Tiistaina viettelin Juvan maa- ja kotitalousnaisten Impin-päivän ulkoilutapahtumaa Juva Campingilla ulkoilun ja saunomisen merkeissä. Monelle iltaan osallistuneelle oli uutta mitä kaikkea tarjontaa Juva Campingilla on ja kuinka myös paikalliset voivat niitä hyödyntää. Tästä inspiroituneena tämän päivän teksti kertookin tästä leirintäalueesta.
Juva Camping on siis nimensä mukaisesti Juvalla sijaitseva leirintäalue, jonka tämän hetkinen yrittäjä pyörittää talvisin myös Hasamäkeä. Campingilla on asuntoautopaikkoja (kaikki sähköllisiä) sekä telttapaikkoja kuin myös mökkejä. Mökkejä on 17 kappaletta ja osa niistä on pienempiä kolmen hengen aittamökkejä, joissa varustelutaso on vaatimattomampi. Isoin mökki on kahdeksalle hengelle. Kaikissa mökeissä on sähkö, lämmitys, jääkaappi, peitteet ja tyynyt sekä pihakalusteet terassilla. Liinavaatteita voi vuokrata leirintäalueelta tai tuoda mukanaan.
Tarkempi tieto millaisia mökkejä on ja millaiset varustetasot kussakin on, löydät täältä.

Alueella palvelee kahvila-ravintola, josta saa joko kahvilan tarjottavia tai sitten ihan ruokaakin kute pizzaa ja grilliruokaa. Ravintola palvelee samassa rakennuksessa vastaanoton ja välinevuokraamon kanssa. Vuokrattavia välineitä on muun muassa kajakit sekä sähkömaastopyörät.
Juva Camping toimiikin Oravareitin lähtöpaikkana. Kun lähdet melomaan reittiä, voit soittaa kyydin takaisin mistä tahansa reitin varrelta (niin kuin me soitimme hieman epäonnisen melontareissun jälkeen. Lue lisää: tästä tekstistä) ja tämä on mielestäni erittäin hyvä palvelu.
Kahvila-ravintolan vieressä on minigolf-rata ja alueelta löytyy myös uimaranta, jossa on lapsille viritetty veteen trampoliini. Näin pääsee hyppimään veteen ihan luvan kanssa. Saunoja löytyy kaksi, joista toinen on puulämmitteinen ja toinen sähkösauna. Saunoja voi vuokrata ja vaikka saunat ovat vierekkäin on niissä molemmissa oma rauha ja pääsee pulahtamaan Jukajärveen kaikessa rauhassa.

Juva Campingilla järjestetään tänä vuonna myös pitkästä aikaa Metsä Rokkaa tapahtuma lauantaina 6.7., jossa on päivällä koko perheelle maksutonta ohjelmaa ja illalla ykkösartisteja esiintymässä. Päivällä ohjelman juontaa Susanna Laine ja metsäaiheisten ohjelmien lisäksi esiintymässä on Hovimuusikko Ilkka sekä Käärijä. Illalla tapahtumaa tähdittää Osmo’s Cosmos, Ruoska, BESS sekä Portion Boys. Jos siis 6.7. on vielä kalenterissa tyhjää, suuntaa Juvalle!
Muutenkin jos kesälomasuunnitelmat on auki ja leirintäalue-elämä kiinnostaisi, suosittelen Juva Campingia! Koska itse olen asunut kyseisellä paikkakunnalla, ei ole ollut tarve hyödyntää leirintäaluetta, mutta muuten olen tapahtumissa käynyt, uimarannalla uinut sekä välineitä vuokrannut. Palvelu on erinomaista ja miljöö upea!