243. Miniloman kuulumiset

Tämän vuoden kesälomani on nyt vietetty ja työpaikan vaihdoksesta johtuen se olikin vain neljän päivän mittainen. Loman pituudesta tai tässä tapauksessa lyhyydestä huolimatta, loma oli hyvä ja sain aikaiseksi sellaisia asioita, jotka tukivat jaksamistani. Kun tein sunnuntai-iltana someen päivitystä havahduin ajatukseen, että mietin mitä olin saanut aikaan lomallani ja oliko loma ollut tehokas. Toki tietyllä …

233. Säynätin retkeilyalue

Viime aikoina on tullut paljon ulkoiltua Säynätin retkeilyalueella. Toissa sunnuntaina kävimme Ylä-Säynätjärvellä pilkkimässä ja pilkkimisen jälkeen söimme eväät kodalla. Viime perjantaina taas lähdimme geokätköilemään Säynätin retkeilyreitille, mutta emme käyneet kuin alusta muutaman hakemassa. Lauantaina nukkumaan mennessä kysyin kumppanilta, että mitä tehdään huomenna, niin hän vastasi että haetaan ne loput geokätköt. Sunnuntaina siis reippailimme Säynätin (vanhan?) …

212. Loppuvuoden menovinkkejä

Joko on kausivalot viritetty, ensimmäiset glögit ostettu ja joululaulut soimassa? Isänpäivän vieton jälkeen katse kieltämättä kääntyy kohti joulua ja joulun aikaa. Pikkujoulujen ja muiden joulunalustapahtumien pohtiminen on myös ajankohtaista, joten tässä blogitekstissä annan muutamia vastauksia ja vinkkejä siihen, mitä kivoja talvi- ja joulutapahtumia Etelä-Savon alueella onkaan. Avantouintisaunavuorot Kyyhkylässä tiistaisin Onko kylmäuinti juttusi? Mikkelissä Kyyhkylä Wellbeing …

208. Miun Mikkeli

Näihin aikoihin tulee kuluneeksi vuosi Mikkelissä asumista, ja ajattelinkin sen kunniaksi kirjoittaa ajatuksia siitä, millainen on Miun Mikkeli. En ole varma olenko maininnut blogin puolella, mutta Mikkelihän ei ole mulle lainkaan vieras kaupunki, sillä olen kulkenut täällä koko ikäni. Sukulaisiani asuu ja on asunut Mikkelissä, niin täällä on vietetty aikaa. Lisäksi viimeisin opiskelupaikka ja kaksi …

205. Syksyn menovinkkejä

Vaikka kesä on tapahtumien kulta-aikaa, ei tapahtumakulttuuri kuitenkaan ihan täysin kuole syksyllä. Mikkelissä ja Etelä-Savossa pääsee hyppäämään niin Kauhujen kartanoon kuin markkinoille ja neulekinoon. Tässä tekstissä esittelyssä kotikaupunkini sekä sen lähialueen mielenkiintoisimmat tapahtumat tälle syksyä! Mikkomarkkinat 15.-16.10.2024 Mikkelin torilla Mikkelin torin syyskausi huipentuu tuttuun tapaan Mikkomarkkinoille, jonne kerääntyvät valtakunnan suosituimmat torikauppiaat läheltä ja kaukaa sekä …

199. Mikkelin Mikaeli

Kuluneena kesänä oli harvinainen tilanne ja laajassa suvussani ei ollut yksiäkään valmistujaisia, rippijuhlia tai häitä. Juhlat olivat siis vähissä, mutta onneksi kumppanini työpaikka täytti 30 vuotta ja niitä juhlittiin tyylikkäästi Mikkelissä konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa. Mikaelissa järjestetään konsertteja, tapahtumia ja kokouksia niin pieniin kuin suuriinkin tilaisuuksiin. Komea rakennus Pankalammen rannalla muokkautuu moneksi. Sieltä löytyy niin …

198. Häämessuilla Kyyhkylässä

Viime lauantaina pääsi osaksi häähumua, kun Kyyhkylässä järjestettiin Kartanon häämessut. Messuilla oli näytteilleasettajia ihan hääsuunnittelijasta lähtien ja kakkubuffassa pääsi herkuttelemaan (tai niinkuin minä, ottamaan sokeriöverit :D). Tässä tekstissä esittelenkin sitten kaikki messuilla olleet näytteilleasettajat ja jaan tunnelmakuvia. Kyyhkylän Kartano Kyyhkylän kartano julkaisi häämessuillaan uudet hääpaketit, jotka on tehty vierasmäärien mukaan. Jos aikeissa on järjestää pienet …

181. Retkipäivä Neitvuorella ja Anttolassa

Viime lauantaina retkeiltiin pitkästä aikaa ja kohteena oli jo entuudestaan tuttu Neitvuori Anttolassa. Toki täällä emme ole käyneet kuin kerran pari vuotta sitten syksyllä, joten oli kiva nähdä maisemat nyt myös kesällä. Ja ne on muuten huikeat! Neitvuori sijaitsee Anttolassa, Mikkelissä ja on näyttävä näköalapaikka, josta aukeaa huikeat maisemat sokkeloiselle Luonterille. Se on Etelä-Savon korkeimpia …

180. Etelä-Savon Kesäteattereita 2024

Kesäteatterikausi kuumimmillaan, joten viimeistään nyt on aika kirjoittaa aiheesta ja esitellä tämän vuoden kesäteatteriesityksiä. Itselläni olisi tarkoitus käydä katsomassa tänä vuonna vähintään kolme esitystä, joista yksi on jo takanapäin. Toki valinnanvaraa ja vaihtoehtoja on vaikka muille jakaa, joten siksi kokoankin tähän nyt muutaman jo vuosien aikana hyväksi havaitun kesäteatterin tämän kesäisen esityksen yhteen postaukseen. Hurissalon …

167. Mikkelin kesä 2024

Kesä tuli ihan kohisten ja unohdin kokonaan, että tarkoituksenani oli esitellä Mikkelin kesän tärppejä. Tekemistä ja tapahtumia riittää jokaiseen makuun ja tästä tulisi ihan romaanin mittainen, jos alkaisin kertomaan ihan kaiken Mikkelin tulevasta kesästä. Pitäydytään siis seitsemässä vinkissä, joiden avulla voit ottaa kaiken irti kesästä Mikkelissä. Vinkki nro 1: Kyyhkylä Wellbeing Resortin kesäkahvila Rantakyyhky Saimaan …