Jyväskylän Valkoinen Puu -kahvilan herkkuja

81. Päivä Jyväskylässä

Noniin nyt vihdoin niitä Jyväskylän kuulumisia! Näin tosiaan restonomikouluaikaisia ystäviäni Jyväskylässä viime sunnuntaina. Jyväskylä valikoitui kohteeksi, koska se oli suurin piirtein puolivälissä ja siellä myös asui yksi opiskeluystävistäni. Lounas Konttiravintola Mortonissa Aloitimme päivän lounaalla Konttiravintola Mortonissa, joka on kyllä sellainen ravintola, jossa suosittelen ehdottomasti käymään! Ravintoloita löytyy Jyväskylän lisäksi Varkaudesta, Pieksämäeltä, Kuopiosta, Helsingistä ja Joensuusta. …

Toivolan Vanha Piha sijaitsee Jyväskylässä ihan keskusan tuntumassa

6. Vuoden 2023 ensimmäinen reissu

Noniin, nyt päästään aloittamaan sitten näiden reissujeni esittelyt ja itse reissubloggaus, kun olen esitellyt itseni teille. Käytän itse mieluummin termejä reissu ja reissaaminen, sillä ne sopivat paremmin omaan suuhuni ja omiin teksteihini kuin termit matka ja matkailu. Kohti Etelän-Pohjanmaata ja polttareita Tämän vuoden ensimmäinen reissu kohdistui Etelä-Pohjanmaalle, sillä hyvän ystäväni polttareita vietettiin siellä viime viikonloppuna …