Tämä teksti on osa 29-osaista Australia-sarjaa, jossa kerron matkakokemuksistani jokaiselta päivältä. Lue kaikki tekstit Australia–kategoriasta.
Yö maan alla Radeeka’s Downunder Undergound motellissa meni hyvin ja nukuin makeasti. Näin oli virtaa toiseen Coober Pedy-päivään. Ohjelmassa oli iltapäivälle sovittu auringonlaskun retki Kanku-Breakaways kansallispuistoon ja lounasaikaan piti käydä hakemassa sormus koruliikkeestä. Päivän ajattelin aloittaa pienellä aamukävelyllä.
Aamukävely outbackissa
Geokätköily oli kuulunut matkani ohjelmanumeroihin ja niin myös Coober Pedyssä selasin harrastukseen suunniteltua sovellusta. Valinnanvaraa ja vaihtoehtoja ei ollut kuin kolme, joista kaksi oli tradikätköjä, joita lähinnä etsin. (Mikäli geokätköily-sanasto kiinnostaa, lue: 59. Erilaisia geokätköjä ja 31. Geokätköily-sanastoa aloittelijalle). Lähdin siis aamukävelylle yhden tällaisen kätkön perässä ja päädyin ihailemaan Tervetuloa Coober Pedyyn -kylttiä.
Suora lainaus taas matkapäiväkirjastani:
Oli aikas upeaa vaan kävellä tuolla outbackissa. Kävelin siis tien laitaa, että en mennyt minnekään “bush” mutta silti aika käsittämättömän upeata, kun edessä on highway, joka vaan jatkuu molempiin suuntiin ja ympärillä punertavaa maastoa silmän kantamattomiin.
Tervetuloa-kyltin jälkeen suuntasin kohti sitä kätköä, joka vei minut Coober Pedyn Boot Hill -hautausmaalle. Takaisin kaupunkiin mennessä kävin myös vanhan hautausmaan kautta. Tämä hautausmaa perustettiin vuonna 1921, kun ensimmäinen kaivosmies kuoli.
Coober Pedy – kaupunki, joka syntyi kaivoksista
Jotta Coober Pedyn erityisyyden ymmärtää, täytyy kurkata hieman sen historiaan.
Coober Pedyn alue on ollut tuhansia vuosia sitten alkuperäiskansan maata ja se löydettiin vuonna 1858, kun eurooppalainen tutkija John McDouall Stuart saavutti Coober Pedyn sijainnin. Tämä oli sama mies, joka matkusti Etelä-Australiasta lopulta Darwiniin asti Alice Springsin kautta ja siksi kyseinen valtatie on nimetty Stuart Highwayksi.
Helmikuussa 1915 kullanetsijät saapuivat James Hutchisonin johdolla Cooper Pedyn maille ja löysivät opaalikentät. Kaukaisen sijainnin ja veden vähyyden takia vain harvat selvisivät täällä. Myöhemmin samana vuonna Jim ja Dick O’Neill tekivät ensimmäisen merkittävän opaalilöydön.
Vuonna 1919 tuli opaalikuumeen aika ja alueesta alkoi muodostua asuinyhteisö, jossa asui työttömiä rautatietyöntekijöitä, aloittavia kaivostyöläisiä ja palanneita sotilaita. Vuonna 1920 asuinyhteisö ja kaupunki nimitettiin Coober Pedyksi, joka tarkoittaa valkoisen miehen reikää. Pikkuhiljaa vuosikymmenten myötä asutus kasvoi.
Kaupungissa on 70 kaivoskenttää ja se on suurin opaalikaivosalue maailmassa. Osa suurimmista ja mahtavimmista löydöistä on löydetty täältä. Siellä edelleen tuotetaan opaaleita ja kaupunkia kutsutaankin Maailman opaalien pääkaupungiksi. Ette varmaan ihmettele enää, miksi halusin ostaa vihkisormukseni juuri Coober Pedystä. (Tämä tarina luettavissa: 286. Coober Pedy – kaupunki, joka meni ihon alle)
Päivä kaupungilla ennen auringonlaskua
Aamukävelyn jälkeen minun piti käydä motellilla hieman huoltamassa jalkojani. Adelaidessa tehdyn puistokävelyn myötä minulle oli tullut vasempaan pikkuvarpaaseen rakko, jota uudenkarheat vaelluskengät häiritsi ja haittasi menoa. Mutta pikkuvikoja, kyllä silti päivään tuli taas yli 10 000 askelta.
Ennen iltapäivän retkeä kävin hakemassa tosiaan sormukseni ja muuten vaan vietin aikaa kaupungilla, lämmöstä ja auringosta nauttien. Sillä hetkellä tuntui, että mieli ja kroppa tarvitsivat juuri sitä.
Breakaways – kun näin oikean outbackin
Breakaways-retki auringonlaskun aikaan oli Oasis Tourist Parkin järjestämä kierros ja minä olin kierroksella nuorin sekä ainut ulkomaalainen. Kaikki muut olivat Queenslandista ja ehkä noin 50-60 v. pariskuntia. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä kaikki olivat tosi kiinnostuneita, mitä tein siellä ja mistä olin kotoisin, missä olin käynyt ja minne olin menossa.
Kierroksen aikana tutustuttiin Kanku-Breakaways kansallispuistoon, joka on aboriginaalien omistama ja heidän alkuperäismaataan. Sinne ei saa mennä ilman lupaa, joten en olisi nähnyt ja kokenut seuraavia maisemia ilman tätä retkeä.
”Oli niin upea iltapäivä, etten mä edes vielä käsitä. Siis nyt mä näin sen oikean outbackin. Kaikki tähän asti on ollut vaan leikkiä.”
Ensin kävimme katsomassa moonplainia eli kunnon erämaata, jossa ei siis kasva mitään ja siellä on ”kuukiviä.” Nämä ovat aikoinaan Queenslandista lähtöisin olevia kiviä, joita jääkauden aikainen jäätikkö kuljetti sinne.
Ajoimme Dingoaidan vierellä ja kävimme myös ihan kuvaamassa ja koskettamassa sitä. Voin sanoa, että olen koskettanut maailman pisintä aitaa, joka on siis yli 5300 kilometriä pitkä. Se ulottuu Etelä-Australiasta Uuden Etelä-Walesin kautta Queenslandiin asti ja on rakennettu turvaamaan karja- ja lammastilat dingojen hyökkäyksiltä.
Sitten näimme Salt and Pepper -nimiset maanmuodostelmat. Näiden nimitys tulee siitä, että toinen muodostelma näyttää valkoisen värinsä puolesta kuin suolalta ja toinen ruskean värinsä johdosta pippurilta. Kyseisiä maamuodostelmia kutsutaan myös Kaksi koiraa -nimellä.
Nämä Breakways kukkulat, joita ihailimme, ovat osa Stuart Range vuoristorivistöä. Nimi tulee siitä, että nämä matalat kukkulat ja maamuodotelmat ovat ikään kuin karanneet tästä vuoristorivistöstä.
Auringonlasku, joka jäi ihon alle
”Katsottiin siis auringolaskua sieltä ja voin sanoa, että en ole pitkään aikaan nähnyt mitään niin uskomatonta.”
Retki oli erittäin upea huipennus lyhyelle mutta hyvin intensiiviselle vierailulla Maailman opaalien pääkaupungissa. Coober Pedy ehti kahdessa päivässä tehdä sen, mihin kaikki paikat eivät pysty edes viikossa.
Seuraavana aamuna oli taas aikainen herätys ja matka jatkui kohti Alice Springsiä…
