84. Seinäjoki-saaga osa 1

Onpa juhlavasti nimetty otsikko, mutta tarkoitus on siis kertoa seuraavaksi kolmesta vuodesta, jolloin asuin ja opiskelin Etelä-Pohjanmaalla. Syitä siihen miksi Savon likka lähti Pohojanmaalle on monia ja osa hyvinkin henkilökohtaisia, joten niitä en ala sen enempää tässä avaamaan. Pääsyy muuttoon oli siis restonomi-opinnot Seinäjoen ammattikorkeakoulussa.

Restonomi on siis matkailu- ja ravintola-alan ammattikorkeakoulututkinto, joka valmistaa alan esimies- ja asiantuntijatehtäviin. Kouluja, joissa restonomiksi voi lukea on Suomessa monia, mutta jokaisen painopisteet ja syventävät opinnot vaihtelee kouluittain. Seinäjoen ammattikorkeakoulun Ravitsemispalvelut nimeä kantava suuntaus kuulosti ja vaikutti minulle hyvältä ratkaisuilta.

Seinäjoelta en tuntenut ketään ja ensimmäisen kerran kyseisessä kaupungissa kävin valintakokeissa, joten totaalinen hyppy tuntemattomaan. Aika nopeasti koulun kautta löysi siihen hetkeen samanhenkiset kaverit ja elämä Seinäjoella alkoi kuitenkin ihan kohtuu hyvin sujumaan.

Olen pienestä pitäen potenut koti-ikävää, joten pikkuhiljaa ensimmäisen syksyn jälkeen myös se alkoi Savon tyttöä vaivata. Etelä-Pohjanmaan ja Etelä-Savon kulttuurieroja on vaikea selittää, mutta voisin väittää, että jokainen savolainen, joka on pitemmän aikaa kohdannut pohjanmaalaisia tunnistaa niitä samoja asioita kuin minäkin tunnistin.

Totta kai murre on selvin ja näkyvin eroavaisuus, mutta etelä-pohjanmaalaiset ovat suoria, menevät heti asiaan ja savolaiselle moinen suoruus voi tuntua hieman epäkohteliaalta. Me kuitenkin heitetään ensin liirumlaarumit säästä ja vaimon voinnista oli kyseessä sitten miten virallinen liiketapaaminen. Savolaiset ovat mielestäni hieman enemmän kiinnostuneempia kuulemaan mitä toiselle kuuluu kuin kertomaan omista asioista ja pohjanmaalaiset taas suoraan kertovat mitä heille kuuluu.

Minulle, joka olen pitkään halunnut olla mahdollisimman näkymätön ja ettei minusta tehtäisi numeroa, oli oikeastaan aika hyvä, että koin ja opin pohjanmaalaisen suoruuden ja huomasin, että voin minäkin olla jotain. Muutenkin vaikka tieni on vienyt takaisin Savonmaalle, niin olen kiitollinen tuosta ajasta Seinäjoella. Sen lisäksi, että tajusin missä mun koti on, löysin rinnalleni myös aivan ihanat ihmiset.

Yksi näkyvä ero Etelä-Savon ja Etelä-Pohjanmaan välillä on tietenkin maasto ja sen muodot. Pohjanmaan lakeuksilla ei kovin paljon mäkiä ja järviä näy, mitä taas suloinen järvi-Suomi on pullollaan. Meillä on luonnostaan täällä niitä, mutta Etelä-Pohjanmaalla ja Seinäjoella ne on pitänyt väkisin tehdä. Joupiska-laskettelukeskus on tekemällä tehty mäki ja Kyrkösjärvi on Kyrönjoen tulvien säännöstelemiseksi tehty tekojärvi. Voitte siis vain kuvitella, ikänsä järvien ympärillä asuneena olikin hieman vaikeaa olla siellä peltomerien keskellä. Toki onneksi asuin lähellä Kyröjokea ja monesti kävinkin lenkillä joenrantaa pitkin.

Seinäjoella eläminen sujui koti-ikävästä, maasto- ja kulttuurieroista huolimatta ihan hyvin ja koulu oli ainakin alkuun hyvin mielenkiintoista. Toki oli kursseja, joilta odotin enemmän kuin sain ja toiset ei taas kiinnostelut juuri lainkaan jo alunperin, mutta sellaistahan se elämä on. Voin seuraavassa tekstissä sitten jakaa hieman tarkemmin millaisia asioita tuli opiskeltua.

Vaikka tapasin ihania ihmisiä ja osa niistä on jäänyt elämääni yhä, ei Seinäjoki ja Etelä-Pohjanmaa kuitenkaan ollut minulla sellaisia paikkoja, että olisin voinut kuvitella jääväni sinne asumaan opiskelujen jälkeen. Kaikki siteet mitä minulla siihen kaupunkiin oli, olivat sidoksissa opinahjooni ja kuten niin monelle ihmiselle olen sen vuosien varrella sanonut, Etelä-Savo on minun kotini.

Koska tästä kokemuksesta minulla on niin paljon asiaa, kirjoitan tästä useampaan eri tekstiin, jotta nämä ei ihan romaaneiksi (ainakaan vielä) paisuisi. Tämä olkoon johdattelua aiheeseen ja seuraavassa tekstissä kerron sitten tarkemmin siitä, mitä kaikkea niihin opintoihini kuuluikaan.