-
68. Tulevaisuuden reissusuunnitelmia
Mainitsin parissa viime postauksessa, että ostimme pakettiauton, jota olisi tarkoitus käyttää reissaamiseen ja retkeilyyn. Koska nyt ei ole tällä hetkellä ajankohtaisia reissukuulumisia, ajattelin, että voisin hieman kertoilla tulevista suunnitelmista. Huom. nämä ovat kaikki siis vielä suunnitelma-asteella ja sitä ei tiedä, koska tapahtuvat vai tapahtuvatko koskaan. Mutta tykkään suunnittelusta ja haaveilusta. Pohjois-Norjan kansallispuistot Lofootit on ollut mun must see-listalla siitä lähtien, kun yksi ystävistäni kävi siellä ja laittoi minulle kuvia. Mutta koska sinne on pitkä matka ja se ei ole läheskään ainoa kansallispuisto Pohjois-Norjassa olisi matkalla kiva käydä patikoimassa myös muualla. Latvia ja Viro Tämän kevään roadtrip Viroon ja Latvian rajalle Ainaziin jätti kyllä janon jatkaa matkaa vielä pidemmälle Riikaan asti.…
-
66. Kesän puoliväli
Puolet kesästä 2023 takana ja ajattelin päivitellä teillä hieman tuoreempaa päivitystä siitä, mitä suunnitelmia tälle kesälle mulla onkaan. Tarkoitus oli ottaa tämä kesä rennosti ja suunnitella mahdollisimman vähän, joten toukokuun lopulla on vaikea sanoa mitä tekee elokuussa. Enkä sitä osaa vieläkään välttämättä sanoa, mutta joitain kivoja juttuja on tulossa ja niistä haluan teille kertoa jo ennakkoon. Itse asiassa juuri parhaillaan tässä valmistellaan lähtöä Punkaharjulle, johon meidän tämän vuoden yhteinen kesälomareissu suuntautuu. Tarkoituksena on testata meidän uusi pakettiauto, joka ostettiin siis reissupakuksi ja samalla pyöräillä Pihlajaveden polkaisu -lenkki. Tästä reissusta lisää siis seuraavassa tekstissä. Sitten on tiedossa heinäkuun lopulla häät, joita odotan kyllä innolla. Kun töissä on katsellut koko kesän, kun…
-
40. Kesäsuunnitelmia
Ajattelin jo hyvissä ajoin kirjoittaa ja pohtia tulevan kesän suunnitelmia, sillä näistä suunnitelmista voi olla apuja myös jollekin toiselle, joka pohtii mitä kesällä voisi tehdä. Tänä vuonna koitan vähentää suunnittelemista ja aikatauluttamista, jotta aikaa jäisi myös extempore-jutuille sekä levolle, mutta siitä huolimatta joitakin suunnitelmia on tullut jo tehtyä. Kesälomaa itselläni on tänä vuonna kaksi viikkoa, jotka pidän kesäkuun alussa. Meille kotiutuu silloin uusi perheenjäsen kissanpennun muodossa, joten aikaisemmista vuosista poiketen en ole lomalleni suunnitellut vielä mitään reissua. Kunhan näkee miten pennun kotiutuminen sujuu, niin saatan jonkun pienen päiväreissun tehdä jonnekin päin. Kesäkuussa Juvalla järjestetään jo toistamiseen Savon pienimmät Vestivaalit 16.-17.6. Laavukylässä. Tapahtumassa on keskiössä paikalliset bändit ja pienpanimotuotteet. Tapahtuman facebook-sivuilta…