Vuonna 2023 kirjoitin jokaisesta kuukaudesta oman tekstin, jossa summasin mitä kuukauden aikana tuli tehtyä. Tämä teksti on osa 10/12 kyseistä sarjaa. Lue myös: 89. Syyskuu pähkinänkuoressa ja 107. Marraskuu pähkinänkuoressa.
Tervemenoa lokakuu ja tervetuloa marraskuu! Lokakuu meni pitkälti muuttopuuhissa ja nyt ollaan onnellisesti uudessa osoitteessa ja tavaratkin alkaa pikkuhiljaa löytää paikalleen. Ehti lokakuussa onneksi muutakin tehdä ja seuraavaksi koonti siis tästä kaikesta.
Muuttoa ja kirpputoreilua
Muuton lisäksi myös kirppis-puuhat olivat tapetilla, kun minulla oli pöytä vuokrattuna Cafe Kirppari Ajattomalta. Lopputuloksena tavaraa meni hyvin ja pikkaisen voitollekin päästiin vaikka siis tarkoituksena oli juuri päästä tavaroista eroon. Samalla sitten, kun kävin lisäämässä tavaraa ja siistimässä pöytää, kiertelin muutenkin kirpparilla ja pari löytöä teinkin. Etelä-Savon kirppareita esittelinkin tässä tekstissä: 93. Kirpputoreja Etelä-Savossa

Vierailu Kuopiossa
Lokakuussa käytiin myös viettämässä Kuopio-päivä, joka piti sisällään Matkuksessa shoppailun, Ikeassa kiertelyn, yhden geokätkön etsimisen, Pancho Villassa syömisen sekä keilailun. Tarkemman selostuksen kivasta sunnuntaipäivästä löydät seuraavan linkin takaa: 92. Kuopio-päivä
Savolinnassa kastejuhlassa
Mahtui kuukauteen myös juhlia, kun lokakuun ensimmäisenä päivänä kummityttö sai nimen. Ihanat, pienet ja tunnelmalliset juhlat, joiden johdosta pääsin myös ensimmäisen kerran elämässäni käymään Savonlinnan tuomiokirkossa kastetilaisuuden ollessa siellä. Ja kun Savonlinnassa kävin, niin pitihän mun tietenkin käydä ottamassa kuva ja ihailemassa Olavinlinnaa. En pääse yli siitä, miten kiehtova se joka kerta on.

Brunssilla ja Halloween Kyyhkylässä
Kyyhkylän Kartanolla oli nyt lokakuussa kahtena sunnuntaina tarjolla herkullinen syysbrunssi, jossa toisena lauantaina kävimme herkkuja maistelemassa. Brunssikattaus piti sisällään mm. croissanttia, riisipiirakoita, täytettyjä tuulihattuja, erilaisia salaatteja, kalaterriinia kanttarellilla ja korvasienillä, graavikalatoastia, härkäpastramia, munakokkelia, makkaralajitelma, perunaterriinia, kuhaa Valewska, creme brûléeta ja juustoja. Aivan tajuttoman hyvää ja varsinkin tuo creme brûlée oli niin herkullista, että vieläkin herahtaa vesi kielelle, kun sitä ajatteleekin!

Sitten lokakuuhun tietenkin kuului myös Halloween, josta kerroin viime postauksessa. Jos tuo teksti on jäänyt välistä, pääset sen näkemään tuolta: 97. Kauhujen kartano. Toivottavasti tuo teksti tuo edes vähän sitä tunnelmaa, mikä viime lauantaina vallitsi.
Muutakin kuin arkea ja muuttoa
Loppujen lopuksi aika paljonhan viime kuussa oli ohjelmaa ja vähän muutakin kuin tavallista arkea ja muuttoa, mutta itse olen viimeiset kaksi viikkoa ollut niin muuttotunnelmissa kiinni. Seuraavassa tekstissä vähän avaan teille sitten muuttofiiliksiä ja mitä kaikkea odotankaan Mikkeliltä uutena kotikaupunkina! Lue se täältä: 99. Tervetuloa Mikkeliin!

[…] mitä kuukauden aikana tuli tehtyä. Tämä teksti on osa 11/12 kyseistä sarjaa. Lue myös: 98. Lokakuu pähkinänkuoressa ja 116. Joulukuu […]