238. Yllätyksiä ja polttareita Heinolassa

Viikonloppuna vietettiin ystäväni polttareita Heinolassa ja Vierumäellä. Toimin näissä polttareissa kaason roolissa ja tämä kaason pesti on elämäni ensimmäinen. Meitä on yhteensä kolme kaasoa ja ollaan kaikki entuudestaan tuttuja, joten suunnitteleminen on todella helppoa ja sujuvaa. Kun on kolme timanttista naista remmissä, ei voi tulla kun timanttia. Aikataulut nimittäin piti just eikä melkein! Perjantai 25.4. …

6. Vuoden 2023 ensimmäinen reissu

Noniin, nyt päästään aloittamaan sitten näiden reissujeni esittelyt ja itse reissubloggaus, kun olen esitellyt itseni teille. Käytän itse mieluummin termejä reissu ja reissaaminen, sillä ne sopivat paremmin omaan suuhuni ja omiin teksteihini kuin termit matka ja matkailu. Tämän vuoden ensimmäinen reissu kohdistui Etelä-Pohjanmaalle, sillä hyvän ystäväni polttareita vietettiin siellä viime viikonloppuna (loppiaisviikonloppuna). Matkaan lähdin omalla …