Minuun iski nyt joku opiskelukärpänen, kun otin tähän loppukevääseenkin yhden kurssin avoimesta amk:sta opiskeltavaksi. Kurssi on Destination Finland ja kurssin tarkoituksena on oppia, millainen kohde Suomi on matkailijoille. Kurssi alkoi ihan perusfaktoilla, joita ajattelinkin jakaa teille nyt tämän kuukauden Tiesitkö tämän -tietotekstissä. Faktatietoa rakkaasta kotimaastamme seuraavaksi siis.
Suomen pinta-alasta noin 78 % on metsää ja lähes 10 % järviä tai jokia.
Suomessa on noin 620 000 metsänomistajaa.
Suomea kutsutaan tuhansien järvien maaksi, sillä maassa on noin 188 000 järveä.

Suomen kansalliskukka on kielo ja kansalliseläin karhu.
Elinikäennuste Suomessa on miehillä 78,6 vuotta ja naisilla 83,8 vuotta.
Suomalaisten keskimääräinen perhe koko on 2,8 henkilöä.
Yli 15-vuotiaista suomalaisista 74 % on suorittanut tutkinnon peruskoulun jälkeen.

Suomi on ollut YK:n jäsen vuodesta 1955 ja kuulunut Euroopan unioniin 1995.
Suomessa on yhdeksän Michelin tähden saanutta ravintolaa, joista seitsemän sijaitsee pääkaupunkiseudulla, yksi Turussa ja yksi Rukalla
UNESCON maailmanperintökohteita Suomessa on seitsemän.
Maailmanperintöluetteloon kuuluvan Struven ketjun 34 mittauspisteestä kuusi sijaitsee Suomessa.

Sellaisia faktatietoja tuli opittua opintojen myötä. Tuliko sinulle miten paljon uutta tietoa? Seuraavassa tekstissä hypätäänkin sitten taas kuukauden tarinan pariin.