Vuonna 2023 kirjoitin jokaisesta kuukaudesta oman tekstin, jossa summasin mitä kuukauden aikana tuli tehtyä. Tämä teksti on osa 11/12 kyseistä sarjaa. Lue myös: 98. Lokakuu pähkinänkuoressa ja 116. Joulukuu pähkinänkuoressa.
Ollaan siirrytty jo joulukuun puolelle, niin tarkastellaan hetken verran edellistä kuukautta. Marraskuussa tutustuttiin uuteen kotikaupunkiin, fiilisteltiin joulua, sisustettiin kotia sekä järjesteltiin tänään käsillä olevia juhlia (synttärijuhlat, joista kerron lisää myöhemmin). Sopivasti menoja ja kotona oloa.
Sunnuntaisin ulkoruokinnassa
Sunnuntait ensimmäistä lukuun ottamatta oli näköjään pyhitetty ulkona syömiselle. Isänpäivänä nautimme Äijäbrunssista Kyyhkylän Kartanolla ja viime sunnuntaina myös suunta vei sinne, kun nautimme Anna Charlotta Mannisen Brunssista. Kumpanakin kertana herkullinen ruoka ja ihana kartanotunnelma.

Tutustumista lähiseutuun
Yhtenä sunnuntaina syötiin sitten ihan kirjaimellisesti ulkona, kun kävimme kiertämässä Urpolan luontopolun, josta voit lukea lisää tästä tekstistä: 104. Urpolan luontopolku.
Samana viikonloppuna testattiin myös Viihdeuimala Rantakeidas ja se oli kyllä kiva uimahalli, jossa löytyy jokaiselle jotakin. Samalla reissulla käytiin vähän pyörimässä kaupungilla ja kahvilla Ramin Konditorian Kauppakeskus Akselin kahvilassa.

Uusia tuulia kaupungissa asumisesta
Olen ottanut kaiken irti kaupungissa asumisesta siinä mielessä, että rakastan erikoiskahveja ja olen hemmottelut itseäni kaupunkireissujen aikana ostamalla näitä joko ihan kahvilassa nauttiakseni tai mukaan. Vielä kun löytäisi samalla tavalla erikoiskahveja ja kahvilla istumista rakastavia ystäviä myös Mikkelistä (muualla Suomessa heitä kyllä asuu)… Käytiin myös elokuvissa katsomassa Aki Kaurismäen palkittu Kuolleet lehdet!
Marraskuussa aloitin myös rutiiniprojektin uuden kodin ja aiemmin syksyllä muuttuneiden työvuororytmityksien myötä, ja kunhan parempia tuloksia on näiden toimivuudesta on saatu, kerron teille lisää. Tämä sisältää muun muassa joogahaastetta ja unisatuja!

Kuukausi paikalla oloa, mutta ei jatku pitkään!
Tällä kertaa ei poistuttu Etelä-Savon rajojen ulkopuolelle ja ainoat reissut Mikkelistä jonnekin sijoittuivat Juvalle. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä omalla tavallaan piti myös kerätä vähän voimia meneillään olevaa ja tulevaa viikonloppua varten. Eilen oltiin pikkujouluissa, tänään synttärijuhlat ja ensi viikolla lähden kuuden vuoden tauon jälkeen katsomaan onko Amsterdam vielä paikallaan ja miltä Osdorpin kaupunginosa näyttää remonttien jälkeen…
Seuraavissa postauksissa sitten pikkujoulu, synttäri sekä Hollannin tunnelmia!

[…] Vuonna 2023 kirjoitin jokaisesta kuukaudesta oman tekstin, jossa summasin mitä kuukauden aikana tuli tehtyä. Tämä teksti on osa 9/12 kyseistä sarjaa. Lue myös: 89. Syyskuu pähkinänkuoressa ja 107. Marraskuu pähkinänkuoressa. […]
[…] Vuonna 2023 kirjoitin jokaisesta kuukaudesta oman tekstin, jossa summasin mitä kuukauden aikana tuli tehtyä. Tämä teksti on osa 12/12 kyseistä sarjaa. Lue myös: 107. Marraskuu pähkinänkuoressa. […]