76. Kesän 2023 kohokohtia

Kesää on jäljellä vielä muutama päivä, mutta silti ajattelin jo kirjoitella tämän kesän kohokohdista ja mieleenpainuvimmista hetkistä, kun tämä ajatus tuli tosi voimakkaana viime viikonloppuna mieleen. Olimme viettämässä lapsuudenystävieni kanssa mökkiviikonloppua tällä kertaa meidän mökillämme ja tämä oli yksi odotetuimmista viikonlopuista tämän kesän osalta. Olemme tunteneet siis ihan lapsesta asti ja käyneet saman koulun esikoulusta …

57. Savon pienimmät vestivaalit

Viime viikonloppuna koitti Savon pienimmät vestivaalit, joihin minäkin pääsin onnekseni lauantai-iltana osallistumaan. Kyseessä on siis Juvalla järjestettävä tapahtuma, jossa pienpanimot, paikalliset bändit, hyvä ruoka sekä rento tunnelma kohtaavat. Vestivaalit järjestettiin toista kertaa ja tänä vuonna ne oli kaksipäiväiset (pe-la). Tapahtumapaikkana toimi Juvan laavukylä. Paikalla olevia pienpanimoita olivat Mäntyharjulainen Nilkko Brewing, juvalaisten kaverusten perustama Juvan Panimo, …