Ulkomaan matkailu

267. Jet lagia, merimuseota ja geokätköjä

Täällä taas Australian kuulumisten parissa ja jatketaan siis Sydneystä ja Day 2:sta. Kuten edellisessä postauksessa kerroin minun oli tarkoitus ensimmäisen kokonaisen päivän jälkeen yrittää saada univelat nukuttua pois, mutta toisin kuitenkin kävi. En millään pysynyt hereillä, joten kävin jo puolen seitsemän aikaa nukkumaan ja kaikesta sekaisin oleva kroppani herätti minut sitten kahden aikoihin yöllä eikä suostunut rauhoittumaan nukkumaan.

Kun päivä valkeni, lähdin hieman jännittyneenä kohti uutta päivää. Tutustuin tarkemmin hostelliin, kävin kaupassa ja menin aamiaiselle hostellissa sijaitsevaan ravintolaan. Samaan jossa olin nauttinut aiemmin edellisenä iltana tacoja. Majoituin siis suurimmaksi osaksi Nomads-ketjun joko omissa tai yhteistyökumppaneiden hostelleissa ja olin ostanut majoitusta varten bed hopper passin. Tämä oli halvin mahdollinen majoitusvaihtoehto, joten siihen ei automaattisesti kuulunut aamiaista, Olin kuitenkin ostanut vielä jokaiselle aamulle erikseen aamiaiset, joiden arvo oli noin 7 euroa/aamu. Aamiainen sisälsi paahtoleipää voilla, marmeladilla tai vegemite-levitteellä, muroja, mehua ja kahvia. Eli ei mikään sellainen runsauden sarvi mitä Suomen hotellien aamiaiset yleensä on, mutta hyvä silti, että sai aamun käyntiin.

Ensimmäisenä päivänähän minun piti tietenkin maistaa tätä Vegemite-levitettä, joka on siis tummanruskea levite, joka valmistetaan oluen panimohiivauutteesta ja mausteista. Sitä käytetään leivän ja keksien päällä ja siinä on voimakas, suolainen ja maltainen maku. Joka ei siis todellakaan ollut meikäläisen mieleen…

Aamiaisen jälkeen lähdin kohti geokätköjä. Olin edellisenä päivänä ajatellut, että olisin osallistunut sellaiselle ilmaiselle turistikierrokselle, mutta koska edellinen yö meni vähän niin ja näin, ajattelin että parempi mennä oman mielen mukaan. Geokätköily on varsinkin reissussa todella hyvä harrastus, koska opit ja näet sellaisia asioita, joita et olisi muuten löytänyt. Esimerkiksi lähellä hostellia oli Sydneyn kaupungintalo, jonka ohi menin monesti Sydneyn vierailun aikana ja varmasti siis tulin huomanneeksi sen, mutta ilman geokätköä en olisi tiennyt, että sinne on laitettu aikakapseli, joka avataan 27.11.2089, jolloin tulee kuluneeksi 200 vuotta kaupungintalon Centennial salin rakentamisesta.

Geokätköt veivät minut sitten lopulta Darling Harbouriin, jossa ihastelin upeita maisemia kahvikupposen äärellä. Darling Harbour on Sydneyssä sijaitseva satama-alue, joka oli yli 7000 vuoden ajan rajaseutu rannikkoalueiden Eora-kansan ja Wagal & Gadigal-klaanien välillä. Klaanit käyttivät satamaa ruoan hankkimiseen ja kuljetukseen Parramatta-jokea pitkin. Eora-kansa kutsui Darling Harbouria nimellä Tumbalong, mikä tarkoittaa paikkaa, josta löytyy mereneläviä ja rannat olivatkin täynnä tuhansien vuosien aikana kertyneitä osterinkuorien ja muiden äyriäisten jäänteitä (eurooppalaiset nimesivät alueen Cockle Bayksi tästä syystä). Vuonna 1826 alue nimettiin uudelleen Darling Harbouriksi, kun kuvernööri Ralph Darling kirjasi oman nimensä Sydneyn historiaan. 

Darling Harbourissa sijaitsee myös Australian National Maritime Museum, jossa vierailin seuraavaksi ja oli kyllä todellakin sen noin 20 euron pääsylipun arvoinen elämys! Täällä oli mm. tuhoamisalus HMAS Vampire, jäljitelmä HMB Endeavourista eli laivasta jolla James Cook aikoinaan saapui ensimmäisen kerran saarelle ja näin ollen ”löysi” Australian, kunnostettu hiililaiva James Craig, Kay Cotteen jahti, jolla hän seilasi maailman ympäri yksin ensimmäisenä naisena 189 päivässä, upeita valokuvia, faktatietoa merestä ja miten se on osa australialaista historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Tämä oli kyllä sellainen kohde jota suosittelen ehdottomasti!

Merimuseon jälkeen suuntasin sitten lautalla Barangaroohon, joka on saanut nimensä paikalliselta aboriginaali-naiselta, joka kuului Cammeraygal klaaniin. Hän oli naimisissa Bennelongin kanssa. Bennelong oli taas yhteyshenkilö paikallisten aboriginaalien ja ensimmäisten brittiläisten kanssa.  Barangaroon aluetta on käytetty kalastukseen ja metsästykseen ja ajansaatossa siitä on tullut satamalue, johon tuonti ja vienti kohdistuu. Nykyään siitä tehdään aluetta toimistoille ja julkiselle puistolle. 

Täältä muutaman kätkön jälkeen suuntasin Wulugul Walk -nimistä merenrantakävelyreittiä pitkin kohti seuraavia kätköjä ja kohteita. Kävin Sydneyn observatorion kukkulalla ihailemassa maisemia ja päädyin the Rocksiin. Täällä ihailin ensimmäisten asukkaiden arkeologisia löytöjä ja sieltä tulin sitten Sydneyn vanhimpaan pubiin. Matkalla tänne löysin toisen pubin nimeltä the Hero Waterloo, mikä väitti olevansa Sydneyn vanhin pubi. Google oli kuitenkin ystävä ja kertoi, että vanhin on tämä Fortune of War, joka sijaitsee ihan lähellä Circular Quayta. 

Viinilasillisen jälkeen totesin, että 15 tuntia hereillä ja ravinnoksi vesi, kahvi, energiajuoma, viini ja pieni wrap antavat ehkä ihan luvan lähteä takaisin hostellille lepäämään.

Seuraavana päivänä sitten suuntasinkin Bondi Beachille, joten tästä lisää seuraavassa tekstissä!

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *