62. Paluu lapsuuden kesiin
Kesä on joulun lisäksi aika, jolloin muistot palaa omiin lapsuuden aikoihin ja kokemuksiin. Kesä ja lomat ovat lapsuuden ehkä tärkeimpiä ja muistorikkaimpia hetkiä ja ovat ne sitä tietenkin myös aikuisena. Mutta tarkoitin tätä huomiota niin, että omat muistot lapsuudesta keskittyykin aika paljon juuri kesäaikaan ja kesälomaan.
Olen maalta kotoisin ja kasvanut siis ihan oikealla maatilalla, joten kesä on ollut vanhemmilleni kiireisintä työaikaa. Siksi kovin pitkiä reissuja kauaksi ei ole mahtunut kesälomiin, mutta sitäkin rakkaampia muistoja liittyy kesämökkiimme, jonne lapsuuden kesäreissut suuntautuivat.
Kesämökkimme sijaitsee Saimaan rannalla, mikä tarkoittaa sitä että perämoottoriveneellä ajelu, kalastaminen ja uiminen kuuluivat kaikki hyvin olennaisesti ohjelmanumeroihin. Yhtenä kesänä veneajelu suuntautui SuurSaimaalle ja se oli sen kesän kohokohta meikäläisellä. Kerran olen saanut serkun kanssa kahden kilon lahnan mato-ongella ja yksi kerta isän kanssa verkoilla käydessä oli 1,5 kiloinen hauki tarttunut kiinni muikkuverkkoon.
Virallisiin kesätöihin olen mennyt 15-vuotiaana, mutta sitä ennen opin työntekoa kotitilallamme, jossa minulla oli vastuullani muutama homma. Lehmät kun laiduntavat päivän, niin aamuisin minun ja veljeni vastuulla oli puhdistaa lehmien aluset navetassa sillä välin, kun ne olivat ulkona. Päivällä piti huolehtia että laitumen vesiastioissa oli vettä ja iltapäivällä otettiin vanhempien kanssa yhdessä lehmät lypsylle sisälle. Sitten oli vielä laitumella jäävien vasikoiden ja hiehojen ruokkiminen väkirehulla eli viljalla, jossa oli sekoitettuna rehutiivistettä sekä pienien vasikoiden juottaminen. Kun päivän työt oli tehty sai lähteä rannalle uimaan.
Hieman vanhempana kesääni rytmitti sitten kesäleirit. Olin Hauskis-kesäleirillä kolmena kesänä ja vaikka leireiltä on hieman ikävämpiä muistoja yksinäisyyden ja häpeän tunteiden johdosta, muistan kuitenkin miten ihanaa oli iltaisin istua leiritulen äärellä, paistaa lettuja tai makkaroita, laulaa lauluja ja katsoa ohjaajien esittämiä sketsejä. Muistan lipunryöstö-leikit, jotka yksi ohjaaja otti aina tosissaan ja teki itselleen naamiot ja kaikki että maastoituisi mahdollisimman hyvin. Muistan kuinka aina ennen ruokailua piti huutaa leirikeskuksen päärakennuksen ovella: ”Että meillä on nälkä, nälkä, nälkä! Mitähän herkkuja kokki tarjoaa?” ja jos kokki ei kuullut huutoa keittiöön, piti huuto toistaa voimakkaammin.
Huvipuistot on ollut minulle lapsuuden kohokohtia ja harvinaisia hetkiä. Visulahdessa tuli lapsena käytyä monenakin kesänä ja yhden reissun muistan vieläkin. Menimme puistoon kokoonpanolla minä, veljeni, ystäväni ja kaksi tätiäni. Koska kinusimme joka reissulla aina narunvetoon, tätimme päättivät, että hoidetaan se ensimmäisenä alta pois. No siinähän kävi niin, että minä voitin kaikkein isoimman pehmodinosauruksen ja niin aikuiset joutuivat raahaamaan dinoa ympäri puistoa koko päivän.
Äidin ja veljen kanssa kävimme ainakin kerran Tykkimäellä ja olimme silloin jo sen verran isoja, että kun äiti kyllästyi juoksemaan meidän perässään (tai menemään kymmenettä kertaa peräkkäin Idän pikajuna-laitteeseen), hän meni autoon ottamaan päiväunet ja tuli myöhemmin hakemaan meidät puistosta. Tuolla samaisella reissulla kokeiltiin uutta Trombi-laitetta, joka ei ollut kuitenkaan kummankaan meidän mieleen.
Jossain vaiheessa lapsena meillä oli kotona niin sanotusti ”kesätyttöjä” eli noin 18-20-vuotiaita tyttöjä auttamassa äitiä kotitöissä sekä vahtimassa meitä. Olen ollut 9-vuotias (piti tarkistaa valokuva-albumista ikä), kun olen päässyt käymään Linnanmäellä yhden kesätytön kanssa. Lapsuudessani sekä seurakunta että paikallinen 4H-yhdistys järjesti reissuja huvipuistoon. Kyseessä oli joku tällainen reissu ja sen myötä pääsin käymään lintsillä sinä kesänä!
Myös paikalliset kesätapahtumat ovat olleet minulle tärkeitä jo lapsesta saakka. Niissä parasta oli kasvomaalaus ja poniratsastus, joihin molempiin halusin ehdottomasti joka tapahtumassa mennä. Nyt aikuisena haluan sitten mahdollistaa veljenlapsille ja kummilapsille samanlaisia muistoja ja viedä heitä erilaisiin tapahtumiin.
Kun selasin vanhoja valokuva-albumeita etsiäkseni kuvia tähän postauksen tueksi, nousi kyllä tosi paljon muistoja mieleen ja olisi varmasti vielä enemmän kerrottavaa lapsuuden kesistäni. En kuitenkaan halua, että blogitekstini ovat kilometrin pituisia vaan että ne olisi mielekkäitä lukea, joten jätän muistelut tällä kertaa tähän. Kirjoittelen viimeistään ensi kesänä lisää sitten lapsuudenmuistoista ja myös jossain vaiheessa (en osaa sanoa milloin, kun on niin paljon ideoita mielessä) kirjoittelen tarkemmin, että mitä kaikkia muistoja olen luonut yhdessä veljen- ja kummilapsieni kanssa.
Seuraavia tekstejä siis odotellessa ja ihania kesäisiä sadepäiviä teille kaikille. Ihanaa, että on välillä ollut myös sateisia päiviä, sillä ne kuuluvat kesään siinä missä aurinko ja lämpökin!