213. Kuukauden tarina: Syksyinen päivä Rotterdamissa

Marraskuun harmauden keskellä on hyvä kertoa iloisesta ja aurinkoisesta päivästä seitsemän vuotta sitten, kun matkasimme vaihtariystäväni kanssa Amsterdamista Rotterdamiin. Alkuun kerron hieman perustietoa Rotterdamista ja sitten meidän kokemuksia lokakuisesta päiväretkestämme. Rotterdam on Alankomaiden toiseksi suurin kaupunki. Ilmeeltään Rotterdam on muita Alankomaiden suurempia kauniimpia moderni, sillä se tuhoutui toisessa maailmansodassa ja on rakennettu sen jälkeen uudelleen. …

207. Kuukauden tarina: Groningen ja Maastricht

Alankomaiden vaihtosyksyn aikana kiertelin ympäri maata ja kävin myös Pohjois-Hollannin puolella Groningenissa sekä maan eteläosassa Maastrictissa. Tässä tekstissä esittelen nämä molemmat kaupungit sekä mitä kohteita itse kävin katsomassa tai suosittelen nähtäväksi. Groningen Tämä kaupunki sijaitsee noin 140 kilometrin päässä Amsterdamista pohjoiseen lähellä Pohjanmeren rannikkoa. Matka taittuu kätevästi esimerkiksi junalla, jolla on muutenkin hyvin kätevää matkustaa …

200. Kuukauden tarina: seikkailua Haagissa

Vaihtosyksyn 2017 aikana tutustuin muihinkin Alankomaiden kohteisiin kuin Amsterdamiin, jossa asuntoni ja kouluni sijaitsivat. Eftelingin ja Tilburgin reissusta kerroin jo viime kuun tarinatuokiossa ja olen myös esitellyt Utrechtia, Zaanse Schansia ja Volendamia. Tällä kertaa hypätäänkin sitten Haagiin. Haag on Alankomaiden hallinnollinen keskus ja siellä sijaitsee kaikki hallinnolliset rakennukset. Haag on maan kolmanneksi suurin kaupunki ja …

192. Kuukauden tarina: Satumaa Efteling

On aikamatkan aika ja tällä kertaa tutustutaankin Alankomaissa sijaitsevaan satuteemapuistoon. Olen ollut pienestä pitäen satujen fani ja koska juuri ennen vaihtoreissua löysinkin sarjan, joka johdatti minut taas satujen äärelle, pitihän minun selvittää onko Alankomaissa mitään aiheeseen sopivaa. Ja siellähän on! Nimittäin Kaatsheuvel-nimisessä paikassa sijaitseva Efteling -satuteemainen huvipuisto. Ehdottomasti matkasuunnitelmiin siis tämä kohde. Efteling sijaitsee eteläisessä …

184. Kuukauden tarina: Viisi lempparikohdettani Amsterdamissa

Vaikka Suomen kesä helliikin vaihtelevilla kesäsäillä ja monilla mahdollisuuksillaan, niin palataan kuitenkin ajassa taaksepäin ja syksyn viettoon. Aika siis taas vaihtokokemuksieni. Olen kirjoittanut teille jo syitä miksi halusin lähteä vaihtoon, mitä ennakkovalmisteluja piti tehdä, kuinka ensimmäiset päivät sujui, mitä oikein menin opiskelemaan sinne sekä muutamista tutustumiskäynneistä, mutta enpä ole tainnut erityisemmin kirjoittaa itse kaupungista. Tosiaan …

154. Kuukauden tarina: Tutustumista Alankomaihin

Hypätään ajassa taas taaksepäin ja vaihtosyksyyni Amsterdamissa. Viime tarinassa kerroin tutustumisviikosta, joka ajoittui elokuun 21-24. päivä. Koulu alkoi vasta 5. syyskuuta, joten minulle jäi puolitoista viikkoa aikaa tutustua uuteen kaupunkiin ja maahan. Pörräilin kaupungilla ja kävin tutustumassa Amsterdamista kertovaan museoon saadakseni pohjatietoa kaupungista ja maasta, jonka kulttuuri oli kuitenkin suhteellisen vieras ennen kuin maahan muutin …

134. Tiesitkö tämän Benelux-maista?

Tietopaketit jatkuu ja tällä kertaa esittelen Benelux-maita. Tällä tarkoitetaan siis Belgiaa, Alankomaita ja Luxemburgia ja niiden muodostamaa talousliittoa. Maat sijaitsevat Keski-Euroopan luoteis-osassa Ranskan ja Saksan välissä. Alankomaat on vanha kauppavaltio ja maan Itä-Intian kauppakomppania perustettiin vuonna 1602. Kauppakomppanian laivat purjehtivat nykyiseen Indonesiaan ostamaan kahvia, teetä ja mausteita Brysselissä sijaitseva Atomium-monumentti on rakennettu vuoden 1958 maailmannäyttelyn …

133. Kuukauden tarina: Perillä Amsterdamissa

Palataan vaihtosyksyn muistoihin ja kuukauden tarinaan. Oli elokuun 18. päivä vuonna 2017 ja äitini vei minut aamuyöllä linja-autoasemalle, mistä matka jatkui lentoasemalle. Herkkänä ihmisenä halusin linja-automatkan ajan koota itseni, että varmasti selviydyn lentokoneeseen (olen ollut kova potemaan koti-ikävää). Lento Amsterdamiin lähti klo 8.10. Olin ilmoittautunut pick up -palveluun, minkä ISN Amsterdam oli järjestänyt. ISN Amsterdam …

123. Parhaat tuliaiset Hollannista

Viime kuussa kävin Amsterdamissa muutaman päivän reissulla ja vaikka olisi miten lyhyt reissu tahansa, minulla on tapana aina muutama tuliainen ostaa. Tiedän, että tuliaisista ja matkamuistoista ollaan montaa mieltä ja onko niitä järkeä ostaa, mutta minusta on kiva ilahduttaa läheisiäni pienillä lahjoilla reissuistani. Tässä tekstissä kerronkin minun mielestäni parhaat vinkit siihen millaisia tuliaisia kannattaa Alankomaiden …

122. Kuukauden tarina: Vaihtoon Amsterdamiin!

Kaikki lähti siitä, että 16-vuotiaana perhetuttujen luona Saksassa minulle heitettiin kysymys. ”Ajattelitko lähteä vaihto-oppilaaksi?” Olin juuri kertonut suunnitelmistani lukion suhteen ja en ollut koskaan harkinnut tätä vaihtoehtoa. Suomen lukiojärjestelmä tietääkseni eroaa jonkin verran maailman muista lukioista ja en ollut silloin kuitenkaan vielä valmis siihen, että olisin lähtenyt moneksi kuukaudeksi pois kotoa. Ajatus vaihtoon lähdöstä jatko-opinnoissa …