152. Mikkelin frisbeegolfpuisto
Kevät on virallisesti täällä, sillä ensimmäiset frisbeegolf-heittelyt on käyty tekemässä. Eilen lauantaina tosiaan suunnattiin kohti Mikkelin Siekkilää, missä sijaitsee 32 väyläinen frisbeegolf-rata. Rata on Mikkelin Frisbeefolf Ryn ylläpitämä rata, ja sitä on ollut tukemassa paikalliset yritykset kuten esimerkiksi Kotipizza, Mikalo Oy, Etelä-Savon Energia ESE ja Mainospuu jotain yrityksiä mainitakseni.
Lähellä Kalevankankaan ulkoilualuetta sijaitseva frisbeegolfpuisto oli monipuolinen maaston ja väylien suhteen. Aloittelevalle harrastajalle jotkin väylät olivat aika haastavia, mutta se toisaalta toi kivaa jännitystä, kun toivoi, että ei osu esim. jokeen tai puuhun (ei vältytty kummaltakaan allekirjoittaneen osalla). Eli tykkäsin siitä, että oli vaihteleva ja haastava.
Sellainen vinkki pitää tässä vaiheessa kuitenkin sanoa, että vaikka keli on keväinen ja lumet paikoitellen sulaneet ihan kokonaan, niin metsässä silti on vielä lunta ja märkää, joten frisbeegolfaamaan tällä kelillä en suosittele kuitenkaan laittamaan lenkkareita vaan jotkut vedenpitävät kengät. Nimimerkilllä kengät kastuivat useamman kerran.
Puistossa on tosiaan 32 väylää, mutta ihan kokonaan ei eilen rataa kierretty edellä mainitusta syystä. Väylälle 24 asti päästiin ja siellä oli vielä sen verran lunta, että päädyttiin lähtemään kotiin. Johan siinä oli reipas pari tuntia vierähtänyt väyliä ja koreja kierrellessä.
Frisbeegolf on yksi sellaisista lajeista, jotka kumppanini on tuonut elämääni. Hän oli juuri aloittanut satunnaisen lajin kokeilun, kun me tapasimme, joten näin satunnainen frisbeegolffailu on löytynyt myös minun harrastuksiini. Kiva laji kyllä. Pitäisi harrastaa useammin niin ehkä jopa joskus voisi saada tarvittavalla määrällä heittoja osumaankin siihen koriin 😀
Jos siis olet frisbeegolfin ystävä ja liikut Mikkelin suunnilla, suosittelen ehdottomasti käymään Mikkelin frisbeegolfpuistossa! Myös Kaihulla on oma puistonsa, joka varmaan pitää tänä kesänä kokeilla. Lisätietoa Mikkelin frisbeegolf Ry:n toiminnasta tämän linkin takaa.
Mukavia kevätpäiviä kaikille ja tiedättekö mitä kevät tarkoittaa? Se tarkoittaa, että kohta on kesä ja mökkikausi alkaa… siitä lisää seuraavassa postauksessa!