-
92. Kuopio-päivä
Viime sunnuntaina kävimme pitkästä aikaa Kuopiossa ja lupasinkin edellisessä tekstissä kertoa kyseisestä reissusta. Meidän piti itse asiassa jo kesällä käydä Kuopiossa, mutta se täyttyikin niin paljon kaikesta muusta, joten reissu siirtyi syksyyn. Reissuun oli kaksi syytä: piti käydä Ikeassa ostamassa muuttoa varten tavaroita ja kumppanini ei ollut koskaan käynyt Pancho Villa-ravintolassa ja lähin sellainen löytyi Kuopiosta. Yhteinen vapaapäivä, joten suunta kohti Pohjois-Savoa. Päivä aloitettiin shoppailemalla Matkuksen ostoskeskuksessa ja parin tarveostoksen ja yhden heräteostoksen jälkeen lähdettiin kiertämään Ikeaa. Tarkoituksena oli siis ostaa uuteen kotiin kirjahylly, vitriini ja yöpöydät koska nykyisen kodin vitriiniä emme ajatelleet raahata uuteen kotiin, kirjahyllyä meillä ei ole pitkään aikaan ollut ja yöpöydät ovat rikki. Nämä kaikki löydettiin…