233. Säynätin retkeilyalue

Viime aikoina on tullut paljon ulkoiltua Säynätin retkeilyalueella. Toissa sunnuntaina kävimme Ylä-Säynätjärvellä pilkkimässä ja pilkkimisen jälkeen söimme eväät kodalla. Viime perjantaina taas lähdimme geokätköilemään Säynätin retkeilyreitille, mutta emme käyneet kuin alusta muutaman hakemassa. Lauantaina nukkumaan mennessä kysyin kumppanilta, että mitä tehdään huomenna, niin hän vastasi että haetaan ne loput geokätköt. Sunnuntaina siis reippailimme Säynätin (vanhan?) …

232. Urho Kekkosen kansallispuisto

Blogissa eletään Lappi-kuplassa mutta kevät-talvi onkin kyseisen alueen suurinta sesonkiaikaa, joten mennään sen mukaan. Päätin esitellä nyt tämän kevään aikana ne kaikki Suomen kansallispuistot, joissa olen itse ehtinyt vierailla ja jatketaan Lappi-kuplan takia Urho Kekkosen kansallispuistosta. Urho Kekkosen kansallispuisto sijaitsee Sodankylä-Ivalo -maantien eli tien nro 4/E75 itäpuolella. Sinne on matkaa Rovaniemeltä 240 kilometriä ja Ivalosta …

229. Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

Tosiaan helmikuun lopulla vietettiin talvilomaa Äkäslompolon maisemissa ja kun myös helmikuun puolella aloitin kansallispuistojen esittelyn, hypätäänpä lomatunnelmiin ensin tästä näkökulmasta ja esittelen siis Pallas-Yllästunturin kansallispuiston, joka sijaitsee Kolarin, Kittilän, Muonion ja Enontekiön välisellä tunturialueella. Kansallispuistoon on matkaa Kolarista 35 km, Kittilästä 40 km, Rovaniemeltä 165 km ja Hetasta 3,5 km. Lähin lentokenttä sijaitsee Kittilässä ja …

227. Esittelyssä kansallispuistot

Kuten pari tekstiä aiemmin kerroinkin, osallistun nyt alkuvuonna avoimen amk:n Lumoava luontomatkailu -opintojaksolle, jossa yhtenä teemana oli kansallispuistot. Materiaalia lukiessa inspiraatio iski ja ajattelin kirjoittaa kyseisestä aiheesta tänne blogiinkin kurssin tehtävien lisäksi. Kansallispuistot ovat siis suuria yli 1000 hehtaarin luonnonsuojelualueita, joiden tärkeänä tehtävänä on turvata luonnon monimuotoisuus sekä antaa samalla ihmisille mahdollisuus nauttia ja rentoutua …

202. Repoveden kansallispuistossa

Tämän vuoden syyskuu ylitti odotuksensa, sillä syyskuun aikana ja jopa itse asiassa ihan samalla viikolla pääsin retkeilemään kahdesti. Toissalauantaina matkamme suuntasi kohti Repoveden kansallispuistoa ja tässä tekstissä tunnelmia ja esittelyä kyseisestä kansallispuistosta. Repovesi on suosittu retkeilykohde, jossa löytyy eritasoisia merkittyjä retkeilyreittejä yli 40 kilometriä ja monipuolinen retkeilyreitistö suo mahdollisuudet myös useamman päivän vaelluksille. Korkeuserojen vuoksi …

181. Retkipäivä Neitvuorella ja Anttolassa

Viime lauantaina retkeiltiin pitkästä aikaa ja kohteena oli jo entuudestaan tuttu Neitvuori Anttolassa. Toki täällä emme ole käyneet kuin kerran pari vuotta sitten syksyllä, joten oli kiva nähdä maisemat nyt myös kesällä. Ja ne on muuten huikeat! Neitvuori sijaitsee Anttolassa, Mikkelissä ja on näyttävä näköalapaikka, josta aukeaa huikeat maisemat sokkeloiselle Luonterille. Se on Etelä-Savon korkeimpia …

176. Juhannusseikkailu 2024

Tämän vuoden juhannus vietettiin Pohjois-Karjalan suunnilla sukulointi-mökkeily-autoretkeily teemalla. Suunnitteluvastuu oli täysin toisella osapuolelle, koska itse halusin kerrankin nostaa kädet pystyyn ja vain istua auton kyytiin ilman stressiä mihin pitäisi päästä ja mihin aikaan ja mitäs sitten. Perjantaina puolen päivän jälkeen lähdettiin matkaan, kun mä olin saanut työviikon päätökseen. Ensimmäinen pysäkki omilla vanhemmilla, johon vietiin kissat …

159. Ristiin rastiin Kalevankangasta

Vappupäivää vietimme pyörän selässä pyöräillen ympäri Kalevankankaan ulkoilualuetta Mikkelissä. Kalevankankaalla on useita valaistuja ulkoilureittivaihtoehtoja, joissa voi lenkkeillä ja pyöräillä kesäisin sekä hiihtää talvisin. Reittejä löytyy sekä helppoja, keskivaativia ja vaativia vaihtoehtoja. Monikäyttöreitit: Nallepolku 2,8 km, Otson oikaisu 4,2 km ja Karhun kiertämä 6,2 km ovat käytössä sekä talvella että kesällä. Ulkoilureittien ja latujen lähtöpaikalta noin …

141. Tonnipilkissä

Viime viikon lauantai vierähti juvemmalla mukavan tapahtuman, ulkoilun ja pilkkimisen merkeissä. Hatsolan koulun ja vanhempainyhdistyksen järjestämä Tonnipilkki-tapahtuma toisin sanoen oli ohjelmassa ja seuraavaksi aionkin kertoa teille lisää tästä minulle tärkeäksi muodostuneesta tapahtumasta. Tonnipilkki on Hatsolan koulun lasten hyväksi järjestetty pilkkikilpailu, joka on toiminut jo vuodesta 1998. Tapahtuma on siis tuttu itselleni jo lapsuudesta ja kouluajoilta, …

135. Kaihun kierros

Lupailin viime postauksessa vähän erilaista tekstiä, mutta muistin yhtäkkiä, että en olekaan ehtinyt kertoa toissaviikon retkestä Kaihun kierrokselle. Käytiin reippailemassa kyseinen kierros ja sen jälkeen paistettiin nuotiopaikalla makkaraa. Kaihun kierros sijaitsee siis Mikkelissä ja kulkee Mikkelipuiston ja Urpolan luontokeskuksen välillä jäätikköjoen kerrostamassa harjumaastossa. Alueella sijaitsee Kaihunharju, joka kuuluu yhdessä Kalevankankaan ja Porrassalmen kanassa pitkään eteläsuuntaiseen …