37. Kevättä rinnassa
Olen aina ennen ollut kesäihminen, mutta nykyään fiilistellen enemmän kevättä ja syksyä, sillä näihin vuodenaikoihin liittyy tunne siitä, että jotain uutta on alkamassa. Ja tämä tunne tuntuu vahvasti etenkin keväällä, kun luonto herää eloon pitkän talven jäljiltä. Kun lumet ja jäät sulavat, ulkoilumahdollisuudet lisääntyvät ja valoisammat illat saa liikkumaan ulkona talvea enemmän.
Kevät on mulla projektien aikaa, kun tuntuu, että talven jälkeen on paljon energiaa kaikkeen. Kevät on myös reissujen aikaa ja kun asiaa tarkemmin mietin ja pohdin, niin siitä saakka kun minusta tuli täysi-ikäinen, olen käynyt keväisin aina jossain reissussa. Olen tänään jotenkin nostalgisella tuulella, joten fiilistellään hetki yhdessä ja hypätään kevään aikajanalle.
2015
Ylioppilaskirjoitukset ohi ja vielä ei onneksi tarvitse lukea valintakokeisiin, joten voi hyvin heittää kamat autoon ja lähteä kavereiden kanssa kohti Lappia ja Yllästä. Meitä oli kolmen likan poppoo ja vietettiin kirjoitusten jälkeen viikko Lapin lumisateiden keskellä. Ei siis kovin keväistä, mutta pointtina olikin nauttia Lapin kevätauringosta (jota ei siis näkynyt) ja hiihtää (jota kyllä tehtiin).
2016
Keväällä 2016 kesken erään luennon aikana minulle tuli mieleen, että olen halunnut pitkään nähdä Pienen merenneito -patsaan Kööpenhaminassa ja siitä lähtikin sitten lentojen ja hotellien varaaminen. Suurin piirtein näihin aikoihin seitsemän vuotta sitten otettiin kevät vastaan Köpiksen tuulissa.
2017 ja 2018
Ystäväni asui aikoinaan noin seitsemän vuotta Tampereella ja kun itse asuin samoihin aikoihin muutama vuoden Seinäjoella, minulla oli tapana käydä joka kevät moikkaamassa sekä ystävääni että tutkailemassa Tamperetta, joka on muuten minun lempparikaupunkini Suomesta. Ensimmäinen reissu oli maaliskuun lopulla 2017 ja seuraavana vuonna reissu sijoittui huhtikuun puoleen väliin.
Keväällä 2017 kävin myös jälleen kerran tutussa ja ihanassa paikassa nimeltä Ylläs ja Äkäslompolo.
2019
Sinä vuonna otin isot siivet alle ja päätin toteuttaa yhden haaveeni: Ateena. Vietin viikon verran itsekseni tutkien tätä niin kiehtovaa Antiikin kaupunkia sekä maistellen aivan ihania Kreikan herkkuja. Huhtikuun viimeisellä viikolla Ateenassa oli jo ihan kesä.
2020
Koronakevät joten reissun kohde oli kesämökki, mutta sekin lasketaan. Vietin toukokuun alussa viikon verran elämäni ensimmäistä virallista ja palkallista kesälomaa. Mieleni olisi tehnyt mieli ehkä jonnekin muualle, mutta kaikki tietää millainen kevät tuo oli, joten mökkeily oli myös hyvä vaihtoehto.
2021
Periaatteessa tämä ei ole keväinen reissu, koska vuoden 2015 ja 2016 tapaan kohteena oli hyvinkin talvinen paikka mutta ajankohta oli maaliskuu ja se on virallisesti jo kevätkuukausi. Lisäksi tämän reissun jälkeen oli hyvä tulla takaisin ottamaan kevät vastaan. Kävin silloin siis tätini kanssa viikon verran Äkäslompolossa eli Ylläksellä ja jos joskus, niin silloin loma ja reissu tuli kyllä tarpeeseen…
2022
Viime vuonna oli niin harvinainen tilanne, että pääsin heittämään kaksi reissua. Ensin kävin huhtikuun puolella ystäväni luona Vaasassa ja samalla käytiin moikkaamassa yhteisiä ystäviä ja verestämässä vanhoja muistoja Seinäjoella. Toukokuussa sitten suunnattiin lapsuudenkavereiden kanssa Helsinkiin.
2023
Vielä ei voi sanoa mitä tämän vuoden toukokuu tuo tullessaan, mutta pääsiäisenä tehty Viron reissu piti huolen siitä, että tämä perinne ei ainakaan vielä ole mihinkään kuolemassa. Virossa oli kevät jo huomattavasti pitemmällä kuin täällä, joten kevättä oli rinnassa, kun Suomeen saavuttiin.
Vaikka pidän tosi paljon uuteen tutustumisesta ja vaihtelusta, niin minussa on myös se puoli, joka rakastaa rutiineja ja perinteitä, joten tästä syystä toivon, että pääsen toteuttamaan keväisen reissun jatkossakin joka kevät.