39. Punkaharju, Suomen kaunein huvipuisto
Viikonloppuna liikuin taas vaihteeksi Savonlinnan suunnalla ja tällä kertaa tarkemmin sanottuna Punkaharjulla. Olimme Harjun Portissa järjestettävissä juhlissa ja samalla tuli tutuksi (edes vähän) myös tämä alue Etelä-Savosta.
Punkaharju on minulle ollut hieman vieraampi paikka ja en ole ennen käynyt siellä muualla kuin Lustossa joskus ala-asteaikoina, joten oli ihan mielenkiintoista päästä käymään täällä. Koska aika oli rajallinen ja vierailun tarkoituksena oli juhlat, niin tuli vain pintaraapaisu siihen mitä kaikkea Punkaharjulta löytyykään, mutta mielenkiintoni kyseisen paikan tarjontaan heräsi. Tässä tekstissä esittelenkin muutamia kiinnostavia paikkoja.
Punkaharju on siis entinen kunta, joka on nykyään osa Savonlinnan kaupunkia ja Savonlinnasta Punkaharjulle on noin kolmenkymmentä kilometriä. Punkaharju kuten myös Savonlinna ja sen seutu ovat hyvin matkailupainotteisia paikkoja, joten myös Punkaharjulta löytyy paljon erilaisia käyntikohteita moneen eri makuun. Myös majoitustarjontaa ja ravintoloita on runsaasti varsinkin kesäaikaan, jolloin sesonki on parhaimmillaan.
Kattavamman kuvauksen Punkaharjun matkailusta saat Etusivu – Visit Punkaharju. Seuraavassa listauksessa on siis vain muutamia minua kiinnostavia paikkoja, joissa joko olen käynyt tai haluan lähitulevaisuudessa päästä käymään:
Majoitus
- Matkailukeskus Harjun Portti tuli tutuksi viikonloppuna, sillä majoituimme täällä. Harjun Portti sijaitsee siis Tuunaansaaren lomakylässä Retretin vieressä, vain 25 km Savonlinnasta. Matkailukeskuksen tarjontaan kuuluu yli 30 hyvätasoista mökkiä ja loma-asuntoa, joista kaikista löytyy omat saunat. Alueella on myös kahvila-ravintola, joka on toiminnan sydän ja palvelee ympäri vuoden. Lisätietoa yrityksen verkkosivuilla: Matkailukeskus Harjun Portti | Mökkimajoitusta Punkaharjulla Saimaan rannalla
- Kruunupuiston kuntoutuskeskus ja hotelli sijaitsevat Punkaharjun kansallismaisemissa ja siellä voit majoittua joko perinteisissä hotellihuoneissa tai jugendhuvila Urholan upeissa puitteissa. Tarkempi tieto palveluista yms.: Kruunupuisto | Hyvinvoinnin kohtaamispaikka Punkaharjulla
- Hotelli Punkaharjun kolmesta eri alueesta löydät varmasti mieleisen majoitusmuodon. Päärakennuksen ja Keisarinnan huvilan hotellihuoneissa majoitut ympärivuotisesti ja kesäsesonkina voit majoittua myös metsähuoneissa. Vierailijoiden ja majoittujien käytössä ovat lisäksi kunnostettu rantasauna, vierasvenelaiturit, tenniskenttä, uimaranta ja paikallistuotteita myyvä puoti. Lisätiedot: Hotelli Punkaharju – elämys kaikille aisteille
Ravintolat
- Hotelli Punkaharjun ravintolassa herkulliset ja mielikuvitukselliset makuelämykset odottavat vieraita. Raaka-aineet hankitaan lähitilojen ja alueiden tuottajilta ja paikallista ruokakulttuuria kunnioitetaan modernilla otteella
- Kesäravintola Rantakivi sijaitsee Puruveden rannalla Tuunaansaaressa. Ruoka on itsetehtyä lähiruokaa ja raaka-aineissa suositaan puhtaita raaka-aineita ja makuja. Nimensäkin johdosta auki siis vain kesäisin.
- Kruunupuiston rannassa historiaa henkivä, saneerattu Inkeritalo toimii kokoustilana ja tilausravintolana ympäri vuoden ja kesäkaudella siellä toimii vohvelikahvila, josta on mahdollista saada makeiden ja suolaisten vohveleiden lisäksi virvokkeita. Kahvilassa on tarjolla myös kesäisin keittolounasta ja Pihlajaveden kauniin järvimaiseman lisäksi kahvilassa on vaihtuvia taidenäyttelyitä ja pieni myymälä. Lisätiedot: Idyllinen kahvila ja juhlatila Saimaan rannalla | Kruunupuisto, Punkaharju
Käyntikohteet
- Suomen Metsämuseo Luston monipuolisessa näyttelytarjonnassa riittää ihmeteltävää ja oivallettavaa niin perheen pienimmille kuin suuremmillekin. Koko perheen vierailukohde tarjoaa erilaisia näkökulmia metsän ymmärtämiseen. Tarkemmat tiedot tällä hetkellä menossa olevista näyttelyistä: Suomen Metsämuseo Lusto – Tutustu ja tunne metsä
- Wanhan Mannilan maatilamiljöössä ja Hepokatin kotieläinpihalla vietät mukavan päivän omatoimisesti tai oppaan johdolla tutustuen maatilan ympäristöön ja tarinoihin, kotieläinpihaan, leikkialueisiin sekä puutarhaan. Kesäisin myös kahvila ja piknik-alue palvelevat. Tarkemmat aukioloajat sekä palvelut: Wanha Mannila
- Vanhan Punkaharjun asema eli Aseman Taidelaituri on arkkitehtuuriltaan ainutlaatuinen kansallisromanttinen rautatierakennus. Asemalle on rakennuttu myös Lotta Kioski, joka on kesäkäytössä samoin kuin asemarakennuksen yksityisen gallerian kesänäyttely. Enemmän tietoa löydät seuraavasta linkistä: asemantaidelaituri
Luontokohteet
- Harjualue: Punkaharjun luonnonkauniit maisemat ovat tehneet Punkaharjun kansainvälisesti tunnetuksi matkailukohteeksi jo yli kahdensadan vuoden ajan. Se onkin yksi Suomen kansallismaisemista. Alueen maisemista on helppo nauttia merkityillä reiteillä tai harjulla risteilevillä poluilla. Lisätietoa luonnonsuojelualueesta: Punkaharjun luonnonsuojelualue – Luontoon.fi
- Punkaharju sijaitsee vanhalla rajaseudulla ja se onkin kuulunut vuoroin Ruotsille ja vuoroin Venäjälle. Talvisodan jälkeen Suomessa ryhdyttiin varautumaan mahdolliseen tulevaan hyökkäykseen, joten rajan tuntumaan rakennettiin yli 1000 km pitkä puolustuslinja Suomen Salpa, joka kansan suussa muotoutui Salpalinjaksi. Punkaharjun luonnonsuojelualueella Salpalinjan jatkosodan aikaisia rakennelmia oli Kuikonniemessä sekä Mustassaniemessä. Valtaosa rakenteista on korjattu sodan jälkeen pois, mutta Kuikonniemen sotahistoriareitillä pääset tutustumaan palaseen tästä maailman suurimpiin kuuluvasta linnoitusketjusta. Reitistä lisää: reitti_2_kuikonniemi.indd (visitpunkaharju.fi)
Punkaharju on siis erittäin monipuolinen matkailukohde ja vaikka itse en ole käynyt läheskään kaikissa äsken esittelemissäni kohteissa, voin todeta, että sieltä löytyy kyllä historiasta ja luonnosta kiinnostuneille monta kohdetta ja ravintoloissa pääsee maistamaan lähialueen makuja ja nauttimaan paikallisesta ruokakulttuurista! Varteenotettava vaihtoehto siis, kun miettii vaikka kesäloman kohteita. Itselläni Punkaharju on kyllä tulevan kesän suunnitelmissa, joista kerron lisää seuraavassa postauksessa!