Kotimaa

81. Päivä Jyväskylässä

Noniin nyt vihdoin niitä Jyväskylän kuulumisia! Näin tosiaan restonomikouluaikaisia ystäviäni Jyväskylässä viime sunnuntaina. Jyväskylä valikoitui kohteeksi, koska se oli suurin piirtein puolivälissä ja siellä myös asui yksi opiskeluystävistäni.

Aloitimme päivän lounaalla Konttiravintola Mortonissa, joka on kyllä sellainen ravintola, jossa suosittelen ehdottomasti käymään! Ravintoloita löytyy Jyväskylän lisäksi Varkaudesta, Pieksämäeltä, Kuopiosta, Helsingistä ja Joensuusta. Ravintolalla on ihana tarina, joka alkaa Rautalammin kylästä. En tähän tekstiin nyt kirjoita sitä heidän koko tarinaansa, mutta sen voi käydä lukemassa seuraavan linkin takaa: https://morton.fi/tarina/.

Jyväskylän konttiravintola Morton sijaitsee satamassa ja pilvisestä kelistä huolimatta aurinko hieman pilkahteli meille, joten oli mukavaa syödä ehkä viimeisen kerran tänä vuonna kirjaimellisesti ulkona ja vaihtaa kuulumisia. Ja veden äärellä on aina ihana olla.

Jyväskylän satamasta. Oikealla näkyvä rakennus on konttiravintola Morton

Sitten suuntasimme siitä Toivolan vanhalla pihalle, jossa sattui juuri olemaan Jyväskylän muotipäivät tai vastaava tapahtuma. Vähän aikaa saatiin nauttia elävästä musiikista, pyörähdettiin muoti pop-up kaupat läpi ja tapahtuman vuoksi myös normaalisti sunnuntaisin kiinni oleva Lankakauppa Titityy oli auki, niin pääsin tsekkaamaan olisiko siellä ollut seuraaviin käsityöprojekteihini lankoja, mutta tällä kertaa lähdin sitten tyhjin käsin.

Odotellessa jyväskyläläistä ystävääni töistä, maistelimme Toivolan kioskista ostamaamme Toivolan limonadia ja yritimme pysyä ampiaisista kaukana. Toivolan vanha piha on siis Jyväskylän keskustassa sijaitseva 1800-luvun pihapiiri, jossa voi  kahvitella, vierailla putiikeissa, käydä ilmaisessa museossa, nauttia lounaasta tai kuuden ruokalajin illallisesta sekä järjestää omia tilaisuuksia tai pistäytyä Toivolan omissa tapahtumissa. Lisää infoa Toivolan vanhasta pihasta, löydät: https://toivolanpiha.fi/

Toivolan Karviais- ja raparperilimonadi oli herkullista!

Toivolan vanhalla pihalla sijaitsee myös Valkoisen Puun Jyväskylän kahvila ja se oli meidän porukan place to be. Valkoinen Puu on lähtöisin Kauhajoelta ja Kauhajoen jälkeen seuraava kahvila perustettiin Seinäjoelle. Koska opiskelimme Seinäjoella, oli Valkoinen Puu kantapaikkamme aina kahvitteluhetkiin. Siksi oikeastaan Jyväskylä valikoitui päivän kohteeksi, koska sinne oli kaikilta edes suurin piirtein sama matka.

Valkoinen Puu on siis kahvilaketju, jolla löytyy kahvilat Kauhajoelta, Seinäjoelta, Jyväskylästä ja myös Tampereelta. Lisäksi toimintaan kuuluu Salaisen Puutarhan Majatalo Kauhajoella sekä ruokatehdas. Myös Valkoisen Puun perustamiseen ja taustaan liittyy tarina, tällä kertaa rakkaustarina, kun perustajat Kirsi Kauhajoelta ja Mark Amerikasta tapasivat kansainvälisellä nettideittipalstalla 2002. Loppu onkin historiaa.

Valkoinen Puu on tunnettu ihanista kakuistaan, jotka leivotaan Kauhajoen leipomosta. Erityisruokavalioita noudattavienkaan ei tarvitse jäädä rannalle ruikuttamaan, sillä täällä löytyy herkkuja myös esim. vegaaneille, gluteenittomille ja maidottomille! Klassikoita ja vaihtuvia herkkuja tarjolla.

Viime viikonloppuna oli mm. tällaisia herkkuja tarjolla

Kakkujen lisäksi Jyväskylän kahvilassa on saatavilla artesaanipitsaa. Lounasta on tarjolla kaikissa kahviloissa ja myös supersuosittuja kakkubuffia järjestetään, joissa pääsee nauttimaan kerralla useammasta ihanasta kakusta, eikä tarvitse valita että minkä yhden ihanan herkun valitsisi. Ehdottomasti siis käymisen arvoinen paikka!

Siinähän se aika sitten rattoisasti meni hyvien herkkujen ja ihanien ihmisten kanssa. Muutama tunti tuli istuttua kahvilassa vaihtaen kuulumisia, mutta sepä nyt ei olekaan meidän kohdalla uutta. Sitten nokka kohti kotia ja arkea.

Mukava päätös kesällä oli kyllä tuo Jyväskylän reissu ja nyt onkin ihana sitten vain kotoilla tämä syksy, josta saattaa ehkä tullakin jollain tapaa muutosten syksy… Mutta kaikki aikanaan. Syksylle ei ole siis suunnitteilla mitään reissuja, joten kirjoittelen teille sitten syys- ja lokakuun aikana aikaisemmista reissuista ja mitä nyt keksinkään. Seuraavaan postaukseen, ihanaa syksyistä viikonloppua kaikille!

Saatat myös pitää...

2 kommentti

  1. […] Päivän ohjelmaan kuului kuulumisten vaihdon lisäksi Mortonissa lounas, Toivolan vanhalla pihalla pörräily ja tietenkin Valkoinen Puu-kahvila ja sen herkut. Siksi tietenkin, koska Seinäjoen kahvila oli meidän kantapaikkamme silloin aikoinaan. Lisää reissusta voi käydä lukemassa: https://marinmatkassa.fi/matkailujaretkeily/kotimaa/81-paiva-jyvaskylassa/ […]

  2. […] ja kirjoitinkin silloin esittelyä yllä olevista kohteista. Tämän tekstin voit käydä lukemassa tämän linkin takaa. Viime aikoina Etelä-Savon ulkopuoliset reissut on tupannut suurelta osin suuntautumaan […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *