Kaupungin siluetti joen toiselta puolelta
Ulkomaan matkailu

277. Aurinkoinen Adelaide toivotti tervetulleeksi

Aamu Adelaidessa – kahvihimo, croissant ja ensimmäiset suunnitelmat

Jos edellisenä iltana pitkän junamatkan jälkeen hostelli näytti epämiellyttävältä, oli se aamun valjetessa jo ihan ok. Mahassa kurniva nälkä ja kahvivaje ajoivat minut suunnittelemaan ensimmäistä Adelaide-päivää hostellin lähellä olevaan kahvilaan kahville ja croissantille. Elettiin siis lauantaita 13.9.2025.

Ensimmäisen Adelaide-päivän aamu alkoi herkullisella aamiaisella

Alkuviikolle oli aikeissa kierrellä hieman Adelaiden lähimaastoa ja maanantaina olisi edessä reissun ehkä odotetuin retki, nimittäin pääsin vierailemaan Mcleodin tyttärien kuvauspaikoilla! Tästä lisää myöhemmin. Viikonlopun ajattelinkin sitten pörräillä Adelaiden keskustassa ja ”leikkiä turistia” niinkuin olin asian matkapäiväkirjaani ilmaissut. (En tiedä miksi piti leikkiä turistia, kun sellainenhan mä olin :D)

Kohti North Terracea ja kirkkojen kaupunkia

Lähdin siis aamiaisen jälkeen kohti Adelaiden keskustan nähtävyyksiä, joista suurin osa oli North Terrace kadun varrella. Matkalla sinne tuli todettua, että etukäteen etsimäni fakta Adelaidesta ”kirkkojen kaupunkina” piti todellakin paikkansa, sillä lähes jokaisessa korttelissa oli joku kirkko.

Yksi Adelaiden lukuisista kirkoista

Arkkitehtuurin helmiä ihailemassa – kaupungintalolta rautatieaseman loistoon

Ihailin kaupungintaloa, vanhaa ja uutta parlamenttitaloa sekä rautatieasemaa. Miksi ulkomailla rautatieasemat (sekä kauppakeskukset) ovat paljon upeampia kuin Suomessa vai onko se vaan sen matkan ja loman viehätys mikä tekee niistä niin erilaisia?

Siirtolaisvankien historian äärellä Adelaide Gaolilla

Täältä jatkoin matkaa sitten Adelaide Gaolille eli Adelaiden entiselle vankilalle, jossa on muun muassa kuolemaantuomittu siirtolaisvankeja. Australia toimi aikoinaan Brittien siirtolaisvankilana ja Adelaide Gaol on yksi Australian pisimpään toimineista vankiloita. Pääsymaksu ei olisi ollut kuin 17,50 dollaria, mutta mielenrauhani (kuolemaantuomiot yms. olisi ehkä ollut liikaa minulle) vuoksi ihailin rakennusta vain ulkoapäin.

vaaleahiuksinen nainen aurinkolasit päässä Adelaiden vankilan edessä poseeramassa
Adelaide Gaolilla – sisälle en uskaltanut mennä

River Torrens – ja hetki, jolloin Adelaide hurmasi

Päädyin vankilalta kävelemään pitkin River Torrensia ja silloin viimeistään Adelaide vei sydämeni. Ilma oli täydellinen; aurinko paistoi ja ei ollut liian kuuma, ja maisemat vielä täydellisempiä. Kaupunki oli todella kaunis ja hyvin erilainen kuin Melbourne, Canberra ja Sydney, jotka olivat myös omalla tavallaan kauniita.

Maisema leveästä sinisestä joesta
River Torrens ja Adelaide veivät minun sydämen kauneudellaan

Lounasta etsimässä – Hungry Jack’s pelasti nälkäkiukulta

Tässä kohtaa iski jälleen nälkä ja ajattelin, että josko toteuttaisin ajatukseni kengurun lihan syömisestä…

… Ja päädyin kuitenkin Hungry Jack’s pikaruokaravintolaan 😀 Kengurua tarjoilevat ravintolat eivät olleet lounasaikaan auki ja itse asiassa sellaisen löytäminen oli aika kiven alla. Nälkä vei sitten voiton ja kun Hungry Jack’sin logoja olin nähnyt kaikkialla, ajattelin testata tämän. Tämä on siis Burger Kingin franchising-yritys Australiassa, mutta nimi on eri, koska siihen aikaan Burger King -nimi oli käytössä Australiassa. (Tämän tiedon etsin nyt tätä tekstiä etsiessäni, koska reissun aikana ihmettelin samaa logoa ja tuotevalikoimaa, mutta eri nimeä.)

hampurilaisateria
Hungry Jack’s on australialainen versio Burger Kingistä ja on kyseisen yrityksen franchising-yritys

Kun maha oli täynnä, kutsui taas seikkailut.

Adelaiden kulttuurihelmiä etsimässä – kirjastosta museon kautta puutarhan rauhaan

Ja kyllähän lukutoukka aina kirjastot löytää. Seuraavaksi tieni vei siis Etelä-Australian kansalliskirjastoon, jossa kävin kahvilassa kahvilla ja lepäsin hetken aikaa lukien kirjaa. Tähän mennessä oli askelia jo kertynyt.

kirjahyllyjä täynnä kirjoja,
Minun sieluni lepää tällaisessa ympäristössä

Kirjaston jälkeen kävin sitten viereisessä Etelä-Australian museossa, jossa opin taas lisää mm. aboriginaaleista, sillä museossa oli erikseen osasto heidän historialleen. Kun olen kirjoittanut kokemuksistani jokaisessa käymässäni kohteessa, palaan vielä erillisen postauksen merkeissä aboriginaalien historiaan ja kulttuuriin. Tässä museossa opin mm. uniajasta sekä heidän sisäisistä rooleistaan omassa yhteisössään.

Jottei ”perinteet” unohtuisi, museon jälkeen matka jatkui sitten vielä kasvitieteelliseen puutarhaan. Tämä oli huvittavaa, sillä lähes jokaisesta kaupungista (Coober Pedya lukuunottamatta) löysin kirjaston ja puutarhan. Ihan kuin katseeni olisi karttojen ja oppaiden kohdalla oikein hakeutunut etsimään juuri kyseiset paikat. Mutta minun kohdallani on totta Ciceron lainaus: ”Jos sinulla on puutarha ja kirjasto, sinulla on kaikki mitä tarvitset”.

Adelaiden kasvitieteellinen puutarha oli todella upea!

Ruokakauppojen hintataso Australiassa: IGA vs. Woolworths ja Coles

Puiston jälkeen kävin hyvin kalliissa ruokakaupassa… Jos olet matkustamassa Australiaan ja mietit, että missä ruokakaupassa asioit, valitse mieluummin Woolworths tai Coles kuin IGA. Tosin pienemmillä paikkakunnilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin IGA. Se oli nimittäin aika kallis ruokakauppa, mutta koska oli lähellä hostellia ja olin jo väsynyt, niin tyydyin sitten tähän. Osaanpahan ainakin kertoa muille vinkkiä tästä.

Lauantai-illan etätreffit ja ilmainen wi-fi Adelaiden keskustassa

Päätin vielä lauantai-illan kunniaksi käydä viinilasillisella ja soitin samalla kotiin kumppanille videopuhelun. Adelaiden keskustassa oli ilmainen wi-fi ja hostellihuoneessani hostellin netti ei toiminut, joten yhdistin tässä kaksi asiaa. Pidettiin siis etätreffit, jossa minä join viiniä Australiassa ja mieheni söi lounasta kotona Suomessa 😀

Australiassa lasi viiniä oli todellista lähiruokaa!

Seuraavana päivänä suunnittelin eläintarhassa vierailua, joten palaan tähän seuraavassa tekstissä.

Saatat myös pitää...

1 kommentti

  1. […] 29-osaista Australia-sarjaa, jossa kerron matkakokemuksistani jokaiselta päivältä. Lue myös: 277. Aurinkoinen Adelaide toivotti tervetulleeksi, 278. Toinen päivä Adelaidessa – eläimiä, kahvihetkiä ja kaupungin rytmiä, 280. Päivä […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *