Jalkaväkimuseossa talvisodan tunnelmia havainnoiva kohtaus

320. Kesäteattereita, museoita ja ravintoloita – kulttuurin täyteinen heinäkuu

Heinäkuu meni sekä töitä tehdessä, että myös kulttuurin parissa. Nimittäin viime kuussa (sekä tänä kesänä yhteensä) kävin jopa viidessä kesäteatterissa, mikä taitaa olla henkilökohtainen ennätykseni yhden kesän aikana! Lisäksi vierailin kahdessa Mikkelin museossa museokortin hankinnan myötä ja nautin myös parista ravintolakäynnistä. Aloitetaan siis esittely kulttuuri-heinäkuusta. Jalkaväkimuseo Mikkelissä Heinäkuun alussa tuli ostettua museokortti ja pitihän sitä …

Hurissalon harrastajateatterin Teatteri Hurina näyttämö Hurissalossa Puumalassa

310. Kesäteatteria Etelä-Savossa

Viime tekstissä puhuin kesäsuunnitelmista ja minulla on jo vuosia ollut tapana käydä katsomassa vähintään yksi kesäteatteriesitys. Koska valinnanvaraa on runsaasti, ajattelin auttaa sekä itseäni että teitä ja kerätä yhteen postaukseen Etelä-Savossa esitettävät kesäteatterit. Tekstiä kirjoittaessa isona apuna oli https://kesateatterit.fi/-sivustoa, joka on Suomen suurin kesäteatterisivusto. Korkeuskammoa Kuusniemellä – Mäntyharjun kesäteatteri Mäntyharjulla historiallisella Pappilanparvella sijaitsee Mäntyharjun kesäteatteri, …

Värikäs luonnonkukkakimppu ja takana koivukuja

245. Kesäsuunnitelmia 2025

Stressivapaa kesä tilattu Mietin, että onkohan tämän tekstin kirjoittaminen uhka vai mahdollisuus? Ajattelin nimittäin viettää tulevan kesän mahdollisimman stressivapaasti ja ilman lukkoon lyötyjä suunnitelmia. Jos siis päästän mielikuvitukseni valloilleen ja kirjoitan tähän tekstiin kaikki ne pyörälenkit ja lavatanssit ja kesäteatterit joissa haluaisin käydä, mutta sitten käykin niin, että puolet jääkin toteuttamatta ja minulle tulee ihan …

Koirakiven kesäteatterissa

180. Etelä-Savon Kesäteattereita 2024

Kesäteatterikausi kuumimmillaan, joten viimeistään nyt on aika kirjoittaa aiheesta ja esitellä tämän vuoden kesäteatteriesityksiä. Itselläni olisi tarkoitus käydä katsomassa tänä vuonna vähintään kolme esitystä, joista yksi on jo takanapäin. Toki valinnanvaraa ja vaihtoehtoja on vaikka muille jakaa, joten siksi kokoankin tähän nyt muutaman jo vuosien aikana hyväksi havaitun kesäteatterin tämän kesäisen esityksen yhteen postaukseen. Hurissalon …

Mikkelipuiston mallipuutarha

167. Mikkelin kesä 2024

Kesä tuli ihan kohisten ja unohdin kokonaan, että tarkoituksenani oli esitellä Mikkelin kesän tärppejä. Tekemistä ja tapahtumia riittää jokaiseen makuun ja tästä tulisi ihan romaanin mittainen, jos alkaisin kertomaan ihan kaiken Mikkelin tulevasta kesästä. Pitäydytään siis kuudessa vinkissä, joiden avulla voit ottaa kaiken irti kesästä Mikkelissä. Vinkki nro 1: Mikkelin Teatterin Naisvuori-näyttämön kesäteatteri Naisvuoren vesitornin …

Auringonlasku ja vene järvellä Savonrannassa

79. Elokuu pähkinänkuoressa

Vuonna 2023 kirjoitin jokaisesta kuukaudesta oman tekstin, jossa summasin mitä kuukauden aikana tuli tehtyä. Tämä teksti on osa 8/12 kyseistä sarjaa. Lue myös: 71. Heinäkuu pähkinänkuoressa ja 89. Syyskuu pähkinänkuoressa Yritin keksiä jotain omaperäistä tapaa aloittaa tämä postaus, mutta en sitä keksinyt, joten mennään suoraan asiaan. On aika summata yhteen elokuun tapahtumia ja kertoa niistä …

Tuusmäen tunnelilavalta kukka-asetelma ja Tuusjärven maisema

73. Tuusmäen tunnelilavan tunnelmaa

Elokuun ensimmäinen viikko vaihdettiin enemmän ja vähemmän Tuusmäen tunnelilavan maisemissa, kun tiistaina käytiin katsomassa kesäteatteria ja perjantaina käytiin tanssimassa. Tuusmäki alueena on jo upean näköistä ja Tuusjärven rannalla sijaitseva tunnelilava ympäristöineen on myös kuin jostain Suomileffasta. Tuusmäen tunnelilava ansaitsee tästä syystä aivan oman tekstin. Mikä ihmeen Tuusmäki ja tunnelilava? Ensinnäkin niille, jotka eivät tiedä, Tuusmäki …

Värikäs luonnonkukkakimppu ja takana koivukuja

50. Mistä tunnistaa kesän?

Nyt se on täällä! Nimittäin mun kesäloma! Sen kunniaksi tämän päivän tekstissä pohditaan niitä seikkoja, mitkä tekee kesästä just kesän. Ja koska matkailublogi, niin tietenkin myös matkailuaiheisia juttuja tässä tekstissä. Ötökät ja aurinko ovat varmoja merkkejä kesästä Vaikka en niistä yhtään tykkää, niin kesään kuuluu kärpäset. Ja itikat. Mäkäräiset. Paarmat ja muut öttiäiset, joiden puremista …

Vuonna 2024 Juvan lukioteatterissa esitettiin näytelmä Emmauksen tiellä

43. Teatteria teatterin nälkäisille

Perjantaina kävin pitkästä aikaa teatterissa ja vaikka näkemäni kappale ei ollutkaan juonellisesti niin hyvä kuin odotin, oli musiikit ja näyttelijänsuoritukset hyviä ja se sai minut odottamaan innolla seuraavia teatterikertoja. Kesähän on tulossa, mikä tarkoittaa, että kesäteatterit ovat pian täällä ja se onkin yksi lempitavoistani viettää kesäiltoja. Tähän väliin siis sopivasti vinkkipostaus tämän kevään ja kesän …