Jet lag selätetty, aaltoja Bondilla ja pannukakkuja the Rocksissa. Yksinmatkailijan päiväni Sydneyssä oli täynnä yllätyksiä ja pieniä oivalluksia.
5.9.2025, Sydney
Aamulla olisi unta riittänyt, kun vihdoin sain jet lagin selätettyä ja osasin nukkua normaalisti. Ei kuitenkaan auttanut jäädä sänkyyn makoilemaan sillä klo 8.30 alkoi surffaustunti Bondi Beachilla!
Minua jännitti, mutta olin samalla helpottunut että tunti oli heti aamusta. Ei tarvinnut murehtia koko päivää. Tunnin jälkeen suunnitelmat olivat vielä auki – pohdin Watsons Bayta sekä pannukakkuja The Rockissa, mutta tämän päätin ratkaista vasta myöhemmin.
Aaltoja ja adrenaliinia
Osallistuin aloittelijoille suunnatulle surffaustunnille, jossa harjoiteltiin ihan perusasioita eli surffilaudan päälle nousemista aallolla. Ensin kuivaharjottelimme ja sitten menimme suoraan aaltoihin. Meidän ei tarvinnut itse tietää milloin lähteä, vaan opettajamme laittoi meidät jokaisen matkaan oikealla hetkellä.
En onnistunut nousemaan laudan päälle, mutta se ei haitannut. Surffaaminen oli kivaa ja tavoite tunnille oli kokeilla yrittää ja sen minä tein. Muutama litra ehkä tuli nielaistua merivettä, mutta pikkuvikoja. Lisäksi puolivälissä löin polveni surffilautaan ja se oli melko turvoksissa, mutta kävely onnistui ja apteekista hain hieman kipugeeliä ja ideaalisiteen.
Tunnilla oli viisi osallistujaa: minä Suomesta, kaksi Katieta (Skotlannista ja Saksasta), Tye Intiasta ja Anthony, joka saapui myöhässä niin etten koskaan saanut selville, mistä hän oli. Opettajat olivat mahtavia ja kokemus upea, vaikka polveen nyt sattuikin.
Viime tekstissä lupasin niitä kommelluksia ja jos polven satuttaminen ei ollut tarpeeksi… Niin unohdin uimapuvun alaosan hostellille ja huomasin asian vasta pukukopissa. Menin sitten pikkareilla ja tunnin jälkeen oli kiire lähteä takaisin hostellille…
Hiljaisia hetkiä kahvikupin äärellä
Surffitunnin jälkeen palasin takaisin Sydneyn keskustaan, vaihdoin kuivat vaatteet, söin pientä välipalaa ja päätin lähteä kaupungille ja istahtaa kahvilaan. Löysin aivan hostellin läheltä ihanan pienen paikan, jossa tilasin kahvin, luin kirjaa ja pohdin ajatuksiani.
Moni on ihmetellyt – sekä ennen, matkan aikana että matkan jälkeen – miksi matkustin yksin, ja siihen yksinkertainen totuus on se, että nautin matkasta kaikkein parhaiten yksin. Kun istun kahvikupin äärellä, ei tarvitse jutella kenenkään kanssa – voin vain olla. Yksin matkustaessa minun ei tarvitse tehdä kompromisseja minkään suhteen ja Australiassa niitä kaikkein vähiten halusin tehdä.
Olin ollut reissussa vasta viisi päivää, ja jo nyt huomasin, miten hyvää tämä teki. Toistaiseksi en tuntenut vielä koti-ikävää, mikä johtui todennäköisesti siitä, etten roikkunut somessa, ja viestitkin miehen kanssa kulkivat aikaeron vuoksi viiveellä.
Päivän toinen haaste: korkeat paikat ja pannukakut
Iltapäivällä päätin kohdata toisen pelkoni: korkeat paikat.
Kävelin Sydney Harbour Bridgen eteläiseltä hissiltä pohjoiselle ja takaisin. Paikallisille arkipäivää, mutta minulle, joka kammoan korkeita paikkoja, se oli iso juttu. En todellakaan olisi pystynyt osallistumaan Bridge Climb -aktiviteettiin, missä kiivetään sillan metallipidikkeitä pitkin.
Sillalla kävelyn jälkeen kävin etsimässä pari geokätköä, joista yksi johdatti Cadman’s Cottagelle, vuodelta 1816 peräisin olevaan rakennukseen, joka on Sydneyn toiseksi vanhin yhä pystyssä oleva talo.
Lopuksi päädyin legendaariseen Pancakes on the Rocks -ravintolaan, jota monella eri sivustolla suositeltiin. Ja voin sanoa: en yhtään ihmettele, miksi!
Aussie Sunrise -annos ja pinkki limu olivat täydellinen yhdistelmä. Maksoin ensimmäistä kertaa käteisellä ja sain vaihtorahaksi kolikon, jossa oli kenguruita. KENGURUITA! Australiassa jopa rahat ovat söpöjä.
Koti-ilta hostellilla
Illalla poikkesin vielä Queen Victoria Buildingissa, josta ostin uuden eväsrasian ja niskatyynyn, jonka jälkeen vietin ”koti-illan” ja pesin siis pyykkiä hostellilla, koska seuraavan päivänä olisi viimeinen päiväni Sydneyssä.
Hostellilla kävi hauska sattuma: respan nainen tunnisti minut suomalaiseksi pelkästä aksentista – hän oli itsekin Suomesta! Maailma on todellakin pieni, jopa toisella puolella maapalloa.
Pyykkäämisen jälkeen kutsui nukkumatti, jotta jaksaa vielä seuraavan päivän seikkailla. Paljon mielessä ollut Watson’s Bay oli kohteena ja näihin tunnelmiin palaan seuraavassa blogitekstissä!
