193. Haaveilua ja tulevaisuuden suunnittelua

”Life without dreaming is life without meaning”. Tämä lausahdus tuli teinivuosina minua vastaan ja on sen jälkeen ollut ohjenuora elämässäni. Haaveilen, teen töitä haaveiden eteen, toteutan haaveet ja sitten hetken kuluttua keksin lisää haaveita. Välillä palaan menneisiin toteutuneisiin unelmiin ja muistelen niitä esimerkiksi täällä blogin puolella. Totta kai on paljon haaveita, jotka ei toteutunut, mutta …

80. Ajatuksia yrittäjyydestä

Lupailin edellisessä postauksessa tunnelmia Jyväskylän päiväreissusta, mutta sattui yrittäjän päivä sopivasti aiotulle julkaisupäivälle, joten vaihdankin aihetta lennosta. Jyväskylästä kuulette sitten muutaman päivän päästä. Tänään on siis yrittäjän päivä ja olen lukenut sosiaalisesta mediasta monta yrittäjätarinaa niin tutuilta kuin tuntemattomilta. Yrittäjyys ei ole koskaan ollut meidän perheessä tabu, sillä olen kasvanut yrittäjäperheessä. Olen pienestä pitäen oppinut …