-
76. Kesän 2023 kohokohtia
Kesää on jäljellä vielä muutama päivä, mutta silti ajattelin jo kirjoitella tämän kesän kohokohdista ja mieleenpainuvimmista hetkistä, kun tämä ajatus tuli tosi voimakkaana viime viikonloppuna mieleen. Olimme viettämässä lapsuudenystävieni kanssa mökkiviikonloppua tällä kertaa meidän mökillämme ja tämä oli yksi odotetuimmista viikonlopuista tämän kesän osalta. Olemme tunteneet siis ihan lapsesta asti ja käyneet saman koulun esikoulusta lukion kolmanteen asti, jonka jälkeen tiet vei eri puolille Suomea ja eri kouluihin. Kaksi meistä on päätynyt asumaan takaisin kotiseudulle, mutta kaksi jäivät ”maailmalle”. Joka vuosi kuitenkin kokoonnutaan ja vaihdetaan kuulumiset vuoden jäljiltä. Viikonloppu ei ollut sinänsä mitenkään erikoinen ainakaan aktiviteettien perusteella mutta silti erityinen. Minä menin jo perjantaina mökille valmiiksi niin sain käytyä mustikassa…