• Kuukauden tarina,  Ulkomaan matkailu

    200. Kuukauden tarina: seikkailua Haagissa

    Vaihtosyksyn 2017 aikana tutustuin muihinkin Alankomaiden kohteisiin kuin Amsterdamiin, jossa asuntoni ja kouluni sijaitsivat. Eftelingin ja Tilburgin reissusta kerroin jo viime kuun tarinatuokiossa ja olen myös esitellyt Utrechtia, Zaanse Schansia ja Volendamia. Tällä kertaa hypätäänkin sitten Haagiin. Haag on Alankomaiden hallinnollinen keskus ja siellä sijaitsee kaikki hallinnolliset rakennukset. Haag on maan kolmanneksi suurin kaupunki ja sijaitsee noin 50 minuutin junamatkan päässä Amsterdamista lounaaseen. Lyhyt katsaus kaupungin historiaan ja sitten kerron tarkemmin, mitä tarkalleen ottaen sattui ja tapahtui tuona syksyisenä päivänä seitsemän vuotta sitten: Haagin kaupunki on perustettu jo 1200-luvun puolessa välissä ja kaupungin pitkä historia näkyy kaupunkikuvassa, vaikka uudistuksia on tehty paljon. Toisessa maailmansodassa kaupunki kärsi tuhoista, mutta niitä on…