158. Huhtikuun höpinöitä
Toukokuu ja kevät on viimein täällä! Huhtikuu meni kevättä odotellessa ja takatalvia pidellessä, mutta jospa se kevät nyt viimein olisi täällä. Pihalla ajattelin tehdä huhtikuussa paljon enemmän kuin pystyin, mutta onhan tässä vielä toukokuu aikaa pyöriä pihalla. Ja sainhan mä jotain aikaa jo ennen takatalvia.
Meidän kotitaloa kiertää reunakivetys, joka oli ajoittain aikamoisen heinän peitossa, joten kävin läpi koko talon kiertävän kivetyksen. Nostin kivet ylös, kitkin rikkaruohot ja laitoin kivet takaisin. Aikamoinen homma, mutta nyt on siisti. Myös haravointihommiin ja taimien istutushommiin ehdin huhtikuussa.
Huhtikuussa sisällä pestään ikkunat ja ne yksi perjantai urakoin. Tosin edellisen asukkaan jäljiltä ne oli niin likaiset ja siitepölykausi on vielä edessä, joten voi olla että joudun pesemään ne uudelleen. Myös talvivaatteiden pesu ja varastointi kesäksi oli edessä ja sama odotti talvikenkiä. Kun ne vietiin varastoon, oli aika ottaa kevättakit ja vaatteet esille.
Mutta oli huhtikuussa muutakin kuin pelkkiä kotitöitä. Vietin peli-iltaa ystävien kanssa, kävimme pelaamassa biljardia ja lautapelejä kaupungilla baarissa puolison kanssa. Myös kevään ekat frisbeegolf-heittelyt hoidettu ja geokätköilemässä taas pitkän talven kanssa käyty.
Lisäksi huhtikuuhun mahtui tietenkin viime postauksessa kirjoittamani Tallinnan reissu, jolta toimme kevään Suomeen. Minusta kevät on ihanaa aikaa reissata, kun kaikkialla ei ole vielä liian ruuhkaista mutta silti pystyy menemään kohteissa esimerkiksi terassille istuskelemaan. Kevätreissuista on tullut hieman jo perinne, kun Kööpenhaminan, Ateenan, Pärnun ja nyt tämän vuoden Tallinnan reissu on ajoittunut huhtikuun tietämille.
Kuukausi päättyi vappuaattoon, jota vietettiin tällä kertaa ystävien kanssa parsapiirakan, grillipatongin ja munkkien sekä kuulumisten vaihdon yhteydessä. Itse vappupäivänä teimme pihahommia ja kävimme retkeilemässä. Tästä retkestä siis lisää seuraavassa postauksessa!
Mukavaa toukokuuta kaikille!