Kuukauden tarina

254. Kuukauden tarina: Ranualla ihmettelemässä

Palataan taas hieman ajassa taaksepäin ja näitä helteitä pakoon ainakin mielikuvituksen johdolla. Aika taas muistella hieman Rovaniemen talveani ja tällä kertaa päästään aloittamaan ”tunturiseikkailut”. Tosin Ranualla ei ole tuntureita, mutta nimesin vapaapäivieni aktiviteetit tällaiseksi. Tukikohtani oli siis Rovaniemellä, niin kuin on tullut moneen kertaan jo sanottua, mutta vapaapäivinä suuntasin aina jonnekin muualle Lappiin ja nyt kerronkin sitten päivästäni Ranualla.

Ranualla vierailin eräänä tammikuisena päivänä ja päiväretken kohokohta oli oikeastaan auringon näkeminen pitkästä aikaa. Näillä leveysasteilla alkoi kaamos siis pikkuhiljaa väistyä.

Ranua sijaitsee Lapin maakunnan eteläosassa Simojoen ylä- ja keskijuoksulla Rovaniemen eteläpuolella. Matkaa Rovaniemeltä on reilu 80 kilometriä ja aikaa matkustamiseen menee noin tunti. Ranua on siis hyvä päiväretki kohde Rovaniemeltä käsin.

Ja miksi minä Ranualle suuntasin? No eläinpuistoon tietenkin. Ranuan eläinpuisto on arktisten eläinten eläinpuisto, jossa voi nähdä jääkarhun, ilvekset, naalit, pöllöt, myskihärät sekä monet muut pohjoisen eläimet. Se on koti noin 50 arktiselle eläinlajille. Eläinpuistossa asustaa myös Suomen ainoa jääkarhu.

Puisto on avoinna joka päivä, ympäri vuoden, joten sinne voi suunnata vaikka näin kesähelteillä tai sitten paukkupakkasilla. Yli 40 vuotias eläinpuisto sijaitsee pohjoisen havumetsän hiljaisuudessa, missä eläinten oma rauha säilyy.

Lisätietoa eläinpuiston tarkemmista aukioloajoista, pääsylippujen hinnoista sekä kaikesta muustakin oleellisesta ja tärkeästä saat: Ranua resortin verkkosivuilta

Itselle suosikkeja (näkyvän auringon ja upeiden maisemien lisäksi) oli kyllä jääkarhu sekä tunturipöllö, jotka molemmat näin elämäni ensimmäisen kerran. Muutenkin päivä oli oikein mukava ja tuli kyllä sellainen olo, että haluaisin käydä eläinpuistossa vielä uudemman kerran ehkä joskus jopa perheellisenä.

Valitettavasti kuvia eläimistä minulla ei enää sähköisessä muodossa ole, joten pääsette ihailemaan sitten kuvien puolesta maisemia, jotka myös olivat puistossa kohdallaan.

Seuraavan kerran kuukauden tarinassa menneen sitten oikeasti niihin tunturiseikkailuihin ja sitä ennen blogissa fiilistellään Australian matkaa ja kerrotaan Kouvolan reissusta!

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *