Informativiiset tekstit

134. Tiesitkö tämän Benelux-maista?

Tietopaketit jatkuu ja tällä kertaa esittelen Benelux-maita. Tällä tarkoitetaan siis Belgiaa, Alankomaita ja Luxemburgia ja niiden muodostamaa talousliittoa. Maat sijaitsevat Keski-Euroopan luoteis-osassa Ranskan ja Saksan välissä.

Alankomaat on vanha kauppavaltio ja maan Itä-Intian kauppakomppania perustettiin vuonna 1602. Kauppakomppanian laivat purjehtivat nykyiseen Indonesiaan ostamaan kahvia, teetä ja mausteita

Brysselissä sijaitseva Atomium-monumentti on rakennettu vuoden 1958 maailmannäyttelyn symboliksi ja se edustaa luonnontieteiden kehitystä.

Atomium oli ehkä lempparinähtävyyteni Brysselissä

Amsterdamin läpi virtaava Amsteljoki on johdettu kanaviin, jotta se ei tulvisi kaupunkiin.

Maailman pisin maapato Afsluitdijk sijaitsee Nordhollandin ja Frieslandin välissä ja sillä on mittaa on 32,5 kilometriä. Pato on valmistunut vuonna 1935 ja sen taakse muodostui valtava tekojärvi nimeltä Ijsselmeer.

Belgia on kuuluisa suklaastaan ja konvehteja sekä praliineja valmistetaan myös yksitellen käsityönä ja niissä kautetaan parasta kaakota

Tulppaanien kasvatus alkoi Alankomaissa jo 1500-luvulla ja niitä kasvatetaan isoilla pelloilla vientiä varten.

Rotterdamin kaupunki Alankomaiden länsiosassa tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa ja kaupunki rakennettiin uudelleen.

Rotterdam on kyllä Alankomaiden kaupungeista suosikkini heti Amsterdamin jälkeen

Belgiassa tuotetaan vuosittain yli 400 tonnia ohraa, joista suurin osa käytetään olutpanimoissa.

Alankomaalainen taitelija van Gogh leikkasi itseltään osan korvalehdestään. Hänen töitään leimaavat rohkea ja epätavallinen värien käyttö.

Euroopan parlamentti toimii mm. Belgiassa ja Luxemburgissa.

Anne Frank oli juutalaistyttö, joka vietti perheensä kanssa kaksi vuotta erään talon salaisella ullakolla Amsterdamissa saksalaisten miehittäessä Alankomaat. Annen perhe kavallettiin vuonna 1944 ja perhe vietiin keskitysleirille, jossa Anne kuoli. Annen pitämä päiväkirja piilopaikastaan julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen ja talosta tehtiin museo.

Anne Frank ja Anne Frank House Amsterdamissa

Mikä kaikki oli sinulle uutta tietoa vai oliko kaikki jo ennestään tuttua? Seuraavan kerran Tiesitkö tämän-tietoiskussa perehdytään Brittien maahan, joten pysy kuulolla! Seuraavassa tekstissä taas sukellan maalaisromanttisiin maisemiin…

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *