281. Delfiinejä, valtateitä ja lempeää väsymystä – päivä Adelaidessa

Vierailu Adelaide Dolphin Sanctuaryssa

Hahndorfin jälkeen koitti sitten vierailu delfiinien luona Adelaide Dolphin Sanctuaryssa eli delfiinien rauhoitusaluella. Istuin jo aamulla virkeänä bussissa ja matkustin keskustasta Port Adelaideen, josta kävelin sitten 6,5 kilometriä valtatien laitaa nähdäkseni delfiinejä luonnossa.

Adelaide Dolphin Sanctuary on koti noin 30 pullonokkadelfiinille, ja se sijaitsee hämmästyttävän lähellä kaupunkia. Silti paikka tuntui piilotetulta helmeltä, ja olin todella onnellinen, että päätin käydä siellä.

Miten päästä Adelaide Dolphin Sanctuaryyn ilman autoa

Rauhoitusalueelle ei mene suoraan julkista liikennettä, ja Google Mapsin ohjeiden mukaan minun olisi pitänyt ottaa kuljetuspalvelu päästäkseni perille. Mutta minuahan tällaiset ongelmat eivät hidasta – päätin kävellä reilut kuusi kilometriä. Eihän se olisi matka eikä mikään, kun laittaa kuulokkeet korville ja äänikirjan päälle.

Ja kyllähän minä kävelin, vaikka hieman kuumotti, kun koko matka olikin valtatien reunaa ilman jalkakäytävää.

Delfiinejä luonnossa – miksi hetki oli enemmän kuin valokuvat

Päästyäni perille pidin juomatauon, söin välipalaa ja kävelin laiturin päähän odottamaan, josko delfiinejä näkyisi. Tajusin tässä vaiheessa, että tähän olisi kaivattu kiikareita, ja olin jo melkein luovuttamassa, kun ne ilmestyivät.

Horisontissa, kohdissa joissa aurinko kimalteli liplattavan veden päällä, pomppasi näkyviin delfiini – itse asissa useampikin. Oli jotenkin eri tavalla upeaa nähdä eläin sen luonnollisessa ympäristössä kuin eläintarhassa. Luonnossa ei saa täydellisiä kuvia, mutta täydellisyyden tavoittelu on raskasta. Verkkokalvoilleni piirtynyt kuva pomppivista delfiineistä on kaikkein tärkein.

Rauhallinen hetki meren äärellä Adelaidessa

Palasin laiturilta takaisin rantaan ja istahdin ruskenharmaalle kivelle. Edessäni oli sininen vesi ja jossain kaukana hyppi delfiinejä. Aurinko paistoi suorastaan polttavasti farkkuihini, mutta kevyt tuuli piti ilman viileänä. Maisema oli kaunis, keli täydellinen ja rauha lähes täydellinen. Tällaiset herket olivat reissun kohokohtia.

Mitä tarkoittaa ottaa matkasta kaikki irti?

Kun matkustaa toiselle puolelle maapalloa vain kuukaudeksi ja vierailee kuudessa eri kaupungissa, mukana kulkee jatkuvasti ajatus: tästä pitää ottaa kaikki. Ja sen pitäisi myös näyttää hyvältä somessa.

Mutta mitä ”kaikesta irti ottaminen” oikeastaan tarkoittaa?

Pitääkö juosta nähtävyydeltä toiselle, testata kaikki ravintolat ja tutustua jokaiseen hostellissa asuvaan? Joillekin kyllä. Minulle ei.

Minulle riitti se, että kuuntelin äänikirjaa ja neuloin hostellin yleisissä tiloissa pyykin pyöriessä koneessa. Että moikkasin ihmisiä ja kävin sen perinteisen “Hi, how are you? – I’m fine, you? – Great, thanks.” -keskustelun, eikä sen enempää tarvinnut.

Myös tuo hetki rannalla oli kaikesta irti ottamista. Lintujen viserrys, veden liplatus, muiden vaimea puheensorina ja kaukaa lähestyvän veneen ääni olivat ainoita ääniä, joita tarvitsin.

Takaisin Port Adelaideen

Sitten iski kahvinhimo – ja samalla totuus siitä, että edessä olisi vielä 6,5 kilometriä kävelyä takaisin. Paluumatkalla kuuntelin taas äänikirjaa. Ilman sitä kävely olisi ollut aika tuskainen.

Kun saavuin takaisin Port Adelaideen, vierailin Adelaiden vaikeimmassa pakohuoneessa – tai niin ainakin ovella oleva kyltti sanoi. En siis oikeasti vieraillut pakohuoneessa, vaan kävin lankakaupassa kiertelemässä. Ja astuin ulos lähes 50 dollaria köyhempänä.

Istahdin kahville ja sain vastauksen aiempaan mysteeriin. Kadotin Melbournessa pankkikorttini, ja noin viikkoa myöhemmin hostellista otettiin minuun yhteyttä: kadonnut pankkikorttini oli löytynyt. Ilmeisesti hissistä – siitä samasta, jonka tutkin moneen kertaan. Kortti oli nyt tuhottu, eikä sitä ollut käytetty väärin. Helpotus. Nyt pystyin jatkamaan reissua hyvillä mielin.

Sähellystä ennen rauhoittamista pizzalle ja viinille

Hostellille palattuani päivä jatkui pienellä sähellyksellä: lukitsin itseni ulos huoneesta avaimen jäädessä sängylle, jouduin etsimään henkilökuntaa, sillä respa ei ollut auki ja puhelin myös huoneessa. Juoksin viisi minuuttia ennen sulkemista kirjakauppaan vain todetakseni sen myyvän käytettyjä kirjoja – ja päädyin lopulta ostamaan muistivihon lehtikioskista.

Illalla istuin läheisessä pizzeriassa Queenslander-pizzan ja lasillisen viiniä äärellä. Sähellyksistä huolimatta päivä oli ollut hyvä. Olin nähnyt delfiinejä luonnossa. Ostanut australialaisesta merinovillasta tehtyjä lankoja joululahjaprojektia varten. Juonut paikallista viiniä ja syönyt pizzaa.

Ja se riitti.