174. Juhannustaikoja

Ihanaa juhannusviikkoa! Tänä vuonna ajattelin lähestyä keskikesän juhlaa, juhannusta, erilaisten taikojen näkökulmasta. Keskikesähän on taianomaista loputtoman valon aikaa, johon voi heittäytyä esimerkiksi taikojen merkeissä. Juhannustaiat ovat osa juhannukseen juhlintaan liittyvää kansanperinnettä. Taikoja tehtiin lähinnä tulevaisuutta ja naimaonnea varten. Naimisiinmeno ja lemmenasiat ovat tulleet osaksi juhannusta, sillä juhlaa on juhlittu myös hedelmällisyyden juhlana. Kokosin tähän tekstiin …