Kuukausi pähkinänkuoressa

Kooste mitä kuukausi pitikään sisällään ja mitä kaikkea tuli tehtyä, koettua ja nähtyä

  • Kuukausi pähkinänkuoressa

    168. Toukokuun tohinoita

    Aina näitä kuukauden koosteita tehdessä huomaa ja tajuaa, kuinka nopeasti aika oikein menee. Nyt jo eletään kesäkuun ensimmäistä ja kesä on virallisesti täällä. Toukokuussa päästiin nauttimaan jo hyvistä kesäilmoista ja monista kesän jutuista, joten tästä on hyvä lähteä kohti kesää 2024. Toukokuu alkaa vapusta, jolloin perinteisesti minulla on munkkisavotta. Tällä kertaa tosin paistoin munkit jo huhtikuun puolella, mutta kyllä niitä riitti paljon syötäväksi myös toukokuussa. Sitten koittikin jo äitienpäivä, jota juhlittiin perheen kesken hyvän kotiruoan ja täytekakkukahvien merkeissä. Toukokuussa on myös puutarhanhoitoaikaa ja suurin osa vapaa-ajasta onkin mennyt pihaa laittaessa. Ensimmäiset kerrat pääsi jo ruohoa leikkaamaan ja kylvö- ja istutushommia tekemään. Kasasin ostamani kasvihuoneen, mutta se koki hieman tuulisia kohtaloita,…

  • Kuukausi pähkinänkuoressa

    158. Huhtikuun höpinöitä

    Toukokuu ja kevät on viimein täällä! Huhtikuu meni kevättä odotellessa ja takatalvia pidellessä, mutta jospa se kevät nyt viimein olisi täällä. Pihalla ajattelin tehdä huhtikuussa paljon enemmän kuin pystyin, mutta onhan tässä vielä toukokuu aikaa pyöriä pihalla. Ja sainhan mä jotain aikaa jo ennen takatalvia. Meidän kotitaloa kiertää reunakivetys, joka oli ajoittain aikamoisen heinän peitossa, joten kävin läpi koko talon kiertävän kivetyksen. Nostin kivet ylös, kitkin rikkaruohot ja laitoin kivet takaisin. Aikamoinen homma, mutta nyt on siisti. Myös haravointihommiin ja taimien istutushommiin ehdin huhtikuussa. Huhtikuussa sisällä pestään ikkunat ja ne yksi perjantai urakoin. Tosin edellisen asukkaan jäljiltä ne oli niin likaiset ja siitepölykausi on vielä edessä, joten voi olla että…

  • Kuukausi pähkinänkuoressa

    148. Maaliskuun mutinoita

    Se olisi huhtikuu ja kevät täällä! Minulle pääsiäinen tarkoittaa aina kevättä ja tänä vuonna, kun sitä vietettiin jo maalis-huhtikuun vaiheessa, on kevät alkanut minun mielessäni ja sydämessäni. Hypätään kuitenkin vielä vähän talven tunnelmaan, kun pohditaan mitä maaliskuussa oikein tapahtui. Vaikka virallisesti maaliskuu on jo kevätkuukausi, minä miellän sen kuitenkin vielä talvikuukaudeksi, koska useimmiten silloin on vielä hyvät talvikelit ja pääsee nauttimaan vielä viimeisistä talviharrastuksista. Maaliskuu veikin minut tänä vuonna toisen kerran tälle talvea ladulle sekä pari kertaa pilkkimään. Viimeisellä kerralla sainkin elämäni parhaimman pilkkisaaliin 1,2 kg ja isoimmat ahvenet 400g ja 310 g. Toinen pilkkireissu suuntautui kuun alussa Tonnipilkki-tapahtumaan ja siitä kirjoittelinkin ihan oman tekstin, jonka pääset lukemaan tämän linkin…

  • Kuukausi pähkinänkuoressa

    138. Helmikuun hetkiä

    Niin se vaan helmikuukin taas vain vierähti ja nyt eletään jo kolmatta päivää maaliskuussa! Helmikuu vuoden lyhyimpänä kuukautena menee kyllä äkkiä ja onhan siellä paljon kaikkea touhuttavaa. Helmikuun alussa herkutellaan Runebergin tortuilla ja heti pian sen jälkeen muistetaan ystäviä ja rakkaita ystävänpäivänä. Koulujen talvilomakausi alkaa ja sattuupa siihen saumaan sopivasti myös laskiainen ja laskiaispullat! Päivä alkaa pidetä ja on pitempään valoisaa. Tammikuun paukkupakkasista ollaan päästy, joten ulkoiluun ja ulkoaktiviteetteihin on mainio sauma. Ja ulkona on kaunis sää kun aurinko näyttäytyy ja hohtaa hangesta, niin kuin Yö-yhtyekin laulaa hittikappaleessaan ”on hanki niin kuin helmikuisten aamujen” Minulle henkilökohtaisesti vuoden alku on aina vähän vaikeaa aikaa ja en siihen osaa kyllä sanoa mitään…

  • Kuukausi pähkinänkuoressa

    128. Tammikuun touhuja

    Tänä vuonna ajattelin kuukausikoosteen toteuttaa niin, että kirjoitan niistä ehkä jopa ihan tavallisilta tuntuvista jutuista, mitkä useimmiten kuuluu kyseiseen kuukauteen. Minulla on nimittäin monia sellaisia arjen ja sesonkien rutiineja, jotka vaativat aina tietyn ajan vuodesta. Jos et ihan päässyt kärryille mitä tarkoitin, toivottavasti tämän tekstin jälkeen tajuat mitä tarkoitin. Tammikuu alkaa uuden vuoden lupauksilla ja päätöksillä, joita aluksi sanoin, että en halua tehdä ja sitten kuitenkin parin ensimmäisen päivän aikana jotain ajatuksia tuli. Lopulta kuitenkin päätin jättää nämä hautumaan ja keskityn jo viime vuoden puolella aloittamaani rutiiniprojektiin. Rutiiniprojektilla tarkoitan sitä, että syksyn aikana kotikaupunki vaihtui mikä vaikutti myös arjen toimintoihin sekä myös uudet työajat, kun työpaikallamme otettiin uusi vuorojen kierto…

  • Kuukausi pähkinänkuoressa

    107. Marraskuu pähkinänkuoressa

    Ollaan siirrytty jo joulukuun puolelle, niin tarkastellaan hetken verran edellistä kuukautta. Marraskuussa tutustuttiin uuteen kotikaupunkiin, fiilisteltiin joulua, sisustettiin kotia sekä järjesteltiin tänään käsillä olevia juhlia (synttärijuhlat, joista kerron lisää myöhemmin). Sopivasti menoja ja kotona oloa. Sunnuntait ensimmäistä lukuun ottamatta oli näköjään pyhitetty ulkona syömiselle. Isänpäivänä nautimme Äijäbrunssista Kyyhkylän Kartanolla ja viime sunnuntaina myös suunta vei sinne, kun nautimme Anna Charlotta Mannisen Brunssista. Kumpanakin kertana herkullinen ruoka ja ihana kartanotunnelma. Yhtenä sunnuntaina syötiin sitten ihan kirjaimellisesti ulkona, kun kävimme kiertämässä Urpolan luontopolun, josta voit lukea lisää tästä tekstistä: https://marinmatkassa.fi/matkailujaretkeily/retkeily/104-urpolan-luontopolku/. Samana viikonloppuna testattiin myös Viihdeuimala Rantakeidas ja se oli kyllä kiva uimahalli, jossa löytyy jokaiselle jotakin. Samalla reissulla käytiin vähän pyörimässä kaupungilla…

  • Kuukausi pähkinänkuoressa

    98. Lokakuu pähkinänkuoressa

    Tervemenoa lokakuu ja tervetuloa marraskuu! Lokakuu meni pitkälti muuttopuuhissa ja nyt ollaan onnellisesti uudessa osoitteessa ja tavaratkin alkaa pikkuhiljaa löytää paikalleen. Ehti lokakuussa onneksi muutakin tehdä ja seuraavaksi koonti siis tästä kaikesta. Muuton lisäksi myös kirppis-puuhat olivat tapetilla, kun minulla oli pöytä vuokrattuna Cafe Kirppari Ajattomalta. Lopputuloksena tavaraa meni hyvin ja pikkaisen voitollekin päästiin vaikka siis tarkoituksena oli juuri päästä tavaroista eroon. Samalla sitten, kun kävin lisäämässä tavaraa ja siistimässä pöytää, kiertelin muutenkin kirpparilla ja pari löytöä teinkin. Etelä-Savon kirppareita esittelinkin tässä tekstissä: https://marinmatkassa.fi/infotekstit/93-kirpputoreja-etela-savossa/ Lokakuussa käytiin myös viettämässä Kuopio-päivä, joka piti sisällään Matkuksessa shoppailun, Ikeassa kiertelyn, yhden geokätkön etsimisen, Pancho Villassa syömisen sekä keilailun. Tarkemman selostuksen kivasta sunnuntaipäivästä löydät seuraavan…

  • Kuukausi pähkinänkuoressa

    89. Syyskuu pähkinänkuoressa

    Jos milloin, niin syyskuussa olen pysynyt Jyväskylää lukuunottamatta ihan kotihoodeilla. Kesästä palautuminen, työt, uusien asioiden järjestely, syksy-hyggeily sekä sadonkorjuupuuhat ovat täyttäneet päiväni, niin ei ole ollut aikaa eikä energiaa lähteä reissaamaan. Syyskuun alussa tosiaan tein päiväreissun Jyväskylään moikkaamaan ystäviäni, joista kaksi tuli muualta sinne ja kolmas asuu tällä hetkellä kyseisessä kaupungissa. Olemme aikoinaan tutustuneet restonomi-opintojen aikana, joten oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa edes tuollaisella porukalla vaikka nyt kaikkia resto15-jengiä ei saatu paikalle. Päivän ohjelmaan kuului kuulumisten vaihdon lisäksi Mortonissa lounas, Toivolan vanhalla pihalla pörräily ja tietenkin Valkoinen Puu-kahvila ja sen herkut. Siksi tietenkin, koska Seinäjoen kahvila oli meidän kantapaikkamme silloin aikoinaan. Lisää reissusta voi käydä lukemassa: https://marinmatkassa.fi/matkailujaretkeily/kotimaa/81-paiva-jyvaskylassa/ Meinasi unohtua kokonaan,…

  • Kuukausi pähkinänkuoressa

    79. Elokuu pähkinänkuoressa

    Yritin keksiä jotain omaperäistä tapaa aloittaa tämä postaus, mutta en sitä keksinyt, joten mennään suoraan asiaan. On aika summata yhteen elokuun tapahtumia ja kertoa niistä hetkistä, mistä en ole vielä täällä kertonutkaan. Elokuu alkoi Tuusmäen kesäteatterilla Onnellinen mies ja jatkui sitten parin päivän päästä Arja Korisevan tahdeissa tunnelilavan puolella. Viime vuonna Tuusmäellä vierailut jäivät väliin, joten oli ihanaa pienen tauon jälkeen palata tuohon aivan täydelliseen maalais- ja järvimaisemaan. Sitten käytiin Potter-tunnelmissa pyörimässä Mikkelissä Mikkelin musiikkijuhlien oheistapahtuman parissa. Viikko tehtiin ahkerasti töitä ja sitten vieteltiinkin isän synttäreitä etukäteen isä-tytär konserttina, jota tahditti meidän molempien lempiartisti Suvi Teräsniska. Konsertin jälkeen oli ihana extempore-ilta ensin Sahanlahdessa isän ystävien kanssa ja sitten porukoilla perhetuttujen…

  • Kuukausi pähkinänkuoressa

    71. Heinäkuu pähkinänkuoressa

    Heipä hei heinäkuu! Niin se on vaan tämäkin kesä jo suurelta osin vietelty ja käännytään päivä päivältä lähemmäksi syksyä, joulua ja talvea. Mutta ei kuitenkaan ihan vielä, vaan vietetään elokuu ja muistellaan heinäkuuta! Heinäkuu olisi voinut toisaalta olla ehkä hieman aktiivisempi kuukausi tai ainakin sen osalta, että toukokuun tanssi- ja kesäteatterihypetyksen perusteella olisi voinut ajatella, että kiertelisin niitä heinäkuussa. Ehkä olisinkin kiertänyt, jos eteen ei olisi osunut juuri meille täydellinen pakettiauto, jonka jälkeen rahapussissa oli lovi. Mutta ei heinäkuu kuitenkaan nyt ihan toimeton ollut ja ehdinhän mä käydä mökillä ja samalla reissulla sitten kesäteatterissa Hurissalossa sekä tansseissa Pistohiekalla. Mökillä yritin etsiä kantarelleja huonolla menestyksellä, kävin kesän ensimmäiset mustikat keräämässä ja…