Ulkomaan matkailu

157. Tallinnan terveiset

Tallinnasta kotiuduttu, ja tänään jo puuhailtu vappuvalmisteluiden parissa, kun huomenna pari ystävää tulee meille viettämään vappuaattoa, joten aika siis jakaa myös blogin puolella reissun kuulumisia. Matkaan lähdimme perjantaina ja takaisin tulimme eilen sunnuntaina. Viikonloppureissu tuli kyllä tarpeeseen ja Tallinnasta toimme kevään myös Suomeen ja omaan mieleen.

Laivalta kohti Tallinnaa

Minulla on ollut Tallinnan suhteen hieman skeptinen suhtautuminen ja ehkä aikaisemmat kokemukset Tallinnasta on ollut hieman negatiivissävytteiset. Tähän suhtautumiseen on siis vaikuttanut se, että viimeksi kun kävin Tallinnassa ystävieni kanssa, ei laivalla tullut nukuttua kovinkaan hyvin, joten Tallinna ei tuntunut seuraavana päivänä niin kivalta. Myöskään vanha kaupunki ja Tallinnan kulttuuri ei ole aiemmin mulle avautunut.

Vanhan kaupungin muurilla

Mutta tämä reissu avasi silmäni ja totesin, että haluan ehdottomasti mennä Tallinnaan uudestaan ja vielä pitemmäksi aikaa. Vanha kaupunki hurmasi meikälaisen, vaikka olen siis siellä ennenkin käynyt. Myös Tallinnan muut kaupunginosat alkoi kiinnostaa, kun kävimme käppäilemässä Telliskiven puolella. Koska piti ottaa myös muut matkalaiset huomioon, jäi monta kohdetta odottamaan seuraavaa kertaa.

Iltakävelyllä vanhassa kaupungissa

Kun tarkemmin miettii viikonlopun reissua tutustuimme oikeastaan kahteen eri osaan Tallinnasta ja jaankin nyt lopputekstin kahteen osaan näiden alueiden johdosta. Laivamatkan hoiti Eckerö Line ja hotellina toimi Go Hotel Schnelli, joka oli sijainniltaan ja hinta-laatu suhteeltaan sellainen, että mennään varmasti uudelleen. Ruokapaikoistakin varsinkin Margot Crepes&Waffles Telliskivessä jätti hyvän mielen herkullisilla kreikkalaisilla pitaherkuillaan. Seuraavan kerran pitää maistaa myös makeita herkkuja.

Vanhakaupunki

Tallinnan vanhakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin ja on historiallisesti arvokas. Siellä sijaitsee paljon erilaisia museoita, ravintoloita ja kahviloita. Tallinna on Pohjois-Euroopan parhaiten säilynyt keskiaikainen kaupunki ja sen kiemurtelevat mukulakivikadut kyllä veivät meikäläisen sydämen.

Toompean mäellä

Vanhassa kaupungissa tällä matkalla tutuksi tulivat Raatihuoneentorin lisäksi ulkoapäin Pyhän Nikolaoksen kirkko ja museo (Niguliste) sekä Toompean alue linnoineen sekä Aleksanteri Nevskin Katedriaaleineen. Tämä alue oli itse asiassa hyvin lähellä hotelliamme ja sitä ihaili joka kerta näköalahissillä mentäessä.

Aleksanteri Nevskin katedraali

Toompea on siis mäellä sijaitseva alue Tallinnassa ja se muodosti aikoinaan keskiaikaisen Tallinnan yläkaupungin, joka erosi juridisesti alakaupungista. Kävelimme vanhasta kaupungista Toompean kukkulalle Pika Jala värav:n kautta eli The Long Leg Gaten kautta, joka tehtiin aikoinaan yhdistämään Toompea satamaan. Mäen päällä sijaitsee mm. Toompean linna sekä Aleksanteri Newskin katedriaali, joka on muisto siitä ajasta, kun Viro kuului Venäjän tsaarivaltioon.

Pigg jalg

Toompean mäeltä oli myös upeat näköalat kaikkialle Tallinnaan ja etenkin vanhaan kaupunkiin ja kun sää oli mitä parhain, ei voinut olla viihtymättä täällä vieraillessamme!

Telliskivi

Telliskivi on Tallinnan trendikkäimpiä alueita. Vanha tehdasalue on muuttunut luovaksi keskukseksi, joka on Tallinnan suosituimpia kohtauspaikkoja. Täällä toimii paljon pieniä design-, vintage- ja sisustusliikkeitä sekä suosittuja kahviloita ja ravintoloita kuten aiemmin mainitsemani Margot Crepes&Waffles.

Telliskiven seinämaalauksia

Taide ja kulttuuri ovat Telliskivessä läsnä joka askeleella, sillä rakennusten rouheita tiiliseiniä koristavat suuret seinämaalaukset ja seudun suosituin nähtävyys on valokuvataiteen keskus Fotografiska. Koska aika oli rajallinen ja matkaseuruettani ei kiinnostanut tämä alue Tallinnassa niin paljon, jäi tutustuminen tähän hieman pintaraapaisuksi.

Balti jaama turg eli asematori

Telliskivestä on lyhyt matka myös rautatieaseman lähellä toimivalle tunnetulle Asematorille ei Balti jaama turgille, joka oli aivan meidän hotellimme läheisyydessä. Täällä tuli myös kierreltyä ja tori on tunnettu laajasta katuruokavalikoimastaan, jossa todellakin oli jokaiselle jotakin!

Tallinna vei mun sydämen…

Tallinnan reissu oli siis antoisa ja vaikka alkumatkaa varjostikin hieman se, että ensimmäisen päivän epäsäännöllinen syöminen meinasi koitua mulle lauantaiaamuna kohtaloksi, kääntyi kaikki lopulta parhain päin! Kaikkea uutta tuli nähtyä, maisemaa vaihdettua ja sillä tavalla palauduttua arjesta. Tulipa myös käytyä Helsinki karaoke baarissa eli siis suomalaisbaarissa ulkomailla! Tämä oli minulle uusi kokemus, mutta alkuepäilyistä huolimatta tunnelma oli ihanan lämmin ja turvallinen.

Hyvät vaput jokaiselle ja seuraavaksi palaan huhtikuun höpinöiden parissa tänne blogin puolelle!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *