Kesä

78. Jäähyväiskirje kesälle 2023

Hei, hei kesä!

Haikeaa, että lähdet mutta olen myös onnellinen siitä, että koittaa syksy ja pääsen syventymään kaikkeen minulle kivaan ja voimaannuttavaan. Olen aina ollut lapsesi, mutta viime aikoina minusta on tuntunut, että otat minulta enemmän kuin annat. Pidän lämpimistä ja valoisista illoistasi, auringon säteistä järven pinnalla, auringonlaskuista, jotka värjäävät koko tienoon, tuoksuistasi ja siitä tunnelmasta, kun kaikki ovat liikenteessä. Mutta se vie myös minulta paljon voimia.

Auringonlasku Savonrannalla kesän viimeisenä lauantaina

Kiireiset ja helteiset työpäivät, joiden jälkeen tahtoisi vaan jäädä sohvalle ja nauttia lempipuuhistani, tuntuvat vääriltä ratkaisuilta kun otetaan huomioon rajallinen aikasi minkä vietät meidän luonamme. Minulla on joka vuosi enemmän ja enemmän vaikeuksia nauttia kaikesta siitä mitä tarjoat, koska niitä vaihtoehtoja on paljon.

Loppukesän vihreyttä ja punaiset varpaankynnet kotiterassilla

Viimeisen kerran kun pulahdan järveen silloin kun vielä teet niistä uimakelpoisia, mietin miksi olen uinut niin vähän. Viimeisen kerran kun istun jäätelökioskin edessä ja koitan lipoa kiireellä kohta sulavaa jäätelöä, mietin miksi en ole tehnyt tätä useammin. Viimeisen kerran kun katson pihallani olevia kesäkukkia, kun ne seuraavana päivänä ovat kärsineet kylmyydestä, mietin miksi en nauttinut niistä enemmän.

Kesäilta Tuusmäellä

Mutta en syytä sinua siitä, että en nauti sinusta enää niin paljon. Se ei johdu sinusta vaan kaikkien meidän ihmisten muodostamasta ajatuksesta, että kesällä pitäisi tehdä niin paljon kaikkea ja nähdä kaikki ystävät ja sukulaiset ja naapurit läpi. Sinä olet kuitenkin joka kerta ihana, kun tulet pitkän talven jälkeen taas luoksemme. Sinut on haikea hyvästellä, mutta tiedän, että kun lepään taas syksyn ja talven, niin jaksan ottaa sinut ja kevään vastaan taas ensi vuonna.

Häätunnelmaa

Kiitos kesä 2023 seuraavista hetkistä: viileästä kesälomasta joka oli oikeastaan minun lomalleni täydellinen keli, niin sain kerättyä virtaa jota tarvitsin, onnistuneista kukkavalinnoista pihalleni ja satoa tuottavista chileistä ja tomaateista. Kiitos ystäväni vierailusta, hieman epäonnistuneesta mutta silti hyvästä melontaretkestä sekä mökkeilystä. Kiitos Savon pienimmistä festareista, Hurman lavatansseista ja Suvi Teräsniskan konsertista. Kiitos veljenlasten kanssa vietetystä synttäripäivästäni, helteisestä serkun rippijuhlasta ja sateisesta kummini hääpäivästä. Kiitos grilliherkuista, marjoista ja kasvimaan antimista.

Kuvassa kesän ensimmäiset metsävadelmat

Kiitos pyörä- ja pakureissusta, tyttöjen mökkiviikonlopusta ja appiukon mökillä vierailusta. Kiitos päikkäreistä kotiparvekkeella, kävelylenkin varrella kerätyistä kukkakimpuista ja saunailloista vanhempieni luona. Kiitos kesäteattereista, Harry Potter tapahtumasta, lavatansseista ja geokätköilyretkistä. Kiitos niistä lukemattomista hetkistä, joita en nyt muista ja joista en ole ottanut kuvaa, mutta jotka silti ovat tehneet tästä kesästä juuri sellaisen kuin se on. Kiitos siis myös niistä illoista pleikkarin, käsityön, leffojen ja tv-sarjojen parissa. Nyt on aikani syventyä niihin harrastuksiin potematta huonoa omaatuntoa.

Kesäinen ilta maailman parhaalla rantasaunalla

Syksy koittaa ja minä alan toden teolla säilömis- ja sadonkorjuuhommiin sekä suunnittelemaan jo joululahjoja ja syksyn pimeille illoille lukemista. Tuli extemporesti hommattua pari 1000 palan palapeliä, joten ensi sunnuntain Jyväskylän reissua lukuun ottamatta syyskuu taidetaan viettää kotona neljän seinän sisällä. Ihan parasta! Mutta ei huolta, tekstejä ilmestyy samaan tahtiin kuin tähänkin asti, mutta niissä muistellaan menneitä ja suunnitellaan tulevia! Seuraavaan kertaan eli elokuun koostepostaukseen siis!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *