Brigtonin Royal Pavillion juhannusyönä vuonna 2014

10. Jo toteutuneita haaveita

Olen viime aikoina miettinyt paljon haaveita ja unelmiani, ja moni niistä liittyy jollain tavalla matkustamiseen. Tämän hetken haavekohteeni tiedättekin tai jos ette, niin käykää lukemassa 5. Missä haluaisin käydä? Kotimaa edition – Marin Matkassa ja 4. Missä haluaisin käydä? Ulkomaat edition – Marin Matkassa. Mutta sitä te ette tiedäkään, mitä matkahaaveitani olen päässyt jo toteuttamaan …

Toivolan Vanha Piha sijaitsee Jyväskylässä ihan keskusan tuntumassa

6. Vuoden 2023 ensimmäinen reissu

Noniin, nyt päästään aloittamaan sitten näiden reissujeni esittelyt ja itse reissubloggaus, kun olen esitellyt itseni teille. Käytän itse mieluummin termejä reissu ja reissaaminen, sillä ne sopivat paremmin omaan suuhuni ja omiin teksteihini kuin termit matka ja matkailu. Kohti Etelän-Pohjanmaata ja polttareita Tämän vuoden ensimmäinen reissu kohdistui Etelä-Pohjanmaalle, sillä hyvän ystäväni polttareita vietettiin siellä viime viikonloppuna …

Jukajärven uimarannan sinivalkoiset maisemat

5. Missä haluaisin käydä? Kotimaa edition

Hei taas! Viime tekstissä kerroin teille haavekohteistani ulkomailla 4. Missä haluaisin käydä? Ulkomaat edition mutta koska kotimaanmatkailu on yhtä tärkeää ja oikeastaan vielä tärkeämpää taloutemme ja yhteiskuntamme kannalta, niin totta kai minun pitää kertoa myös Suomen kohteista. Ja kun ajatellaan reissaamista, niin suurin osahan mun reissuista kohdistuu kotimaahan. Kalajoen hiekkasärkät Suomen kohteista Kalajoen hiekkasärkät on …

Nainen taustallaan Lontoon Big Ben

3. Missä olen tähän asti käynyt?

Nyt olen kertonut teille pääpiirteitä siitä, kuka minä oikein olen, mikä on tämän blogin tarkoitus 1. Tästä se lähtee! ja millainen matkailija olen 2. Millainen matkailija olen?. Seuraavaksi ajattelinkin luetella teille, missä kaikissa paikoissa olen käynyt tämän tekstin kirjoitushetkellä (tammikuu 2022) niin saatte vähän kuvaa siitä mitä on tapahtunut ennen tätä blogia. Vanhat kokemukset, mutta …