243. Miniloman kuulumiset

Tämän vuoden kesälomani on nyt vietetty ja työpaikan vaihdoksesta johtuen se olikin vain neljän päivän mittainen. Loman pituudesta tai tässä tapauksessa lyhyydestä huolimatta, loma oli hyvä ja sain aikaiseksi sellaisia asioita, jotka tukivat jaksamistani. Kun tein sunnuntai-iltana someen päivitystä havahduin ajatukseen, että mietin mitä olin saanut aikaan lomallani ja oliko loma ollut tehokas. Toki tietyllä …

241. Kevään juhlahumua

Pääsiäinen, ystävän polttarit, vappu, kumppanin syntymäpäivät, äitienpäivä. Viimeiseen kuukauteen on mahtunut juhlaa toisen perään. Loppukuussa on vielä edessä mummon sekä kummipojan syntymäpäivät. Juhlahumussa on sitten eletty ja koska myös juhlat matkustamisen ja reissaamisen lisäksi ovat lähellä sydäntäni aion kertoa teille enemmän näistä menneistä juhlista. Pääsiäinen Tänä vuonna ei pääsiäistä juhlittu kovin kummoisesti, sillä työvuorot sattui …

234. Kevät on täällä!

Talven ja vuoden alussa kirjoittelin hieman epävarmana siitä, mitä tuleva vuosi tuokaan tullessaan. Olin uusien alkujen edessä niin kodin kuin työnkin puolesta, enkä tiennyt millaiseksi kevät muodostuu saati sitten muukaan tulevaisuus. Vieläkään en tiedä mitä teen syksyllä, enkä sitä haluakaan tietää, mutta muutamia kysymysmerkkejä on tammikuun jälkeen muuttunut vastauksiksi. Näistä lisää siis tässä tekstissä. Tammikuun …

168. Toukokuun tohinoita

Aina näitä kuukauden koosteita tehdessä huomaa ja tajuaa, kuinka nopeasti aika oikein menee. Nyt jo eletään kesäkuun ensimmäistä ja kesä on virallisesti täällä. Toukokuussa päästiin nauttimaan jo hyvistä kesäilmoista ja monista kesän jutuista, joten tästä on hyvä lähteä kohti kesää 2024. Toukokuu alkaa vapusta, jolloin perinteisesti minulla on munkkisavotta. Tällä kertaa tosin paistoin munkit jo …

163. Kevät- ja kesäfiilistelyä

Jos pääsiäinen aloittaa minulle kevään, niin vappuna viimeistään sen toivoo saapuneen ja äitienpäivänä kevään tulon viimein tajuaa. Kesä alkaa viimeistään valmistujaisviikonlopusta ja juhannuksena toiveissa olisi jo täysi kesäfiilis. Tänä vuonna en olekaan vielä fiilistellyt valon määrän lisääntymistä muissa kuin kuukauden koostepätkissä, joten nyt luvassa yhden postauksen verran fiilistelyä keväästä ja kesästä! Keväästä on pikkuhiljaa muodostunut …

158. Huhtikuun höpinöitä

Toukokuu ja kevät on viimein täällä! Huhtikuu meni kevättä odotellessa ja takatalvia pidellessä, mutta jospa se kevät nyt viimein olisi täällä. Pihalla ajattelin tehdä huhtikuussa paljon enemmän kuin pystyin, mutta onhan tässä vielä toukokuu aikaa pyöriä pihalla. Ja sainhan mä jotain aikaa jo ennen takatalvia. Meidän kotitaloa kiertää reunakivetys, joka oli ajoittain aikamoisen heinän peitossa, …

37. Kevättä rinnassa

Olen aina ennen ollut kesäihminen, mutta nykyään fiilistellen enemmän kevättä ja syksyä, sillä näihin vuodenaikoihin liittyy tunne siitä, että jotain uutta on alkamassa. Ja tämä tunne tuntuu vahvasti etenkin keväällä, kun luonto herää eloon pitkän talven jäljiltä. Kun lumet ja jäät sulavat, ulkoilumahdollisuudet lisääntyvät ja valoisammat illat saa liikkumaan ulkona talvea enemmän. Kevät on mulla …