kanssa

Olen täällä blogissa jo ainakin kerran asiasta maininnut, mutta isä-tytär-tekstiä ei voi kirjoittaa ilman, että mainitsisi isän sekä minun yhteisen lempiartistin Suvi Teräsniskan. Metsä rokkaa -tapahtumassa vuonna 2013 esiintynyt Suvi vei musiikillaan minun sydämeni ja kun kotona kyseisen artistin musiikkia kuuntelin, ihastui myös isäni kyseiseen musiikkiin. Niin isänpäivän, joulun kuin synttärilahjojenkin merkeissä on tullut ostettua lippuja yhteiselle keikalle. Välillä on tullut muita mukaan, mutta viime aikoina ne on ollut sitä harvinaista kahdenkeskistä aikaa. Viimeisimpänä kävimme isän merkkipäiviä juhlistamassa Suvi Teräsniskan Sahalahden konsertin merkeissä.

Pirunpelto, Kuusniemen maalaiskomediat, Taivaan tulet, Karjalan kunnailla

Kun nämä sarjat tulivat aikoinaan keskiviikkoisin kello 21 televisiosta, pysähtyi kiireinen maanviljelijä television ääreen ja huikkasi peräkamarista tyttärensä katsomaan. Myös veljeni ja äitini katsoi näitä sarjoja, mutta etenkin minun ja isän sieluun nämä suomalaiset ”maalaissarjat” iskivät.

Isän ruonlaittovuoro = hampurilaiset abc:ltä

Meillä on kotona ollut sellainen asetelma, että äitini teki ruokaa ja huolehti kodista, kun isä taas teki niin sanotusti miesten työt kuten pihahommat ja renkaiden vaihdot. Siksi ne kerrat kun emme syöneetkään kotiruokaa vaan haimme hampurilaiset apsilta, olivat niin sanotusti isän ruoanlaittovuoroja. Hauska yksityiskohta lapsuudesta ja sen spesiaalihetkistä.

Ehdotonta välittämistä ilman sanoja

Isäni on perinteinen suomalainen mies, joka ei puhu tunteistaan, mutta en ole tarvinnut sitä. Se, että lukion abivuonna pakkasaamuina minua odotti lämmin auto tai se, että Seinäjoelle lähtiessäni isäni varmisti, että autossa oli kaikki kunnossa, kertoi minulle tarpeeksi välittämisestä. Kun lähdin jonnekin pidemmälle oli pakko viimeisimmäksi käydä moikkaamassa isää ja kun kerroin elämänmuutoksistani, ”alkujärkytyksistä” huolimatta sain lopulta tarvitsemani tuen. Kaikkeen ei aina tarvitse sanoja.

Ukki mahdollisti harrastukset

Ukin ansiosta pääsin teinivuosina olemaan niin monessa mukana, sillä hän toimi luottokuskinani. Vei minua milloin koulubussille, suoraan kouluun tai haki harrastuksista kotiin. Joka aamu kerroin iltapäivän aikataulustani ja illalla ilmoitin koulupäivän alkamisen. Monesti ukki muistikin monelta minulla alkoi koulu ja milloin oli nuorisovaltuuston kokous, milloin isoskoulutus, milloin sählyharkat ja milloin lukioteatteriharkat. Ilman ukkia olisin jäänyt monesta näistä asiasta paitsi ja en olisi varmaan koskaan löytänyt itsevarmuutta, mikä tuli näistä harrastuksista minulle.

Ukki ja intohimo historiaan ja lukemiseen

Olen huomannut nyt aikuisena, että minulla on yhteisiä vapaa-ajan mielenkiinnon kohteita erityisesti isovanhempieni kanssa. Ukkini kanssa jaan mielenkiinnon historiaan ja kirjojen lukemiseen. Ukkiani ei tosin kiinnosta fantasia tai rakkausromaanit, mutta sotahistoriasta kertovista kirjoista olen keskustellut monesti ukkini kanssa samoin kuin elämänkerroista. Muistan, kun luin Väinö Linnan Tuntematonta Sotilasta ja ukkini huomasi asian, keskustelimme pitkään kyseisestä kirjasta ja sen tapahtumista. Suomen sotahistoria on vaikuttanut myös meidän perheen historiaan, sillä isäni suku on kotoisin Karjalasta. Myös siis isäni kanssa tulee historiasta keskusteltua ja hänkin kyselee omalta isältään perheen historiasta.

Siinä muutamia ajatuksia isän, ukin ja minun laatuajasta. Olkoon tämä teksti myös eräänlainen välittämisen osoitus heitä molempia kohtaan.