Talven ja vuoden alussa kirjoittelin hieman epävarmana siitä, mitä tuleva vuosi tuokaan tullessaan. Olin uusien alkujen edessä niin kodin kuin työnkin puolesta, enkä tiennyt millaiseksi kevät muodostuu saati sitten muukaan tulevaisuus. Vieläkään en tiedä mitä teen syksyllä, enkä sitä haluakaan tietää, mutta muutamia kysymysmerkkejä on tammikuun jälkeen muuttunut vastauksiksi. Näistä lisää siis tässä tekstissä.
Tammikuun alussa oli koittamassa muutto ihan omaan kotiin ja epäilin alkuvuoden sisältävän remppa- ja sisustushommia. Yhtä seinää lukuun ottamatta emme nyt sitten kuitenkaan jaksaneet rempata, mutta pikkuhiljaa vähän kerrassaan tehdään. Olohuoneen enemmän tuijotettavasta seinästä revimme vanhat tapetit pois ja maalasimme valkoiseksi. Kaksi olkkarin seinää oli siis meidän mielestä kamalan tapetin peittämää, mutta homma oli aika työläs, niin jätimme sohvan takana olevan seinän entiselleen ja tv:n takana olevan seinän remppasimme.
Sisustushommia on ollut sitäkin enemmän ja tällä hetkellä (ennen kuin tehdään enemmän remppaa) itse asiassa vain yksi matto puuttuu. Yhteen makuuhuoneeseen ompelin uudet verhot ja pariin huoneeseen piti lyhentää verhoja. Makuuhuoneeseen ostettiin uudet Minni ja Mikki -taulut, samoin yöpöydät ja pikkumatot. Iso hankinta oli uusi sohva, jolla tätäkin tekstiä nyt kirjoittelen. Hyvä investointi on ollut kyllä ja toivottavasti kestää ainakin sen 10 vuotta.
Lapin reissu tuli heitettyä ja se tuli kyllä niin sopivaan saumaan, sillä alkoi hieman muutto- ja kahden työn combo stressaamaan. Kuten tammikuun alussa uumoilinkin, muuten ei reissuja ole tehty. Läheltä löytyvällä retkeilyalueella on useampaan kertaan kuitenkin käyty, joten jossakin muualla kuin työpaikoilla on tullut hengattua. Ja pidettiinhän me tuparit, joten ohjelmaa oli.
Tammikuussa en tiennyt mitä työrintamani tulisi pitämään sisällään jatkossa ja olisiko aika kokeilla jotain muuta. Toistaiseksi en kuitenkaan kokeile mitään radikaalia uutta, vaan sain helmikuussa extraajan paikan ravintolasta ja nyt siirryn 1,5 kuukaudeksi sinne lähes kokoaikaiseksi, kunnes kesätyöni hotellin vastaanotossa koittaa. Elokuun loppuun asti työtilanne on siis turvattu. Opintojen suhteen päätin tehdä maltillisesti ja otin alkuvuoteen 5 opintopisteen kurssin avoimen amk:n kautta ja koska se oli niin mielenkiintoista ja sujuvaa, otin kevääksi toisen 5 opintopisteen kurssin. Katsotaan sitten syksyllä ottaako enemmän. Tutkinto-opiskelijaksi en kuitenkaan aio vielä tässä vaiheessa hakea.
Muita vuoden alussa pohtimiani asioita oli päätös lähteä tänä vuonna Australiaan ja siihen on nyt tullut selvyyttä ja itse asiassa lentoliput on jo ostettu… Lähden siis syyskuuksi Australiaan ja mitä sitten sen jälkeen, niin sen näyttää aika. Kunhan tässä reissusuunnitelmat etenee niin alan kirjoittaa teille sitten enemmän tästä aiheesta.
Mutta nyt Australian matkan tavoin katseet kohti tulevaa ja kevättä. Työt ja opinnot jo kerroinkin teille, mutta mitäs muuta keväällä on edessä. Kaason hommia ystävän häiden lähestyessä, pihatöitä lumien sulaessa ja paljastaessa millainen piha sitä tulikaan ostettua, käsitöitä pitkän tauon jälkeen. Minulla oli siis tammi-helmikuun ja suurimman osan maaliskuuta käsityöt tauolla rannekanavan ahtauman takia, mutta nyt lastahoito ja fysioterapia on auttanut sen verran, että olen jo näperrellyt ja väkerrellyt erilaisia juttuja. Lukuharrastukseeni olen myös nyt syventynyt oikein olan takaa, kun lähdin mukaan lukupiiriin. Tekemistä ei siis puutu keväästä, vaikka reissuja nyt ei olekaan kovin paljon.
Näillä suunnitelmilla mennään kohti kevättä. Blogissa esittelen kansallispuistoja, jaan oivalluksia ”opintojeni” parista, pysyttelen kuukauden tarinoissa pohjoisessa ja innostun kevään juhlista, kun pääsiäinen, vappu ja äitienpäivä sieltä kolkutteleekin.
Ihania kevätpäiviä kaikille!
