Kotimaa Matkailu ja retkeily

222. Leppävirralla Vesileppiksessä

Viime viikon lauantaina tuli taas pitkästä aikaa harrastettua lähiseutuamatkailua kun päiväreissun kohteena oli Leppävirralla sijaitseva kylpylä Vesileppis sekä samassa yhteydessä oleva Muumi jääluola. Tosi mukava reissu oli ja tuli verestettyä vanhoja muistoja, kun aikoinaan lapsena tuli pari kertaa käytyä Vesileppiksessä. Lapsuudesta en kyllä rehellisesti sanottuna muista mitään muuta kuin, että siellä tuli käytyä.

Kyseessä oli tällä kertaa järjestetty ryhmäreissu ja vaikka olen periaatteessa enemmän omitoimimatkailija, tässä yhteydessä ”valmismatka” ei haitannut. Reissu oli tädin muruille mummonsa kanssa yhdessä toteuttama ja olihan se lasten riemu ja into niin ihanan näköistä.

Vesileppiksen sisäänkäynniltä

Niille lukijoille, jotka ette osaa paikantaa Leppävirtaa kartalle, niin Leppävirta on kunta Pohjois-Savossa, joka sijaitsee matkalla Varkaudesta Kuopioon. Kunnassa on Googlen mukaan hieman vajaa 9000 asukasta.

Aloitimme päivämme ensiksi kylpylässä, jossa riitti jokaiselle jotakin. Pienemmille uimareille oli niin lasten allasta kuin liukumäkeä. Hieman isommat vesipedot pääsivät nauttimaan hieman isomman liukumäen vauhdista sekä WIBIT-kiipeilyradasta. Hemmottelua haluaville löytyy hieronta-altaita ja poreallasta. Lisäksi kuntoradat vesijuoksijoille ja uimareille sekä tietenkin vesijumppanäyttö löytyivät täältä unohtamattakaan kylmävesiallasta.

Pari-kolme tuntia meni tosi rattoisasti kylpylässä ja sen jälkeen nälkä kurni mahassa. Lounasravintola Leppäkertussa nautimme lounaaksi lasagnea ja porsaanleikettä (tai no, ketkä ehtivät saada niitä, menekki yllätti kokin nimittäin.) Hyvät ruoat oli ja maha tuli täyteen, niin se oli pääasia.

Ruokailun jälkeen sitten halukkaat ehti vielä pyörähtää Muumi jääluolassa, joka oli UPEA! Pitää joskus mennä sinne uudemman kerran ja viedä lisää kummilapsia käymään. Jääluolan veistokset oli hienoja ja ne kertoivat tarinan siitä, kuinka muumit saapui Muumilaaksoon. Veistosten lisäksi pääsi laskemaan erilaisista mäistä ja ensimmäisestä josta laskin, oli minulle sen verran hurja, että tyydyin katselemaan vain muita seuraavissa mäissä.

Jääluolalasta on hieman vaikea kertoa näin sanallisesti, kun se pitäisi itse nähdä ja kokea! Toivottavasti postauksessa olevista kuvista saatte käsityksen sen upeudesta. 16 € sisäänpääsyllä pääsee näkemään ja kokemaan tämän.

Jääluolan, lounasravintolan ja kylpylän lisäksi Vesileppiksessä on paljon muutakin, kuten hotelli ja paljon erilaisia liikuntamahdollisuuksia. Mikkelistä ja Juvalta (josta matkamme lähti) matka ei ole kovin kaukana ja vaikka onkin päiväreissuksi toteuttavissa, alkoi mieleni suunnitella jo yön yli reissua joskus tulevaisuudessa. Tämän linkin takaa löytyy lisää tietoa Vesileppiksen palveluista.

Erittäin mukava päivä oli lauantaina ja katkaisi sopivasti uuden työn alkua ja muuttopuuhia. Seuraavan kerran sitten hemmotellaan itseään tämän hetken arjen keskellä parin viikon päästä olevalla Hogwarts Symphony konsertilla, johon sain lipun joululahjaksi! Sitä ennen ehkä kuullaan vielä kuukauden tarinan tiimoilta, jossa kokoan yhteen Amsterdamin vaihtosyksyn kokemukset niin pääsen kertomaan sitten seuraavista elämäni jo menneisyyteen kuuluvista seikkailuista.

Mukavia talvipäiviä kaikille lukijoilleni!

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *