-
161. Tiesitkö tämän Ranskasta?
On aika kuukauden tietopaketin ja tällä kertaa hypätään Ranskan maalle. Ranska sijaitsee Keski-Euroopan länsiosassa Saksan ja Espanjan välissä. Muita sen naapurimaita on Belgia, Luzemburg, Sveitsi, Italia ja Monaco. Itse olen käynyt Ranskassa vain kerran: parin päivän reissulla Pariisissa kielimatkan kotimatkan varrella, mutta haaveena olisi käydä uudemman kerran sekä Pariisissa että pääkaupungin ulkopuolella. Toimikoon tämä teksti inspiraationa sitä matkaa varten. Montmartren alue Ranskan pääkaupungissa Pariisissa on kuuluisa katutaitelijoistaan. Etelä-Ranskassa sijaitsee Pont du Gardin akvedukti, jonka on roomalaiset rakentaneet 2 000 vuotta sitten johtamaan vettä Nîmesiin Etelä-Ranskaa reunustavan Välimeren rannikon sininen meri ja aurinkoinen ilmasto houkuttelevat paljon turisteja Euroopan korkein vuori Mont Blanc sijaitsee Alpeilla Ranskan puolella. 1960-luvulla sen ali kaivettiin 12…
-
64. Kuukauden tarina: Helteinen Pariisi
Pariisi oli mun yksi matkustushaaveista ja sen toteutuminen jo niinkin varhaisessa vaiheessa elämääni oli hieman sattumaa. Kuten viime kuun kuukauden tarinassa kerroin, olin kesällä 2014 kielimatkalla Brightonissa neljä viikkoa. En kuitenkaan kertonut siinä tekstissä kaikkea vaan alun perin, kun sain idean kielimatkalle lähdöstä olin suuntaamassa Torquayhin. Tänne kurssille ei kuitenkaan tullut tarpeeksi osallistujia, joten minulle ehdotettiin Brightonia. Alkuperäiseen suunnitelmaani ei kuulunut Pariisissa käynti, mutta tähän Brightonin kielimatkaan kuului parin päivän Pariisin reissu hintaan, joten loppujen lopuksi valinta ei ollut vaikea. Ajankohta tälle reissulle oli siis heinäkuun alku vuonna 2014 ja matkaan lähdimme Lontoosta. Menimme siis junalla Pariisiin, mikä tarkoitti myös meren alla menevää kanaalia. Junamatka meni meidän porukalla muistaakseni suurelta…