224. Musiikin johdolla takaisin Tylypahkaan

Lords of the Sounds sinfoniaorkesterin Hogwarts Magic Symphony konserttikiertue rantautui tammikuun lopussa myös Mikkelin Mikaeliin ja olin pyytänyt kumppaniltani kyseiseen konserttiin lipun joululahjaksi, sillä tämä oli sellainen mitä en halunnut missata! Olen jo yhden Harry Potter aiheisen konsertin Mikaelissa joutunut jättämään väliin, niin tätä en halunnut missata ja hyvä niin! Oli nimittäin aivan käsittämättömän upeaa …

199. Mikkelin Mikaeli

Kuluneena kesänä oli harvinainen tilanne ja laajassa suvussani ei ollut yksiäkään valmistujaisia, rippijuhlia tai häitä. Juhlat olivat siis vähissä, mutta onneksi kumppanini työpaikka täytti 30 vuotta ja niitä juhlittiin tyylikkäästi Mikkelissä konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa. Mikaelissa järjestetään konsertteja, tapahtumia ja kokouksia niin pieniin kuin suuriinkin tilaisuuksiin. Komea rakennus Pankalammen rannalla muokkautuu moneksi. Sieltä löytyy niin …

194. Pikamatka Helsinkiin

Viikonloppuna kävin nopeasti pyörähtämässä Helsingissä. Noin 24 tunnin mittainen matka oli melko aikataulutettu sekä hyvin paljon jo etukäteen sovittu, joten tilaa extemporeohjelmalle ei ollut. Tästä huolimatta mukavan piristävä pieni reissu oli. Joka kerta kun menen Helsinkiin yksin tai yhdessä ystävän kanssa, menen sinne joko bussilla tai junalla ja niin tälläkin kertaa onnibussi toimi matkustusvälineenä. Jotta …

185. Nähtävyydet Riiassa

Nyt ollaan kotiuduttu Riian ja Latvian reissulta ja aloin miettimään kuinka lähtisin vajaan viikon reissua perkaamaan, koska kun tarkemmin ajattelee kertomista on monen postauksen verran. Tällä kertaa reissussa oli leppoisaa ja meillä ei tullut missään vaiheessa kiire, eikä näin ollen isoja kommelluksiakaan sattunut. Mutta siitä huolimatta on informaatiota jaettavaksi. Koska mulle ulkomaan matkoissa melkeinpä tärkeintä …

180. Etelä-Savon Kesäteattereita 2024

Kesäteatterikausi kuumimmillaan, joten viimeistään nyt on aika kirjoittaa aiheesta ja esitellä tämän vuoden kesäteatteriesityksiä. Itselläni olisi tarkoitus käydä katsomassa tänä vuonna vähintään kolme esitystä, joista yksi on jo takanapäin. Toki valinnanvaraa ja vaihtoehtoja on vaikka muille jakaa, joten siksi kokoankin tähän nyt muutaman jo vuosien aikana hyväksi havaitun kesäteatterin tämän kesäisen esityksen yhteen postaukseen. Hurissalon …

75. Suvi Teräsniska Sahanlahdessa

Oli vuosi 2012 ja tapahtuma nimeltä Metsä rokkaa Juvalla. 16-vuotias Mari sai vanhemmiltaan luvan osallistua tapahtumaan ja näin ollen kyseessä oli tämän tytön ensimmäiset festarit. Esiintymässä oli silloin vielä uransa alkutaipaleella ollut Suvi Teräsniska, jonka musiikkiin Mari rakastui. Laulaja esiteltiin myös vanhemmille ja isä varsinkin tykästyi laulajan ääneen ja tapaan tulkita niin iskelmää kuin joululaulujakin. …

73. Tuusmäen tunnelilavan tunnelmaa

Elokuun ensimmäinen viikko vaihdettiin enemmän ja vähemmän Tuusmäen tunnelilavan maisemissa, kun tiistaina käytiin katsomassa kesäteatteria ja perjantaina käytiin tanssimassa. Tuusmäki alueena on jo upean näköistä ja Tuusjärven rannalla sijaitseva tunnelilava ympäristöineen on myös kuin jostain Suomileffasta. Tuusmäen tunnelilava ansaitsee tästä syystä aivan oman tekstin. Ensinnäkin niille, jotka eivät tiedä, Tuusmäki on kylä Rantasalmella (on myös …

57. Savon pienimmät vestivaalit

Viime viikonloppuna koitti Savon pienimmät vestivaalit, joihin minäkin pääsin onnekseni lauantai-iltana osallistumaan. Kyseessä on siis Juvalla järjestettävä tapahtuma, jossa pienpanimot, paikalliset bändit, hyvä ruoka sekä rento tunnelma kohtaavat. Vestivaalit järjestettiin toista kertaa ja tänä vuonna ne oli kaksipäiväiset (pe-la). Tapahtumapaikkana toimi Juvan laavukylä. Paikalla olevia pienpanimoita olivat Mäntyharjulainen Nilkko Brewing, juvalaisten kaverusten perustama Juvan Panimo, …

46. Tanssin taikaa Etelä-Savossa

Kesä taitaa ilmojen puolesta olla täällä ja sehän tarkoittaa siis myös lavatansseja! Monesti olen saattanut äitienpäivän korvilla korkata lavatanssikauden, mutta tänä vuonna se ei ole mahtunut aikatauluihin. Itseäni ja moni muita helpottaakseni olen koonnut tähän postaukseen neljän suosikkilavani esiintyjät tulevana kesänä. Tanssilavoja on yllättävän paljon, mutta jokin rajaus tähän tekstiin piti tehdä, joten valitsin suosikkini …

43. Teatteria teatterin nälkäisille

Perjantaina kävin pitkästä aikaa teatterissa ja vaikka näkemäni kappale ei ollutkaan juonellisesti niin hyvä kuin odotin, oli musiikit ja näyttelijänsuoritukset hyviä ja se sai minut odottamaan innolla seuraavia teatterikertoja. Kesähän on tulossa, mikä tarkoittaa, että kesäteatterit ovat pian täällä ja se onkin yksi lempitavoistani viettää kesäiltoja. Tähän väliin siis sopivasti vinkkipostaus tämän kevään ja kesän …