Ulkomaan matkailu

187. Kahvilat ja ravintolat Riika

Eniten kysymyksiä ja pohdintaa ainakin meidän matkoillamme herättää ruokailu ja Google arvostelut sekä erilaiset blogitekstit ovat suuressa käytössä. Siksi ajattelinkin helpottaa muiden matkailijoiden elämää liittyen tähän samaan aiheeseen. Kerron siis missä me nautimme reissumme aikana virvokkeita ja ruokailimme.

Matkalla pysähdyimme niinkin tylsissä paikoissa kuin Hesburgerissa ja Circle K huoltoasemilla. Saavuttuamme kohteeseemme Riikaan tiistai-iltapäivällä (ma lähdimme kotoa Helsinkiin, yön vietimme laivalla ja päivän ajelimme) mieli teki virvokkeita ja jaloittelua ja kun hotellihuoneemme ei ollut vielä valmis, lähdimme tutkimaan ympäristöä ja läheltä hotellia löytyi KINGU -ravintola, jossa nautimme lasin viiniä (minä) ja oluen (kumppanini).

Ravintola oli viihtyisästi sisustettu ja sieltä olisi siis saanut myös ruokaa kuten kebabia ja burgereita, mutta meille riitti tässä vaiheessa vain lasillinen kylmää juotavaa. KINGU:ssa tilaat ruoat ja juomat itse skannaamalla QR-koodin ja maksukin onnistuu näin (minä kävin tilauksen jälkeen maksamassa kassalla, ohjeistuksen mukaan). Tilaus tuodaan sitten suoraan pöytään. Tsekkaa ravintolan Facebook-sivut tarkempia tietoja varten.

Illalla kun olimme päässeet majoittumaan ja käymään suihkussa yms. niin lähdimme tutustumaan kaupunkiin ja etsimään ruokailupaikkaa hieman lähempää keskustaa. Olimme katsoneet Googlesta hyvän arvostelun saaneen pizzapaikan, mutta paikan päällä ei ollutkaan sellaista kun odotimme. Yritimme etsiä toista ravintolaa blogitekstin perusteella, mutta se olikin muuttanut osoitettaan toiselle puolelle kaupunkia, joten emme menneet sinnekään. Yksi ravintola oli kiva erikoiselta sijainniltaan (Lofts) mutta ruokalista ei vastannut sinä iltana mieltymyksiä. Lopulta löysimme samalta kadulta (Matisa Iela) italialaisen ravintolan Da Sergion.

Ihanasti sisustettu Da Sergio vei kyllä hetkeksi Italiaan!

Tämä ravintola oli tosi viihtyisä ja ihanasti sisustettu. Vaikka koskaan en ole vielä Italiassa käynytkään, tuli sellainen olo, että olisin ollut Italiassa ravintolassa. Ystävällinen henkilökunta (joka oli ottanut talteen sinne illallisen jälkeen unohtamani hatun) sekä maistuvat ruoat. Vaikka pizzaa lähdimme hakemaan, päädyimme pastaan ja lasagneen.

Ravintolan verkkosivuilta löydät aukioloajat ja tarkemman osoitteen. Hinnat oli hieman edullisemmat kuin Suomessa samantasoisessa paikassa (annoksemme maksoi 12 €). Vesi on pullovettä, joten se oli suhteessa aika kallista nimittäin 5 €. Tai no suomalaiselle, joka saa kotona vettä hanasta, hinta oli korkea.

Da Sergio ja herkulliset pasta- ja lasagneannokset

Illalla suuntasimme vielä Miera Iela-kadulle, josta olin lukenut paljon. En tiedä olimmeko liian aikaisessa vai ymmärsinkö väärin, mutta katu oli hieman pettymys. Luulin sen nimittäin olevan täynnä erilaisia kahviloita, panimoita ja baareja sekä pullollaan ihmisiä mutta ketään ei oikein näkynyt missään ja kapakoitakin sai etsiä enemmän kuin oletin. Löysimme kyseisen kadun läheltä kuitenkin Valmiermuiža -panimon tehtaanmyymälän ja baarin.

Latvialaisella käsityöllä perheyrityksessä Valmiermuižan kartanossa valmistettuja oluita sai ostaa mukaan sekä nauttia paikan päällä. Hanassa oli vaihtoehtoja joista valita ja löytyi heiltä myös ei-oluen ystävälle siideriä. Tosi viihtyisä ja kiva paikka eikä hinnatkaan olleet todellakaan mitenkään tähtitieteelliset kun ison oluen ja siiderin sai noin 10 eurolla. Tsekkaa nettisivut lisätietoja varten.

Täällä oli vaihtoehtoja vaikka muille jakaa niin hanaoluissa kuin kotiin vietävissäkin vaihtoehdoissa!

Seuraavana päivänä yritimme etsiä lounaspaikkaa vanhan kaupungin puolelta, eikä se siitä jäänyt kiinni etteikö valinnanvaraa olisi ollut. Olimme kuitenkin lukeneet, että Latviassa on suhteellisen edullista syödä ja kaikki kivalta näyttävät kohteet vanhassa kaupungissa oli meidän mielestämme niin lähellä Suomen hintoja, joten suuntasimme sitten keskustan puolelle. Edellisen illan pizza poltteli mieltä ja alkoi nälkäkin jo vaivata. Melko läheltä Vapaudenpatsasta löysimme Street Food Points -pikaruokaravintolan, joka tarjoili herkullista pizzaa vain 7,90 € hintaan. Tämä Havaiji pizza oli hieman erilainen täytteiltään mihin olen tottunut (kinkun sijaan kanaa ja lisäksi myös paprikaa) oli kuitenkin herkullinen ja niin täyttävä, että otin loput mukaan ja söin illalla hotellilla.

Nähtävyys- ja kaupunkikierroksen aikana teki mieli myös kahvia, joten jossain vaiheessa suuntasimme kahville ja löysimmekin ihanan Caffeine kahvilan Terbatas Iela -kadulta. Viihtyisästi sisustetussa kahvilassa oli ilmastointi, joka teki helteisen kävelyn jälkeen terää. Ja kahvi oli hyvää ja palvelu ystävällistä. Myöhemmin matkan aikana huomasin, että saman ketjun kahviloita oli vähän siellä sun täällä, joten suosittu kahvilaketju Latviassa ja Riian kaupungissa! Cafe Latte kahvilassa maksaa Suomessa noin neljän euron luokkaa niin täällä sain sen 2,60 €!

Täältä löydät Caffeine-ketjun verkkosivut ja voit tsekata missä kaikkialla kahviloita onkaan.

Caffeine kahvilan ihana yksityiskohta sisustuksessa

Seuraavana päivänä vietimme päivän Jūrmalassa ja kävimme virvokkeilla ja lounastamassa rantakahviloissa. Tämä ei siis kuulu tähän kategoriaan kun tarkoituksena on puhua Riian tarjonnasta, joten hyppään sitten iltaan, kun kävimme illallisella hotellimme kattoterassi ravintolassa.

Majoituimme siis Rija VEF hotellissa ja alakerran ravintolassa on tarjolla buffet aamiaista. Kesäisin hotellin kuudenneskerroksessa aukeaa terassiravintola, jossa saa ihan suussa sulavia burgereita upeissa maisemissa! Tämä oli ainakin minun kokemukseni illallisemme jälkeen. Ainoa miinus oli (josta ei siis voi ravintolaa syyttää) oli, että juuri samaan aikaan läheisellä kadulla oli ralliautojen siirto paikasta toiseen, joten poliisiauton sireeni ja ralliautojen pärinä rytmittivät ruokailuamme. Tämä oli kuitenkin vain onneton yhteensattuma, mutta ravintola saa suosituksen kyllä!

Lisätiedot täältä ja taivaallisten burgereiden hinta ei ollut taivaissa, vaan noin 7 €.

Tämä oli kyllä paras burger, jonka olen syönyt pitkään aikaan!

Siinä oli siis ”lyhyt” katsaus Riian ravintolatarjontaan. Oltiin kyllä tyytyväisiä jokaiseen paikkaan hinta-laatusuhteen johdosta, mutta asiakaspalvelu ei ihan kaikissa paikoissa ollut ihan sitä mitä olimme Suomessa tottuneet. Maha tuli täyteen joka tapauksessa! Toivottavasti tästä tekstistä on hyötyä, jos etsit kahvilaa, kapakkaa tai ravintolaa Riiassa!

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *