146. Top 5 kaupunkia

Vaikka olen sielultani maalainen ja siihen on monia syitä, miksi juuri peltojen keskellä oleva maatalo rauhoittaa minua enemmän kuin kaupungin keskustassa oleva kerrostalo, niin lomalla on kuitenkin kiva heittäytyä välillä tosi kaupunkilaiseksi ja pörrätä nähtävyyksiä bongailemassa ja ostareilla. Istahtaa välillä kahville ja sitten taas jatkaa kiertelyä. Siksi tänään aiheena on top 5 kaupunkia, joissa olen …

124. Pulahda avantoon!

Tajusin kolme viikkoa myöhemmin, että en ole muistanut teille kertoa joulukuun lopun avantokokemuksestani. Samaan tekstiin ajattelin sitten kirjoitella myös muuta tietoa avantouinnista sekä missä kaikkialla Etelä-Savossa avantouintia voi harrastaa. Avantouinti on kasvattanut viime vuosina suosiotaan eikä mikään ihme, sillä kyseisellä harrastuksella on monia terveysvaikutuksia. Se edistää urheilijoiden palautumista, vähentää lihaskipuja, auttaa reumapotilaiden hoidossa, parantaa vastustuskykyä …

93. Kirpputoreja Etelä-Savossa

Muuttohommat painaa päälle, niin se tarkoittaa myös tavaroista luopumista muun muassa kirpputorien merkeissä. Tällä kertaa otin pöydän Mikkelin Cafe Kirpputori Ajattomalta ja iltapäivällä ohjelmanumerona olikin käydä viemässä tavarat pöydälle, sillä huomenna alkaa vuokra-aika. Kirpputoreja on kiva kiertää ja ajattelinkin asian ollessa ajankohtainen esitellä Etelä-Savossa sijaitsevia kirpputoreja ja käytetyn tavaran kauppoja. Koska en ole kaikissa lähellekään …

79. Elokuu pähkinänkuoressa

Yritin keksiä jotain omaperäistä tapaa aloittaa tämä postaus, mutta en sitä keksinyt, joten mennään suoraan asiaan. On aika summata yhteen elokuun tapahtumia ja kertoa niistä hetkistä, mistä en ole vielä täällä kertonutkaan. Elokuu alkoi Tuusmäen kesäteatterilla Onnellinen mies ja jatkui sitten parin päivän päästä Arja Korisevan tahdeissa tunnelilavan puolella. Viime vuonna Tuusmäellä vierailut jäivät väliin, …

32. Maaliskuu pähkinänkuoressa

Huhtikuu, täältä tullaan! On siis aika laittaa maaliskuu pakettiin ja muistella, mitä silloin tulikaan touhuttua. Alkuun on hyvä sanoa, että mulla oli maaliskuulle vähän enemmän odotuksia, kuin mitä tuli tehtyä mutta sairastelulle ja säälle ei voi mitään. Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna haaveilin Tornimäellä laskettelusta, mutta tosiaan sairastuin ja vietin pari päivää ihan sängyn pohjalla, joten reissu …

19. Olavinlinnan mysteereitä

Helmikuussa tuli käytyä pitkästä aikaa Savonlinnassa ja poikettiin myöskin Olavinlinnalle, kun siellä suunnalla oli pari geokätköä, jota ei oltu aiemmin käyty etsimässä. Käytiin myös linnan etupihalla, mutta ei ostettu lippua ja tehty kierrosta sillä se on tullut jo monta kertaa aiemmin käytyä tsekkaamassa. Olavinlinna on suosikkipaikkani Savonlinnassa ja lähes joka kerta kun kaupungin keskustassa piipahtaa, …